lauantai 9. syyskuuta 2017
Syksyä ilmassa
Argh, kirjoittelin pitkät pätkät pari päivää sitten ja kaboom, bad request bloggerilta ja kaikki hävis. Mutjoo, treenattu ollaan. Muutamia kertoja. Käytiin toissa sunnuntaina Koirakeitaalla treenaamassa Katrin ja Vuokon kanssa. Flown ohjelma on nyt periaatteessa kasassa, yksi ärsyttävä 10 sekunnin pätkä on ilman selkeää tekemistä enkä mä oo keksinyt siihen mitään järkevää! Mä oon tehnyt siitä nyt suhteettoman ison ongelman koska pätkä on niin lyhyt, että siihen voisi laittaa vaikka pätkän seuraamista, mitä ohjelmassa ei ole kuitenkaan yhtään, mutta kuneivaanvoi!! Siispä se kohta on edelleen tyhjänä. Muuten kokonaisuus olisi valmis ja itselläkin käskytys kohtpuoliin hanskassa. Tehtiin sisätiloissa ohjelma paristi läpi ja eihän se tietenkään vielä kauhean tökkimätön ole kun kokonaista ohjelmaa ollaan päästy kokeilemaan niin harvoin. Toki nyt on viikonloppuisin paljon menoa joten kunnon treeneihin on vaikea enää ehtiä.
Piiopiupali valitsi itselleen tosi palikkamusiikin ekoihin kisoihin ja siihen on suunniteltu tosi palikkaohjelma. Sellainen just ja just riittävä vaikeustasoltaan edellyttäen että kaikki onnistuu hyvin. Mutta päätavoitteena on saada mahdollisimman ehjä suoritus ja kisakokemusta. Hauskaa silti taas päästä alokasluokkaan kisaamaan! Uskoisin, että kisapaikka ei Dioa häiritse mutta sen näkee sitten ens lauantaina. Ei noista kakaroista koskaan tiedä. Hipin HTM-ohjelma on ihan vähän vaiheessa koska sain musiikin lopullisessa muodossaan vasta alkuviikosta.
Viime sunnuntaina käytiin omalla hallilla treenaamassa. Tehtiin PM-kisojen kehäkoossa treeniä. Siellähän tuomarit ovat lyhyellä sivulla mutta toisaalta lyhyt sivu on 19 metriä (ja pitkä sivu 26m) joten kyllähän siinä mahtuu hyvin tekemään vaikka alkuun mietin, että miten ihmeessä ohjelman saa käännettyä tuohon mittakaavaan. Koko kehä ei tule käyttöön, ainakaan syvyyden suhteen, mutta tuskin se on ongelma. Ja jos on niin sitten se on meidän oma ongelma :D Tehtiin koko ohjelma läpi ja ekalla kierroksella oli Flow todella oudon riehakas ja fuskaava. Onhan sille tuota röyhkeyttä yritetty saada lisää vuosien varrella joten nyt jouduin paristi huomauttelemaan Flowlle sen fuskailuista. Nyt voin sanoa treenanneeni kerrankin esimerkiksi häiriöitä staattisiin liikkeisiin joten Flown pitäisi kestää pienet liikehäiriöt. Hyvää oli se, että Flow vastasi huomautuksiin hyvin ja terästi tekemistään. Nyt alkaa siis tasapainottelu kiltin ja tunnollisen Flown ja keulivan ja kuplivan Flown kanssa. Toki tässä on saanut monta vuotta kisata tuollaisen kympin oppilaan kanssa joten ehkä on ihan kohtuullista että välillä pitää tehdä töitä tällaistenkin ongelmien kanssa.
Dio sai treenata lähes ainoastaan ohjelman alun odottelua. Sille kun on vaikeaa odotella ekan liikkeen tekemistä vaan D haluaisi aloittaa tekemisen heti! Nyt siis otettiin monia alkuasentoja ja siinä odottelua kunnes musiikki alkoi ja palkkasin pelkästään odottelusta ja siitä, ettei lähtenyt ennakoimaan ekaa liikettä. Dio on niin pöllö kun se odottelee kieli ulkona hirmuisen tosissaan ekaa vihjettä. Liikkis!
Hipin positiot nyt on mitä on eli kuplivia, edistäviä ja riehakkaita mutta tavoitteena onkin saada painekattila pysymään kasassa. Ohjelman tekemisen pieni viivästyminen ei varsinaisesti auta tässä mutta onpahan sitten taas jotain treenattavaa seuraavia kisoja varten. Uusi positioita en Hipille enää opeta joten vanhoilla mennään. Onhan sen kanssa aikoinaan tehty myös tuossa edessä nokka oikealle positiota joten jos sen saa kaivettua Hipin kovalevyltä, otamme sen kisoihin käyttöön.
Tää viikonloppu on mennyt Karjaalla neljää bortsua ja yhtä karhukoiraa hoidellen. Hauska lauma!
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti