maanantai 18. helmikuuta 2019

Hipille 13 vuotta mittariin



Suurin aarteeni täyttää tänään 13 vuotta. Hipin kanssa on päässyt kokemaan uskomattoman paljon. Kisareissuja, onnistumisia, ei-onnistumisia, naurua, itkua ja kaikkea siltä väliltä mutta tärkeimpänä päässyt kokemaan sen, kun koira pääsee ihon alle. Ja isosti. Hipin kanssa on rakentunut hämmentävä yhteys, sellainen lähes ajatuksenlukua lähentelevä ymmärrys. Ja se into, millä Hippi on aina mukana! Sellainen pursuava riemu kun oma vuoro koittaa ja pääsee tekemään jotain, ihan sama mitä. Nykyään joudun usein lenkillä kävelemään ihan tien reunassa, muuten siellä on seuraamista tarjoava mummeli. Vauhti on ehkä ihan aavistuksen hidastunut, ei draivi ja palo ole hävinnyt minnekään. Ja tuo palo on se, mikä on jäänyt ihmisille mieleen. Vaikka se ei ole tulosvarmin koira koskaan ollut, ei se jättänyt katsojia kylmäksi. Tavalla tai toisella sen järjetön moottori paistoi, ja paistaa edelleen, tekemisessä läpi. Ja riemu, järjetön riemu kun saa tehdä ja päästä esille.


Onhan Hipilläkin ollut vastoinkäymisiä. On ollut varvasmurtumia, keisarinleikkaus, sappirakon mucocele ja sitä seurannut sappirakon poisto, haimatulehduksia ja viimeisempänä pahanlaatuinen kasvain selässä. Ei se silti ole koskaan ihmeemmin näitä oireillut, samalla raivolla puskenut läpi kuin muistakin hidasteista. Toki sitä pelkää aina, että Hippikään ei ehkä ole täällä ikuisesti. Mutta sitä en murehdi etukäteen vaan nautin tuon pikkumustan kanssa jokaisesta päivästä. Samalla tavalla kuin sekin nauttii jokaisesta hetkestä, mitä saa täällä touhuta! Niin kovin rakas ja tärkeä Hippiäinen!



sunnuntai 20. tammikuuta 2019

Synttärisankari 7 vuotta



Flow täyttää tänään 7 vuotta. Huima määrä vuosia jo plakkarissa! Tosin näihin vuosiin on mahtunut niin paljon kaikenlaista, että voisi kuvitella Flown olevan 15 vuotias. Viime vuosi oli ehkä uskomattomin. MM-kisoista 15 sija, SM-voitto viidennen kerran peräkkäin ja PM-voitto unohtamatta uusia valionarvoja. Tuollaisen vuoden jälkeen voisi sanoa, että kaikki on saavutettu. Niinkuin tavallaan onkin. Siitä huolimatta jatkamme puuhastelua entiseen malliin. Opetellaan uusia asioita ja rakennellaan (ajan kanssa) uusi ohjelma. Ideaa tai musiikkia ei ole joten se lienee taas astetta pidempi projekti. Mutta mihinkäs tässä kiire (olisin rikas, jos saisin euron joka kerta kun kirjoitan tuon blogiin).

Tänä vuonna jatkamme myös HTM-ilmeen parantamista. En ole valmis vielä luovuttamaan kun edistystä on kuitenkin tapahtunut. Dion kanssa olisi kiva kisata ehkä peräti parinkin kisan verran. Kisakuplan hyvin alkanut rakentaminen jatkuu!



Hipin tavoitteena on olla oma itsensä. Ehkä se käy muutamissa näyttelyissä, ehkä ei.