maanantai 25. tammikuuta 2016

Ilmoja pidellyt



Vitsit, että mä oon nauttinut näistä keleistä! Talvi on kyllä niin makee vuodenaika, siis sellainen kunnon talvi. Samalla voi jo vähän ahdistua huomiseks luvatusta nollakelistä ja vesisateesta, en tykkää.



Tänään oli tuuria ja satuttiin osumaan ulos kameran kanssa kun aurinko paistoi sen vartin verran.










>

Hippiä tuo polveen asti lumihanki hieman ketuttaa mutta kyllä sekin tuolla reippaasti loikkii menemään.



Dio ja the kieli.






Itse ilkimys




Eilen käytiin hallilla treenaamassa kun oli vähän vähemmän pakkasta. Dio sai tehdä vähän agilityn tapaista, Hippi rallya ja Flow HTM:ää. Dion kanssa olen vähän harjoitellut namialustan namin jättämistä ja nyt tehtiin muutaman esteen pätkiä niin, että sai palkan alustalta. "Jätä"-käskyllä jätti namin oikein kiltisti ja suoritti parit esteet ennenkuin sai luvan juosta palkalle. Ei varastanut kertaakaan palkalle vaikka alustaa ei ollut kukaan vahtimassa, hyvä Piio! Tämän lisäksi treenattiin vauvakeinun paukuttamista. Tää oli superhauska juttu Dion mielestä ja se hyppi innoissaan keinulle. Paukahdus ei haittaa pienissäkään määrin.

Keinun paukuttelua

Flown kanssa Näkyi hieman valoa tunnelin päässä HTM:n suhteen, pieni tauko on taas tehnyt hyvää. Tällä kertaa Flow oli innokas ja suoritti positioita tohkeissaan. Oivoi, ton asenteen kun sais jotenkin asennettua jatkossakin Flown HTM:ään. Saa nähdä, teenkö sille nyt vielä ohjelmaa mutta ehkä sitten joskus.



Dion lihotuskuuri etenee hitaasti ja toivottavasti varmasti. Ruokavalioon on vielä lisätty lihainen rasva. Vielä ei tuloksia ole nähtävissä mutta ainakin yksi shetlantilainen on tyytyväinen lisääntyneeseen ruokamäärään.
Lauantaina on Dion luustokuvaukset, jännää! Harmillisesti en itse pääse mukaan kun olen Akaalla koiratanssikisoja arvostelemassa mutta onneksi Dio pääsee paikalle kasvattajan kanssa.


keskiviikko 20. tammikuuta 2016

4 vuotta mustavalkoista elämää



Maailman mainioin Fool täyttää tänään 4 vuotta! Edelleen täytyy ajatella, että VASTA neljä vuotta ja mitä kaikkea noihin vuosiin mahtuukaan. Kuitenkin toivon ja uskon, että parhaat vuodet ovat vasta edessä. Tai no, mikä nyt on kellekin parasta, tärkeintähän on tuo koira itsessään.



Maailman kärsivällisin ja kiltein koira, jopa jossain määrin ihan liian kiltti hoitotäti Diolle. Flown ansiosta Diosta on kasvanut hieman röyhkeä yksilö ;) Tästä syystä Flow tosin lienee Dion suurin idoli.

Synttäreitään sankari viettää arkiseen tapaan peltolenkeistä nauttien. Kyllä tuolla puuterilumessa saadaan yksi mustavalkee tyytyväiseksi.



maanantai 18. tammikuuta 2016

Dio Lahdessa


Piupali pääsi vielä yhteen näyttelyyn ennen kun karvat tippuu juoksujen jälkeen. Tuomarina oli Lahden ryhmänäyttelyssä Rainer Vuorinen ja oli ihan mielenkiintoista saada hänen näkemys Diosta. Näyttelypaikka oli tosi ahdas mutta siitä huolimatta salakuljetin Hipin ja Flown sisälle sillä pakkasta oli aikas paljon ja autossa olisi ollut kylmä päivä.

Tuomari oli nopea arvosteluissaan ja urokset oli pikaisesti avosteltu. Junnunarttuja oli jotain 15. Dio esiintyi hyvin ja liikkui häntä alhaalla. Pöydällä oli reipas vaikka tuomari tuli heti käpälöimään, koiraa ei saanut nostaa valmiiksi pöydälle edellisen koiran arvostelun aikana. En tiedä miksi, tämä oli tuomarin toive. Dio sai EH:n, ilmeisesti vielä kapean kuono-osan takia. Mua ei nuo EH:t haittaa, koira on silti vallan erinomainen mutta kaikki tuomarit eivät sitä vaan näe ;) Eikä näyttelyitä voi kovin vakavasti ottaa, siellä nyt voi tapahtua ihan mitä tahansa.
" Pitkärunkoinen narttu. Kaunis ylälinja ja häntä. Kuono-osa vielä kapea. Hyvät korvat. Runko hyvin kehittynyt. Hyvät kulmaukset ja vapaat liikkeet".
Onneksi mainintaa ei tullut Dion hoikkuudesta, se kun on vähän laihtunut ja on aika luinen tällä hetkellä... Olisi pitänyt paremmin ennakoida tuo lumihangessa juoksentelu ja sitä kautta kohonnut energiantarve. Määrää ei oikein voi lisätä, syö nyt jo melkein yhtä paljon kuin Flow mutta hankin sille vähän rasvaisempaa murkinaa ja lisäsin tilapäisesti ruokintakertoja kolmeen.





Täällä ei oo paljon muita lenkkeilyvaihtoehtoja kuin nuo pellot joten siellä koirat joutuu kahlaamaan, onneksi pakkanen on pitänyt tuon puuterilumen kevyenä joten talvikeli ei voisi parempi olla. Toivottavasti nää pakkaset nyt vaan pysyis...



Kampasin muuten Diosta näyttelyn jälkeen paaljon pohjavillaa irti. Ihan pahimmillaan sen karvanlähtö ei vielä ole mutta selkeästi eka tukanvaihto on nyt alkamassa.




maanantai 11. tammikuuta 2016

Hooteeämmää


Tänään treenailin metsälenkin jälkeen hieman hooteeämmää Flown kanssa. Nappasin kamerankin mukaan siltä varalta, että musta vain tuntuisi koiran näyttävän erilaiselta kuin FS:ää tehdessä. No ei ollut vain mustatuntuu-asia sillä koira myös näyttää ajoittain ei-niin-ilahtuneelta treenaajalta. Videointi oli myös siinä mielessä hyvä, että vinoumat varsinkin peruutuksissa tuli hyvin ilmi. Ja mä vielä palkkasin niistä. Jotenkin Flown etuosa näyttää suoralta mutta sen takapää on ties missä. Tosin oon paristi astununut sen tassulle kun Flow on alkanutkin tekemään takaperin pujotteluita tai mun ympäri peruuttamista, tämä epäilemättä aiheuttaa Flowssa pientä epävarmuutta.

Sivuaskeleet vasemmalla ovat hyvät, oikeallakin alkaa kehitystä näkymään. Onneksi kamerakin kertoi, että Flow tekee ne kohtuullisen suoraan. Käännökset toimivat molemmilla puolilla ja Flow pitää positiot hyvin niiden jälkeen. Tässä pysäytys-käsky käännöksen jälkeen on tuonut malttia position hakuun. Heel-positio tarvitsee vielä käsiapua, hakeutuu siihen ihan ok mutta ilman kättä on kyllä hukassa. Eli ei osaa vielä.
Jalkojen välissä seuraaminen on ollut Flown mielestä vähän jännää. Nyt oon palkannut sitä niin, että hyppää leluun. Vähän niinkuin Mambo-ohjelmassakin. Tämä on tuonut hieman parempaa ilmettä mutta edelleen peruuttaminen tai pivotit ovat hankalia.

Lelupalkkaus on vähän ongelmallista sillä toisaalta se tuo intoa mutta haittapuolena Flow jää kyttäämään sitä, jos se on näkyvillä. Samalla ilmenee ihme jähmeilyä koska focus harhailee selkeästi tekemisen ja lelun välillä. Lisäksi kyttäilen itsekin koiraa ihan tarpeettoman paljon, peilillinen treenitila olisi plussaa. Tai sitten tarttis vaan enemmän kuvata treenejä.


lauantai 9. tammikuuta 2016

Pakkasriemua


Hitsi, että mä tykkään näistä keleistä! Ei oo märkää, kuraista, pimeää, ankeeta. Toi puuterimainen pakkaslumi on myös ihan parasta! Valoa riittää ihan erilailla nyt kun on lumi maassa! Koirat ovat pärjänneet ihan hyvin kunnes pakkanen hyppäsi lähelle 30 miinusastetta. Sitten jäätyivät tassut. Onneksi kaapista löytyi fleecetossut shelteille ja Flow sai mun sukat lainaan niin johan taas vauhtia riitti.

LumiPiio


Pakkanen on pukeutumiskysymys.


Takki vinossa mutta ei se menoa haittaa


-28 ja aurinko paistaa!





Loppiaisena käytiin Flown kasvattajan kanssa Sellossa pyörähtämässä. Sai auton lämpimään parkkihalliin sulamaan ja koirat viihdytettyä ihmisvilinässä. Kuinka näppärää. Koirat saivat myös pienet treenit häiriössä. Ilahduttavaa on se, että Dio alkaa hiljalleen rakentamaan omaa kuplaansa töitä tehdessään. Nyt pystyi täysin ignooraamaan ympärillä kulkevat ihmiset, kuulutukset ja muut kauppakeskuksen häiriöt. Dio on aikaisemmin huomannut KAIKEN ja kaikki on myös ikäänkuin häirinnyt sitä. Se on selvästi tarvinnut vain paljon aikaa ja sitä se on toki saanutkin.
Lyhyt seuraamispätkä ylimääräisen häiriömuksun kera.
Tästä on vielä pitkä matka yhtään mihinkään mutta vastahan tuon apinan tie harrastuskoiraksi on aluillaan :)

Flown kanssa HTM-innostus laski lähes yhtä nopeasti kuin se alkoikin. Kävin muutaman kerran Emilian ja shelttien kanssa treenaamassa innoissani mutta sitten se taas vähän lössähti. Suurin syy on edelleen se, ettei Flowlla ole seuraamisiin samanlaista paloa kuin freestylessä. Onhan se kovin innoissaan ja yrittää kovasti mutta silti se ei oo ihan sama asia. Tietty mä voisin yrittää elää tän asian kanssa mutta kun eihän mun oo mikään pakko tehdä HTM:ää! Ehkä en kuitenkaan ihan vielä heitä hanskoja tiskiin. Katsotaan, saavatko intotreenit muutosta aikaan. Intotreeneihin kuuluu kateuskortti (shelttien touhuamisen seuraamista sivussa) sekä shelttiboostausta (nämä samat innokkaat shetlantilaiset riekkuvat Flown ympärillä sen treenatessa antaen lisäboostia).

Ai niin, viime postauksessa unohtui mainita Dion juoksut! Ekat sellaiset siis alkoi 28.12. Nyt se on virallisesti iso tyttö! Vaikkakin ihan kakara ja pöhelö sellainen <3