tiistai 15. joulukuuta 2015

Ruåtsin reissu


Nyt on Dion eka ulkomaankomennus ohi kun viikonlopun Ruotsin reissu on onnellisesti takana päin. Matka meni hyvin, mitä nyt huomasin lähtöä edeltävänä iltana, että oma passini on hukassa. Pikaisen googlettelun jälkeen totesin, että matkaan voi lähteä myös ilman joten nou hätä. Harva reissu tuntuu lähtevän liikkeelle ilman kommelluksia... Tämän lisäksi olin jo matkoja varatessani unohtanut varata kaverinini lapselle paluulipun :P Tämän huomasin onneksi kun tutkin varausvahvistuksia vähän ennen matkaa joten vähin äänin varasin vielä yhden lipun. Niin ja varaamani hotellihuone oli väärä, sinne ei olisi saanut viedä koiria, onneksi kuitenkin saatiin se(kin) sumplittua kuntoon. Että muutama muuttuva tekijä oli ennen reissua.

Perjantaina päästiin kuitenkin matkaan ja ehdittiin hyvin laivaankin. Dio ei ennen laivassa ole ollut mutta ei se ollut sille mikään juttu. Ainoastaan laivassa pissaaminen oli täysin mahdotonta. Hippi käytti mielellään kannella ollutta koiranvessaa mutta Dio ei voinut käydä siinä laisinkaan. Pidätteli sitten koko matkan ja vasta Ruotsissa kävi pissalla. Käytiin pikaisesti aamupalalla ja siirryttiin siitä näyttely-alueelle. Koirat olivat kehässä vasta hieman myöhempään joten ehdittiin tovi katsella koiratanssin Ruotsin mestaruuskilpailuja. Taso oli vaihteleva mutta kyllä sielläkin huiput olivat todella hyviä. Harmillisesti ei ehditty katsoa freestyleä kun se meni näyttelykehien kanssa päällekkäin.

Shelttikehän tuomarina oli shelttikasvattaja Anna Uthorn. Ihan mukava mamma. Junnunarttuja oli vain 11 ilmoitettu, aikas vähän. Suurin osa ilmoitetuista shelteistä oli soopeleita. Muita värejä oli aivan kourallinen. Dio oli kehässä oikein hienosti, liikkui häntä alhaalla ja seisoi patsaana. Tämä ei kuitenkaan riittänyt vaan EH tulokseksi. Moitteita tuli kevyestä kuono-osasta ja pyöreistä silmistä. Muuten ihan ok arvostelu.



Hipin vuoroa sai odottaa pitkään, tuomari oli aika hidas. Ihan ihmeitä en Hipin arvostelusta odottanut, selvää oli, että tuomari piti hieman erilaisista koirista. Plus että Hippi ei ehkä ole tällä hetkellä ihan näyttelyturkissaan ;). Hippi esiintyi omaan tuttuun tapaansa, seisoi tinasotilaana mutta liikkui häntä tötteröllä eikä se laskenut sitä millään. Aikaisemmin sain hännän alas murisemalla ja puhumalla rumia mutta nyt Hippi taitaa tietää, että lämpimikseni höpötän joten viis veisaten liputtaa minkä ehtii. Lopputuloksena oli H puuttuvan turkin ja hännänkannon takia.



Eniten nauratti Hipin arvostelussa tuo rör sig med härlig energi och attityd, tuollainenhan se Kikki on :D

Kehien jälkeen kierreltiin myyntikojut mutta ei siellä ollut oikein mitään ostettavaa, hämmentävää! En ostanut kuin yhden uuden lelun Diolle. Ehkä näillä oikeasti on vaan kaikkea.

Paluumatka oltiin saatu vasta sunnuntaille joten nukuttiin yksi yö hotellissa. Tosin tuo päivälaiva on kuolettavan tylsä. Kiikutettiin koirat laivan menoa ihmettelemään, käytiin buffassa syömässä ja viihdytettiin kaverin muksua lasten diskossa. Dion kanssa treenailin ihmishälinässä eikä se ottanut häiriötä lainkaan. Sen pahin joka paikkaan sinkoilu alkaa siis selvästi helpottamaan! Muuten Dio osasi hienosti lepäillä aina kun istahdettiin jonnekin.



Hippi ei luonnollisesti lattialla halunnut nukkua, ei sovi hänen arvolle.


Hipillä oli tehtävänä myös vahtia piirustustuokiota (kuva: Vuokko C)


Kotimatkalla napattiin Flow hoidosta, oli kasvattajallaan kyläilemässä. Dio taisi olla kaikkein ilahtunein kun näki taas mustavalkoisen, eihän ne montaa kertaa oo erossa olleet.

Eilen innostuin pitkästä aikaa treenaamaan HTM:ää Flown kanssa. Mulla on ollut suunnitelmissa jo pitkään positioiden hinkkaus mutta se on jäänyt suunnitteluvaiheeseen kunnes eilen tartuin tuumasta toimeen. Flow ei ole PM-kisojen jälkeen tehnyt mitään joten intoa riitti. Projektina on selän takana positio ja suunnat paremmiksi vanhoissa positioissa. Vasemmalla puolella peruuttaminen sujuu hyvin, tehtiin suoraa ja käännöksiä. Hyvin pystyy jatkamaan suoraan peruuttamista 90 asteen käännösten jälkeen. Oikealla puolella peruuttaminen on hieman epävarmempaa, sivuaskeleet ohjaaja kohti onnistuvat hitaassa temmossa kuin myös koiraa kohti. Liki-positio edessä on hieman hukkaantunut, tätä täytyy vahvistaa. Oikea paikka seilaa tosi paljon, ihan kuin F olisi unohtanut kokonaan, mikä liki on.
Freestyle jää nyt joksikin aikaa tauolle joten siirrtyään HTM:n pariin, ainakin joksikin aikaa. Musiikki on 90% varmuudella valittu, sitä pitäisi vaan hieman muokata. Yritetään maajoukkuekarsintoihin kisaamaan, ei maajoukkuepaikan takia vaan siksi, että voi-luokkalaisilla on etuoikeus ja kisapaikka sitä kautta varmempi. Freestylen puolella SM-voiton ansiosta olemme suoraan oikeutettuja maajoukkuepaikkaan joten siinä ei tarvitse kisata vähään aikaan. Tosin MM-kisoihin en halua lähteä mutta PM-kisat Ruotsissa olisivat paljon houkuttelevammat!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti