perjantai 27. maaliskuuta 2015

14 viikkoa


Dio on tänään 14 viikkoa vanha. Heh, vanha-sana on ehkä tässä yhteydessä vähän omituinen, kyseessä kun on pesunkestävä kakara. Dio on ihan hirmuinen riiviö. Sitä ei ole varmaan kertaakaan kielletty mistään ja meno on sen mukaista. Se roikkuu edelleen lahkeessa kun yritän pukea housuja jalkaan, repii sukkia jalasta kun makaan sohvalla ja on muutenkin ihan hirveän ihana terrorosti. Iltaisin saa edelleen järjettömiä villikohtauksia jolloin juoksee hullu ilme naamallaan ympäri kämppää. Noi hepulit on oikeasti niin huvittavaa seurattavaa! Mutta osaa Dio käyttäytyäkin. Töissä on ollut ihan hipihiljaa ja kiltisti kun tajusin pistää häkin päälle vähän näköestettä. Se otti helposti kierroksia kun porukkaa tuli ja meni eikä se päässyt mukaan. Viettää kiireiset ajat häkissä ja hiljaisemmat hetket saa olla muun lauman kanssa keittiössä.



Eilen mittasin strategiset mitat, painoa on aikas tasan 4kg ja korkeutta kynä selän päällä ja viiva seinään-menetelmällä 29cm. Dio on kasvanut tosi tasaisesti vaikkakin nyt alkaa rumavaihe lähenemään. Kuono on venähtänyt ja kojoottimaiset piirteet ottavat vallan. Eiköhän siitä kuitenkin ajan kanssa ihan sheltin näköinen otus tule. Dio on ruokittu pelkästään raakaruoalla, onneksi kasvattajalta tulivat hyvät ohjeet pennun ruokintaan. Flown kanssahan en uskaltanut ihan kokonaan raakaruokaa syöttää, sai nappulaa osana. Tosin on Diollakin yksi kilon nappulapussi naksutteluun, tällä käytöllä se vaan kestää aika lailla ikuisuuden. Tämän viikon naksutteluna on ollut purkin päälle nouseminen etujaloilla. Nää on ihan vain sheipattuja temppuja jotta Dio oppii ajattelemaan itse, houkuttelua käytän sitten muiden temppujen kanssa. Tosin nyt kun Dio osaa seistä etujalat purkin päällä, jää tämä temppu odottelemaan aikaa myöhäisempää. Fyssarin luennolta jäi mieleen se, että vadin kiertäminen etujalat sen päällä ei ole pennuille hyvä temppu sillä sivuttaiset askeleet eivät ole kasvavan koiran lonkille hyväksi. Tämän Dio ehtii oppimaan myöhemminkin. Muuten on oppinut hirmu hienosti tarjoamaan asioita, innostuu hirmuisesti kun näkee että kaivan naksun ja namit esille. Hyvähyvä :)

Keskiviikkona Hippi pääsi tuuraamaan Flowta agilitytreeneihin. Töissä on jälleen vähän tilanne päällä kun puuttuu puolet työntekijöistä ja olin niin puhki, että meinasin jättää koko treenit välistä. Onneksi lähdin tuon terapiakoiran kanssa treenaamaan sillä Hippi oli ihan huippuhyvä! Eihän mulla tietenkään mitään videota ole todisteeksi mutta Hippi oli oikeasti vain ihan hirmu taitava. Kerrassaan hyvä fiilis jäi näistä treeneistä, onneksi tuli kuitenkin lähdettyä!

Flowkin on onneksi päässyt treenaamaan parina aamupäivänä ennen töihin menoa. Työn alla edelleen edessä kävely. Nyt on saatu muutamia edistysaskeleita (eli siis konkreettisesti eteenpäin suuntaavia askeleita :P ) aikaiseksi. Flow silti helposti sekoittaa tän sivuaskeleihin eikä mikään ihme kun sitä ollaan aika paljon tehty. Torstaina mulla ei ollut enää kosketuskeppiä apuna vaan kannustin vain Flowta ottamaan askeleita ja niitähän tuli aina muutama! Ehkä tää tästä edistyy! Toinen hirmu vaikea asia on Flowlle ollut tassujen nostot seisten. Sillähän on ollut ihan hirmuisen vahvat tassun heilautukset mutta se onkin aina istunut joten seisten tää on iiihan eri juttu bordercollien ajatusmaailmassa. Tätä on myös hinkattu ajan kanssa ja nyt tassut nousee vaikka välillä peppu meinaa ihan väkisin painua maahan. Katsotaan, saako näistä sellaista hienoa vieressä askellusta ikuna aikaiseksi.



Tiukka viikonloppu taas edessä kun vuorossa on kolmas ja viimeinen koiratanssi-tuomarikurssi. Tän jälkeen alkaa harjoitusarvostelut ja ehkä sitä sitten joskus valmistuu ihan viralliseksi ylituomariksi. Tällä hetkellä se tuntuu aika kaukaiselta ajatukselta!

sunnuntai 22. maaliskuuta 2015

Vaihteeksi videoo


Taas on yksi viikko pennun elämää takana. Diolle tapahtui monta jännää juttua. Töissä se pääsi suurimmaksi osaksi ajasta keittiöön muiden koirien kanssa. Pentu osasi olla tosi fiksusti muun lauman kanssa, muutama vinkaisu kuului kun oli ehkä mennyt liian paljon härveltämän jonkun luokse. Tossa saa pentu paljon oppia siitä miten isossa laumassa toimitaan.

Dio ottamassa päikkäreitä erilaisissa porukoissa.






Keskiviikkona ja lauantaina kävin Dion kanssa Sellossa seikkailemassa. Siellä oli sembalot menossa ja paljon ihmisiä hyörimässä. Dio on ihan kotonaan tuollaisessa hälinässä, viipottaa häntä pystyssä ihmisvilinässä, tervehtii suurella riemulla vieraita ihmisiä ja pystyi keskittymään muutamien temppujen tekoon erinomaisesti.

Sisäsiisteys on ihan ok mallilla, toki ylläreitä tulee vielä sisälle mutta yllättävän hyvin Dio on ulos oppinut tekemään. Muutaman kerran on jopa vinkunut hätäänsä mutta muuten käy kyllä aika eleettömästi paperilla jos en tarpeeksi ennakoi tilanteita. Ei siis näe vielä mitään eroa, miksi sisälle ei voisi tarpeitaan tehdä. No, eiköhän tuo opi.
ulkona on saanut juosta aika paljon Hipin ja Flown kanssa mutta varsinkin Flown kanssa rallaamista pitää vähän vältellä, on aika addiktoitunut mustavalkeen touhujen perään. Tuijottaa sitä ihan transsissa eikä aina kuule edes nimeään kun oikein jää kytikselle. On myös edelleen hyvin itsenäinen joten metsässä olen yrittänyt mennä piiloon aina kun harhautuu omille teilleen tai jämähtää ihan täysin Flown pauloihin, huudan vain Flown olemaan paikoillaan ja menen Hipin kanssa piiloon. Tämän ansiosta on hieman enemmän alkanut pitää mua silmällä.

Hippi on alkanut leikkimään Dion kanssa tosi paljon! Jotenkin liikuttavaa ajatella, että Hippi ei oo leikkinyt oikein koskaan kenenkään kanssa ja nyt 9 vuotiaana on saanut vihdoin mieleistään leikkiseuraa :´)

Tänään koko porukka pääsi hallille treenaamaan. Diolle oon naksutellut tuota peruuttamista kotona ja nyt se pystyy tekemään sitä hyvin muuallakin. Matka on vielä aika lyhyt mutta eiköhän se siitä ajan kanssa pitene. Kun oli oppinut peruuttamaan, oppi tosi nopeasti tuon jalkojen välistä peruuttamisen. Muuta se sitten ei oikein osaakaan. Mutta siitä on tulossa samanlainen pomppurotta kuin Hipistäkin!

Unohdin kosketuskepin kotiin joten Flow sai treenata vain fronttia ja siinä kumartamista. Eteenpäinkävely ei kyllä yhtään vielä luonnistu ilman targettiapua. Tää olis tarkoitus ottaa seuraavaan ohjelmaamme mutta saattaa olla liian iso pala haukattavaksi. Sivuaskeleissa harjoiteltiin pysähdyksiä, nopeaa liikkumista ja napakkaa stoppia. Toimi.

sunnuntai 15. maaliskuuta 2015

Temppuja kouluttamassa






Ihana, aurinkoinen viikonloppu! Harmi vaan, että se loppui aivan liian lyhyeen. Eilinen päivä tosin vierähti sisätiloissa kun olin kouluttamassa temppuja DT-areenalla Akaassa. Mulla oli neljä ryhmää koulutettavana joten päivästä tuli aika pitkä, etenkin kun jäin vielä koulutusten jälkeen treenaamaan omat koirat. Koulutettavat koirakot olivat tosi kivoja. Tuollaisia pareja on kiva kouluttaa kun näkee, että molemmat nauttivat ja yhteistyö pelaa. Varsinkin cairneista ja yhdestä tiibetinterrieristä koostunut ryhmä oli ihan tosi hyvä, niiden koirien työskentelyintoa oli niin kiva katsoa. Ihanaa, kun ihmiset innostuvat temppuilemaan koiriensa kanssa, mikäs sen parempi tapa viettää aikaa koiransa kanssa. Käytiin läpi perustemppuja ja joitain vaikeimpiakin ja ihan käsittämättömän nopeasti koirat hoksivat uusia asioita :)

Dio vietti päivän häkissä. Pääsi aina tuntien välissä käymään ulkona mutta oli ihan äärettömän kiltisti ja suurimmalta osin hiljaakin häkissään. Muutama yksittäinen haukku tuli kun kehuin Hippiä tai Flowta niiden demotessa temppuja. Dio pääsi myös pyörähtämään kentällä eikä ottanut vieraista koirista yhtään häiriötä vaan keskittyi nameihin ihan kympillä. Tämä on mennyt lyhyessä ajassa hirmuisen harppauksen eteenpäin. On tainnut Dio keksiä, että tekeminen onkin ihan tosi hauska juttu. Meillä on työn alla peruuttamisen sheippaus ja sitäkin pystyi tarjoamaan tuolla vaikka häiriötä oli tietysti paaaljon enemmän kuin kotona! Eihän se toki peruuta kuin muutamia askeleita vasta mutta pienestä tämä(kin) aloitetaan.

Flow treenasi uutta temppua, tai vähän modifioitua temppua, eli edessä kävelyä. Front-asento alkaa olla tosi vahvana ja kääntyy nyt hienosti ihan suoraan oikeaan asentoon ilman kosketuskeppiä tai muuta visuaalista targetti-apua! Kosketuskepin otin avuksi tuohon kävelyyn, sen kanssa osaa mennä hienosti mutta ilman sitä ei luonnollisesti ymmärrä vielä ideaa. Kokeilin tätä myös etupalkalla mutta siinä Flowlle tulee vähän ryysäämistä palkalle joten tehdään ainakin nyt toistaiseksi niin, että heitän palkan Flown eteen kun se tekee hyvin. Treenattiin front-asennossa myös kumartamista mutta se olikin haasteellista. Flown koirvat vaan heiluivat taaksepäin kun se yritti kuumeisesti tajuta kuulemaansa mutta mitään toimintaa ei tapahtunut. Siispä menin sitten koiran viereen ja lähdin siitä pyytämään kumarrusta ja sitten vain pikkuhiljaa vaikeutin omaa paikkaani kunnes pääsin taakse seisomaan ja Flowlla lamppu syttyi. Tämän jälkeen tekikin hyvin nopeita kumarruksia. Tässä taas huomasi, että temppu EI ole koiralle sama jos omaa sijoittumistaan muuttaa radikaalisti. Näitä eri variaatioita vaan täytyy muistaa treenata kaikkien liikkeiden ja temppujen kanssa.

Tänään oli pitkästä aikaa ihan vaan vapaapäivä ilman menoja. Sen kunniaksi aurinkokin paistoi joten vietettiin pari tuntia pellolla kameran kanssa.



Yhteiskuvat ovat hieman haastavia tuollaisen natiaisen kanssa joka ei osaa odottaa. Ja jonka mielestä kuvaaminen on ihan sieltä.





Dion mielipide poseeraamisesta


















torstai 12. maaliskuuta 2015

Aika todellakin lentää


Dio täyttää huomenna 12 viikkoa. Ihan käsittämätöntä, että PinPin on viihdyttänyt olemassaolollaan täällä jo kuukauden ajan! Penukki on kasvanut hirmuisesti, pääsee nykyään jo ihan itse könyämään mm. lelulaatikkoon.





Osaa olla aika vakuuttavan näköinen tikarihammas





Dio ei tän kuukauden ajan ole opetellut muuta kuin arkisia asioita. Paitsi pyörimistä, sen osaa. Ja seurata namikättä. Muistaa satunnaisesti nimensä. Ja työntää päänsä pantaan. Mutta Dio on hiljalleen oppinut olemaan töissä kiltisti. Nukkuu häkissään kiltisti eikä enää mekasta raivopäisenä. On päässyt muutamia kertoja myös keittiön puolelle ja siellä on nukkunut rauhassa eikä ole kiinnittänyt turhia huomioita siihen, että tulen ja menen ovista hela tiden. Äärettömän hieno taito! Nyt kun kelit ovat olleet kohdillaan, oon pitänyt ruokiksen työpaikan takaterassilla jolloin koirat ovat saaneet olla pihalla hengailemassa. Tykkäävät.





Dio sai tänään ekan rokotuksen ja samalla mittailtiin strategisia mittoja. Painoa on nyt 3,45kg ja korkeutta noin 27 ja risat. Rokotetta ei edes huomannut koska oli niin keskittynyt syömään maksakakkua. Reipas tenava, tänäänkin.

Auringon ilmestyessä esiin, on kamera päässyt taas lenkeille mukaan. Vielä on värit luonnossa hieman valjuja mutta eiköhän tää kevät tästä etene.




















Näihin kuviin ja tunnelmiin <3

sunnuntai 8. maaliskuuta 2015

Kisaviikonloppu


Eilen korkattiin tän vuoden koiratanssikisat Janakkalassa. Kyseessä oli samalla maajoukkueen karsintakisat joten Flowkin pääsi juoksuisena mukaan. Flown vuoro oli vasta ihan viimeisenä joten tultiin vähän myöhempään paikalle. Freestylen alokasluokka oli silloin jo mennyt ja avoin oli just alkanut joten pääsin kuitenkin näkemään suurimman osan ohjelmista. Ensin kisasi siis freestyle ja sitten vasta HTM ja Flow meni näistä ihan vikana. Jos HTM olisi aloittanut, olisi Flow vaan mennyt luokkansa vikana, nyt kaikki FS voi koirakot joutuivat odottelemaan Flown suoritusta HTM-luokan ajan jotta saatiin palkinnot jaettua. No, tällä kertaa näin.

Dio pääsi alkuun halliin ja pentu olikin onnesta soikeana kiipeilemässä kaikkien syliin. On se kyllä ihanan avoin ja reipas tapaus! Jaksaa keskittyä hirmu hyvin namin kanssa ja leikkii innolla vaikka häiriötä on ympärillä. Eihän se tosin mitään osaa vielä, paitsi pyöriä, mutta tarjoaa heti katsekontaktia kun ottaa namit esiin. Hieno kakara.

Hippi oli myös ilmoitettu mukaan HTM:n alokasluokkaan. Mentiin samalla ohjelmalla kuin viimeksi koska en ole uuttakaan tehnyt. Toin Hipin hyvissä ajoin halliin jotta sain hieman hinkattua positioita sen kanssa mutta silti (tai siitä johtuen) tyyppi oli hyvin virtaisalla ja äänekkäällä tuulella. Ohjelma oli hieman kaksijakoinen. Alku meni älyttömän hyvin eikä Hippi edes hyppinyt tai näpsinyt lahjetta pahemmin. Sitten tuli hätäistä ja huolimatonta käskytystä johon Hipillä meni hermo. Tämän jälkeen sainkin suullista palautetta loppuohjelman ajan. No, sellainen se Hippi on :) Pisteitä tästä saimme teknisistä 78,33 ja taiteellisista 74,00, yhteensä 152,33. Ihan olivat esityksen näköiset pisteet.


Flow joutui juoksun takia odottelemaan autossa pitkän tovin, halliin kun sen sai tuoda vasta kun viimeinen HTM-kisaaja oli kisannut. Mälsää. Flow kun on yleensä aika innoissaan kaikista ihmisistä ja koirista kun pääsee kisapaikalle. Sitä varten ollaan yleensä suht ajoissa kisapaikoilla jotta se pääsee purkamaan hirmuisen tervehtemistarpeensa. Kävin lenkillä Flown kanssa ja sitten halliin jossa meillä oli pari minuuttia aikaa hypätä suoritusmoodiin. Flowreppana oli tietysti onnensa kukkuloilla kun se vihdoinkin pääsi näkemään kaikki tutut joten hieman jännittävin mielin lähdin kehään sen kanssa. Tällä kerralla näkyikin se, että jopa kaikkein kiltein ja tunnollisin pieni bordercollie tarvitsisi pienen itsensä kasaamishetken ennen vaativaa suoritusta. Flow oli parissa kohdassa hyvin hämillään eikä sen ajatukset olleet ihan kympillä aina mukana. Muutama tosi selkeä virhe tuli ja takana tehtävissä sivuaskeleissa näin sivusilmästä miten Flow jäätyi joten käännyin äkkiä ympäri auttaakseni sen yli tästä aivoblokista. Tästä johtuen unohdin itse hetkellisesti ohjelman joten jouduin soveltamaan pyörähdykset ihan väärissä paikoissa. Rämmittiin ohjelma läpi jotenkuten ja harvoin olen ollut noin onnellinen siitä, että suorituksemme loppuu. Kyllä harmitti tän jälkeen. Ei koiran tekeminen vaan se, että pistin sen tuollaiseen tilanteeseen joka oli sille niin kovin vaikea. Flow ei oo koskaan jämähtänyt kisoissa ja nyt se oli sen verran hämillään, ettei pystynyt suoriutumaan osaamistaan asioista. Olisi pitänyt pitää oman koiran puolia ja vaatia sille edemmän aikaa valmistautua omaan suoritukseen. Nyt pitää vain treenata hetki helppoja juttuja jotta Flow saa taas pakkansa kasaan.

Pisteiden ilmestyessä olin todella hämmentynyt. Flow sai 181,34 pistettä sertin kera ja voitti luokan. Ohjelmassa oli selkeitä virheitä (joita tosin yritin muokkailla parhaani mukaan) joten olisin odottanut, että ne näkyisi pisteissä. Harmittaa, että harmittaa. Pitäis olla vaan tyytyväinen siihen, että koira kuitenkin teki kokoajan jotain, pääsi jumituksista yli ja jatkoi ohjelmaa hyvällä sykkeellä. Enkä mä Flowhun tietenkään ole pettynyt vaan siihen tilanteeseen. Nää oli nyt tällaiset kisat.



Tänään Hippi pääsi kirmailemaan agilitya parin radan verran Lohjalle. Olin ilmoittanut hyppärillekin mutta pienten aamusäätöjen jälkeen totesin ettei ihan ehditä ajoissa paikalle joten jätettiin se suosiolla välistä. Ekalla radalla Hippi pudotti ensin yhden riman tiukassa käännöksessä ja sitten tuli keinusta läpi. Tämän jälkeen tehtiin keinu uudestaan ja pois radalta. On se jännä kun ilman treenaamista ei nuo estesuoritukset pysy ihan niin puhtaana. Toisella radalla tuli heti 2 rima alas. Jotenkin ei tuo pohja tuntunut olevan ihan paras mahdollinen Hipille tai sitten tauko tekee oman tehtävänsä. Tällä radalla sekoiltiin hylky ihan omien ohjausvirheiden ansiosta mutta keinu oli hyvä ;) Hippi myös kääntyili parissa lähetyksissä vääriin suuntiin joten sen ajatustenlukumoodikin on hieman ruosteessa, mun huitaisuilla ei varmasti ollut asian kanssa mitään tekemistä.




keskiviikko 4. maaliskuuta 2015

Tuomarikurssilla osa 2


Viikonloppu vierähti nopeasti koiratanssin tuomarikurssin 2-osiolla joka oli taas Tampereella. Koirat lähtivät taas mukaan opiskelemaan. Alkuun vähän jännitti pennun suhtautuminen pitkiin ja tylsiin päiviin mutta Dio olikin varsin mallikas kurssikoira. Sain Flown kasvattajalta lainaan sellaisen kevythäkkiä muistuttavan pentuaitauksen jossa Dio viettikin kiltisti (ja hiljaa!) aikansa. Toki pääsi muutaman kerran pissatauoille pihalle mutta noin muuten päivät olivat koirille tapahtumaköyhiä. Lauantain koulutus oli koreografiaa joka on itselle ehkä eniten sitä aluetta johon tarvitsen koulutusta. Toki kurssille olisi voinut valmistautua muutenkin kuin viettämällä edellisilta Don Huonojen keikalla jäähallissa (törkeen hyvä keikka muuten!) ja nukkumalla kolme tunti mutta no can do, välillä nää tärkeät asiat menee vaan päällekkäin.


Reili peli, koirat saivat kyllä nukkua ihan kaikessa rauhassa, olisi tehnyt kovasti mieli mennä itsekin ottamaan pienet tirsat tuonne pehmoaitaukseen...


Hippi suostui ekaa kertaa nukkumaan Dion vieressä, edistystä.


Viikonloppu oli jälleen kerran hyvin informatiivinen mutta toisaalta samalla myös tuli taas hyvin selväksi miten hirveän paljon liikkuvia osia arvostelussa on. Miten sitä ikinä osaa ja ehtii ottaa kaikki tarvittavat asiat huomioon?? Liikkeiden määrässä pitää ottaa huomioon kuinka monta liikettä ja/tai variaatioita, liikkeiden laadussa pitää katsoa liikkeiden onnistumista/ohjaajan käskytystä/liikkeiden vaikeusastetta luokkaan nähden/koiran reaktionopeutta/ohjaajan liikkumista, yhteistyössä ja kumppanuudessa pitää katsoa sitä yhteistyötä/koiran huomioonottamista/kontaktia/musiikin sopivuutta ja koreografiassa ohjelman muotoa/rakennetta/musiikin tulkintaa/tunnelmaa ja tuhatta muuta asiaa ihan vain näin muutamia esimerkkejä luetellen. Hankalaksi tässä arvostelussa tekee sen, että arvosteltavana on asioita, joita ei voi kunnolla "määritellä". Esimerkkinä "tunnelma". Miten sitä voi mitata, laskea tai määritellä? Varmasti jokainen kokee tuon yksillöllisesti ja siinä tulee helposti eroja tuomareidenkin kesken joten on ihan hyvä asia, että lajissa on kolme tuomaria.

Harjoitusarvosteluissa arvostelimme tänä viikonloppuna ensin koreografiaa ja sitten yhteistyötä ja kumppanuutta. Yhteen asiaan keskittyminen kerralla tuntui jo vaikealta, entä sitten kun pitäisi ottaa kaikki neljä kohtaa huomioon? Tosin Johanna (kurssin kouluttaja) sanoi, että tehtävä vähän helpottuu kun arvostelee kokonaisuutta eikä tuijota yhtä asiaa. Hope so!

Dio pääsi myös ensimmäistä kertaa hotelliin kun yövyttiin Hannan ja ihanan Nuu-pennun kanssa hieman aneemisessa hotellissa. Huone oli pieni, ilmanvaihtoa ei ollut lainkaan joten siellä oli kuuma vaikka meillä oli ikkuna auki! Suihkukäyntien takia huone oli myös kostea ja aamulla ikkuna oli ihan märkä. No, sai sitä aina hetkittäin muutaman tunnin nukuttua. Dio olisi kovasti halunnut leikkiä Nuun (valkoinen paimenkoira) kanssa mutta kokoeron takia riekkumista piti vähän hillitä ja hallita. Yön Nuu nukkui kiltisti häkissä ja Dio sängyssä.

Jo sunnuntaina alkoi itselläni kauhea yskä eikä se maanantaihin mennessä ollut mennyt parempaan, päinvastoin, joten jouduin jäämään keuhkoputkentulehduksen takia saikulle. Alkuviikko on siis mennyt kotona sairastellessa ja täytyy kyllä sanoa, että pennun kanssa saikuttelu ei olekaan niin helppoa. Hippi ja Flow eivät ole hiljaisemmista päivistä moksiskaan mutta Diopa onkin ollut aika villillä päällä. Oon siis naksutellut sille mm. lusikan nostamista ja tasolle nousemista mutta sitäkään ei monia kertoja/toistoja voi tehdä näin pienen kanssa. Dio on niin hauska kun se saattaa kesken naksuttelun hilpaista nanosekunnissa takavasemmalle lelujen luo ja seuraavaksi pitkin kämppää kiitää pieni karvapallero vinkulelu suussaan. Tää on aika pursuileva tyyppi, totisuus on tästä niiin kaukana <3 Onneksi syömiskoulun jälkeen ruoka ja namit maistuvat huomattavasti paremmin joten naksuttelukin alkaa sujumaan paremmin. Flow on onneksi leikkinyt Dion kanssa tosi paljon. Se jaksaa tosi kärsivällisesti maata lattialla ja hammastella ällistyttävän varovaisesti. Flowlla on ollut aina mielettömän hyvä kyky leikkiä varovaisesti pienten kanssa! Vetoleikeissä se seisoo vain paikoillaan eikä vahingossakaan ravista Dioa pitkin seiniä.



Dio myös mielellään nukkuu Flown vieressä.





Lauantain koiratanssikisat menee taas niin huonoilla valmisteluilla, että ihan hävettää... Tänään kävin vähän pihalla palkkailemassa Flowlle yksittäisiä liikkeitä. Itse katsoin messarin esityksen muistin virkistämiseksi ja siellä tuli muutama sellainen "ai niin, tää oli muutettu näin" kohta joten taidanpa muistutella vähän paremmin sen ohjelman itselleni ja luottaa koiran (parempaan) muistiin ja osaamiseen. Hippi pääsee HTM:n alokasluokkaa kikkailemaan, sen kanssa kun ei välttämättä ole paljoa eroa sillä, onko treenattu vai ei. Lopputulos on silti herran (tai ehkä enemmänkin Hipin) hallussa.