maanantai 18. syyskuuta 2017

Ykköstyypit


Lauantaina sheltit pääsivät koiratanssikisoihin Saloon. Flowta en viitsinyt ilmoittaa kun kehä olisi ollut paljon pienempi mitä Tanskassa tulee olemaan enkä halua tässä vaiheessa sille ajatusta, että seinät tulevat vastaan. Mennään mieluummin kylmiltään kisaamaan suoraan isoihin kisoihin. Hippi pääsi HTM avoon kisaamaan uudella ohjelmallaan. Hippi oli tyypilliseen tapaansa hyvinkin tohkeissaan eikä oikein malttanut tehdä sivuaskeleita lainkaan. Kyllä se kotona osaa mutta kisoissa ei aina vaan malta. Noin muuten vaihtoi positiot suurimmalta osin hyvin, muutamia kalasteluja tuli. Mutta Hipin kanssa on vaan niin siistiä kisata kun se on aina messissä ja tekee innoissaan asioita, välillä vaan vähän vääriä. Sen kanssa ei koskaan tarvitse miettiä, pysyykö se kehässä tai tuleeko mukana. Tulee se! Pientä vinkumista piti mutta muuten pysyi myös hiljaa!

Pisteitä saimme peräti 158,33 joten yllättävän lähelle kumaa tuolla esityksellä, joka kuitenkin sisälsi kuitenkin myös kaikenmaailman kikkailua vaikka hyviäkin pätkiä toki oli.

Hannele Parviainen: Tekn. 77, tait. 75 yht. 152: "Heti alussa asento oli hiukan vino. Muutama kieltäytyminen. Pientä vinkumista. Hyvä kehänkäyttö. Hyväntuulen ohjelma.
Maija Asp: Tekn. 81, tait. 81 yht. 161: Kaunista eleetöntä ohjausta ja sujuvat vaihdot. Jonkin verran ääntelyä ja positiossa poikittamista. Innokas vanhempi koira.
Hanna Maines: Tekn. 79, tait 83. yht 162: Paikoitellen hyvinkin tarkkaa seuraamista ja positiohin hakeutumista, välillä vähän harhautumisia ja etäosyyksien vaihteluja. Innokas pieni Hippi.

Näillä pisteillä Hippi voitti avoimen luokan neljästä koirakosta!



Sitten odoteltiin freestylen alokasluokkaa. Tässä luokassa olikin ennätysmäärä kisaajia, peräti 16kpl! Taitaa olla isoin luokka mitä Suomessa on koskaan ollut. Dio kävi varmentamassa kisakirjansa ja sitten jänskättiin kisan alkua. Tuolla oli kehääntutustuminen järjestetty niin, että ensin tutustui 6 koirakkoa, jotka kisasivat samantien, sitten seuraavat 6 kehääntutustumiseen jne. Ihan varteenotettava systeemi jatkoa ajatellen. Dion vuoro oli viidentenä joten päästiin ekaan kehääntutustumiseen jossa kävin vain pikaisesti näyttämässä Diolle paikan, muutama temppu ja sitten pois. Dion kanssa on rutiinit vielä vähän hukassa mutta tein samaa mitä rallykisoissa eli istuskelin ja juttelin tuttujen kanssa ja Dio makoili siinä vierellä tylsistymässä. Palkkasin paristi alun odottamisesta, sillä se on ehdottomasti ohjelman vaikein osuus. Siis se iiihan alun odottelu ennen kuin yhtään mitään saa vielä tehdä :D Dio ei millään malttaisi VAIN istua vaan haluaisi mennä maahan, läpsiä tassuillaan tai peruuttaa. Mikä maltti, jotain syötävää?

Oma vuoro koitti onneksi nopeasti joten ei muuta kuin koiruus kehään ja alkuasentoon. Täytyy kyllä sanoa, että Dio yllätti positiivisesti tehden lähes ehjän suorituksen. Ei ennakoinut mitään, muutama stiplu tuli mutta nekin olivat tuollaisia pieniä ajatuskatkoja. Kylläpä olikin hyvä fiilis suorituksen jälkeen! Dio on tarvinnut paljon aikaa rakentaakseen itselleen toimivan "duunikuplan" mutta nyt se näyttää tuottavan hedelmää. Niin vain jokainen koira on omanlaisensa persoona ja sen mukaan on mentävä. Jos näitä alkaisi sullomaan johonkin muotteihin, joutuisi kyllä hakkaamaan päätään seinään monta kertaa. Nyt Dio oli ihanan innokas, rento ja kuulolla kehässä. Eikä tällä hetkellä muita tavoitteita ollutkaan! Plussaa olivatkin sitten pisteet kun ne seinälle saapuivat. Saaliina 182 pistettä ja kunniamaininta!

Hannele Parviainen: Tekn. 94, tait. 95 yht 189: Hieno vauhdikas ohjelma, josta koira suoriutui upeasti.
Maija Asp: Tekn. 90, tait. 90 yht. 180: Tosi taitava koira joka osasi vaikeitakin temppuja. Innokas koira.
Hanna Maines: Tekn. 91, tait. 86 yht. 177: Täsmällistä tekemistä ja jo hieno kaukoliikekin. Sujuva musiikkiin suoritettu kokonaisuus.

Kirsikkana kakun päällä Dio meni ja voitti vielä tuon jättiluokan. Vain kaksi koiraa sai kuman joten päivän suoritukseen ei voi olla kuin äärimmäisen tyytyväinen. Hyvä PiioPiupali!





Koska Flow ei päässyt kisoihin, pääsi se ainoana eilisiin omiin treeneihin. Tyhjennettiin halli ja rakennettiin pm-kisakehän kokoinen treenikehä. Ekalla yrityksellä tyssättiin jälleen alkuun joten tein paniikkiratkaisun ja päädyin muuttamaan alun toisenlaiseksi, koiralle helpommaksi. Tyhmähän se on tässä vaiheessa muuttaa mutta toisaalta se on reilu 10 sekunnin pätkä ja Flowlle paljon itsestäänselvempi. Ohjelmassa on paljon ajoituksia ja malttihetkiä joten huomasin, ettei Flowta voi oikeastaan kehua lainkaan vaan ainoastaan selkeä ja jämpti käskytys. Huh, on se edelleen sellaista veitsenterällä keikkumista onnistuneen suorituksen ja kaaoksen välillä mutta sillä mennään. Eilen huomasin myös, ettei Flowlle voi tällä hetkellä kauheasti lepsuilla ja lässyttää vaan ne käskyt on oikeasti aika sotilaallisia, sitten se tekee hyvin. Vaikeus on yrittää esittää iloista ja käskyttää jämäkästi. Ehkä harjoittelen sitä peilin edessä seuraavat puolisentoista viikkoa.

Tänään Flow pääsi vielä käymään fyssarilla. Kotitreeni on tuottamassa tulosta ja kehonhallinta oli hieman parempaa. Eihän se Flowlla huonoa ole mutta aina voi heikkouksia jumpata paremmiksi! Nyt huomattiin, että Flow edelleen antaa tekemisissään helpommin vastuuta etupäälle joten kotijumppaan lisättiin koroke etujaloille ja takajalat jumppatyynylle. Tässä joutuu siirtämään oikeasti painoa taaksepäin ja vahvistamaan takapään käyttöä.

TranssiFlow fyssarin pöydällä.


Nyt on muuten Flowlla hieno edustuspanta kun Salon kisoissa sain Maineksen Hannalta tilatun pannan! Ja Josille myös. Kaveruksilla on nyt hienot tiimireleet.


tiistai 12. syyskuuta 2017

Funky elephant festival


Flowta pyydettiin esiintymään Funky elephant festivaaleille Suvilahteen ja olinkin huntsinut, että uusi afrikka-tyylinen ohjelmamme sopisi tuonne testattavaksi paremmin kuin hyvin. Esiintymisalueen piti olla isohko nurmialue mutta kun päästiin paikalle, oli nurmelle rakennettu teltta.



Esiintymispaikka olisi ollut teltassa mutta totesin siinä ettei Flow valitettavasti mahdu teltassa tekemään. Lennosta vaihtui ohjelmamme jazziin sillä se olisi parempi pienempään tilaan. Ehdotin myös että yleisö olisi teltassa ja me esiintyisimme tuossa edessä nurmella. Koska meille li varattu reilusti aikaa, päätin ottaa myös sheltit mukaan kikkailemaan. Flown suoritus meni hyvin mutta totesin siinä musiikin soidessa että olin laittanut väärän version soimaan, sen pidemmän. Enhän mä muistanut yhtään mitä siinä oli ollut joten jouduin tahtomattani improilemaan lähes puolet ohjelmasta. Onneksi tuollaisissa tilaisuuksissa ei yleisöä improilut haittaa vaan ihmiset olivat kympillä mukana. Flowlle nämä olivat ihan hyvää kuuntelutreeniä ja kovin kiltisti oman osuutensa tekikin. Flowlle on haastavia nuo lähellä olevat ihmiset, jotenkin se vähän ahdistuu siitä, että joku on yrittämässä hänen kuplaansa. Nyt tehtii sitten helpompia asioita joissa ei Flown tarvinnut huolestua. Olisi toki ollut kiva kokeilla uutta ohjelmaa jossain ennen PM-kisoja mutta nyt mennään kokeilemaan sitä suoraan isoihin kisoihin.

Dio sai tehdä oman ohjelmansa ja Hippi pääsi temppuilemaan jonkun random-kappaleen kanssa. Dio oli lähellä olevasta yleisöstä vähän tohkeissaan ja oli melkoisella pärinätuulella. Paristi puri lahkeesta (tästä tulee niiin HippiKakkonen ton puremisen suhteen) mutta muuten teki ihan hyvin. Diolla vetää aika helposti touhu tollaiseksi hieman riehakkaaksi joten sitäkin pitänee tovi lämmitellä ennen viikonlopun kisastarttia. Hippi oli Hippi, pomppivan kupliva pieni painekattila, joka oli ihan liekeissä temppuilemassa. Ehkä mä rakennan sille jonkun helpon ja lyhyen ohjelman joita voisi käyttää erilaisissa esiintymississä. Niin paljon tuo nauttii siitä kun pääsee esittelemään taitojaan.


PitkäkieliPiio


Tää on tällainen Hipin tee-se-itse-aurinkolippa.




lauantai 9. syyskuuta 2017

Syksyä ilmassa


Argh, kirjoittelin pitkät pätkät pari päivää sitten ja kaboom, bad request bloggerilta ja kaikki hävis. Mutjoo, treenattu ollaan. Muutamia kertoja. Käytiin toissa sunnuntaina Koirakeitaalla treenaamassa Katrin ja Vuokon kanssa. Flown ohjelma on nyt periaatteessa kasassa, yksi ärsyttävä 10 sekunnin pätkä on ilman selkeää tekemistä enkä mä oo keksinyt siihen mitään järkevää! Mä oon tehnyt siitä nyt suhteettoman ison ongelman koska pätkä on niin lyhyt, että siihen voisi laittaa vaikka pätkän seuraamista, mitä ohjelmassa ei ole kuitenkaan yhtään, mutta kuneivaanvoi!! Siispä se kohta on edelleen tyhjänä. Muuten kokonaisuus olisi valmis ja itselläkin käskytys kohtpuoliin hanskassa. Tehtiin sisätiloissa ohjelma paristi läpi ja eihän se tietenkään vielä kauhean tökkimätön ole kun kokonaista ohjelmaa ollaan päästy kokeilemaan niin harvoin. Toki nyt on viikonloppuisin paljon menoa joten kunnon treeneihin on vaikea enää ehtiä.

Piiopiupali valitsi itselleen tosi palikkamusiikin ekoihin kisoihin ja siihen on suunniteltu tosi palikkaohjelma. Sellainen just ja just riittävä vaikeustasoltaan edellyttäen että kaikki onnistuu hyvin. Mutta päätavoitteena on saada mahdollisimman ehjä suoritus ja kisakokemusta. Hauskaa silti taas päästä alokasluokkaan kisaamaan! Uskoisin, että kisapaikka ei Dioa häiritse mutta sen näkee sitten ens lauantaina. Ei noista kakaroista koskaan tiedä. Hipin HTM-ohjelma on ihan vähän vaiheessa koska sain musiikin lopullisessa muodossaan vasta alkuviikosta.

Viime sunnuntaina käytiin omalla hallilla treenaamassa. Tehtiin PM-kisojen kehäkoossa treeniä. Siellähän tuomarit ovat lyhyellä sivulla mutta toisaalta lyhyt sivu on 19 metriä (ja pitkä sivu 26m) joten kyllähän siinä mahtuu hyvin tekemään vaikka alkuun mietin, että miten ihmeessä ohjelman saa käännettyä tuohon mittakaavaan. Koko kehä ei tule käyttöön, ainakaan syvyyden suhteen, mutta tuskin se on ongelma. Ja jos on niin sitten se on meidän oma ongelma :D Tehtiin koko ohjelma läpi ja ekalla kierroksella oli Flow todella oudon riehakas ja fuskaava. Onhan sille tuota röyhkeyttä yritetty saada lisää vuosien varrella joten nyt jouduin paristi huomauttelemaan Flowlle sen fuskailuista. Nyt voin sanoa treenanneeni kerrankin esimerkiksi häiriöitä staattisiin liikkeisiin joten Flown pitäisi kestää pienet liikehäiriöt. Hyvää oli se, että Flow vastasi huomautuksiin hyvin ja terästi tekemistään. Nyt alkaa siis tasapainottelu kiltin ja tunnollisen Flown ja keulivan ja kuplivan Flown kanssa. Toki tässä on saanut monta vuotta kisata tuollaisen kympin oppilaan kanssa joten ehkä on ihan kohtuullista että välillä pitää tehdä töitä tällaistenkin ongelmien kanssa.

Dio sai treenata lähes ainoastaan ohjelman alun odottelua. Sille kun on vaikeaa odotella ekan liikkeen tekemistä vaan D haluaisi aloittaa tekemisen heti! Nyt siis otettiin monia alkuasentoja ja siinä odottelua kunnes musiikki alkoi ja palkkasin pelkästään odottelusta ja siitä, ettei lähtenyt ennakoimaan ekaa liikettä. Dio on niin pöllö kun se odottelee kieli ulkona hirmuisen tosissaan ekaa vihjettä. Liikkis!

Hipin positiot nyt on mitä on eli kuplivia, edistäviä ja riehakkaita mutta tavoitteena onkin saada painekattila pysymään kasassa. Ohjelman tekemisen pieni viivästyminen ei varsinaisesti auta tässä mutta onpahan sitten taas jotain treenattavaa seuraavia kisoja varten. Uusi positioita en Hipille enää opeta joten vanhoilla mennään. Onhan sen kanssa aikoinaan tehty myös tuossa edessä nokka oikealle positiota joten jos sen saa kaivettua Hipin kovalevyltä, otamme sen kisoihin käyttöön.

Tää viikonloppu on mennyt Karjaalla neljää bortsua ja yhtä karhukoiraa hoidellen. Hauska lauma!