perjantai 23. kesäkuuta 2017

Porvoon rallykisat


Mulla oli melkein kuukauden verran läppäri kuollut ja tekstien kirjoittelu kännykällä on ihan sieltä ja syvältä. Nyt onneksi armas koneeni suostuu taas yhteistyöhö joten kirjoittelukin helpottuu.

Viime lauantaina käytiin Porvoossa rallytokokisoissa. Flow aloitti kympiltä MES-luokassa ja Dion ALO-luokka oli kolmelta. Pitkä päivä siis tiedossa, etenkin Diolle. Mes-koirakoita oli 17 ja Flow tietysti viimeisenä lähtijänä. Rata oli varsin simppelin oloinen mutta silti tuloksia tuli yllättävän vähän.


Flowlle nuo perusasennot oikealla ovat haastavia kun HTM:n takia sitä ei ole istutettu oikealla puolella hirveästi. Olen yrittänyt jaoitella sen koiralle niin, että jos sanon positio-käskyn pysähdyttäessä, tulee jäädä seisomaan ja istu käskyllä istutaan. Siitä huolimatta Flow saattaa istua hieman varovaisesti. Lähtökyltti oli aika lähellä kehänauhaa joten ihmeemmin ei Flowta mahtunut temputtamaan ennen kyltille menoa. Silti Flow lähti varsin hyvällä mielellä liikkeelle, seuraaminen oli jopa hieman edistävää. Oikean puolen tuplasaksalaisessa Flow teki jonkun oman pyörähdyksen joten uusin kyltin. Juosten tehty spiraali oli vähän sättäämistä, Flowlla vähän keuli. Ei me olla noita koskaan juosten tehty, ehkä olisi pitänyt. Istu, askel vasemmalle, istu-kyltillä Näkyi juuri ruo istumisen ongelmallisuus kun sivuaskeleen jälkeen Flow haki hyvin position muttei meinannut millään istahtaa. Tuolla istu, askel oikealle, istu-kyltillä olin ottanut askeleen hieman etuviistoon, joten siitä täysin turha -10. Videolta se ei näytä niin vinolta mutta uskotaan tuomaria. Koira edessä peruutus-kyltiltä oltiin saatu erikseen kommentti "hieno!". Käytösruutu oli maaten vasemmalla puolella joten siinä ei ollut ongelmia. Rata meni siis ihan hyvin mutta yhden -10, uusimisen ja muutamien ohjaajavirheiden takia saatiin lopulta 81 pistettä. Jos niitä valiotuloksia haaveilisi tehtailevan, pitää ohjaajan edelleen keskittyä tekemään kyltit täysin oikein. Ei oo heleppoa!



Tämän jälkeen oli pitkä odottelu ennen Dion vuoroa. Kävin Porvoon keskustassa uittamassa koirat ja kaupoilla. Harmillisesti tällä reissulla kosahti autosta tuuletin joten ilmastointi oli poissa pelistä. Sepä olikin harvinaisen hanurista kuumana päivänä. No, sellaisia ne autot ovat.
Palailtiin hyvissä ajoin takaisin kisapaikalle ja jumppasin Dion kanssa radan kylttejä. Radalla oli tuo sama spiraali juosten eikä sellaista ole Dion(kaan) kanssa tehty. Alokasluokan kylteissä ei muuten ole mitään ihmeellistä Diolle, ongelmaksi voi muodostua mikä vaan kyltti koska kokematon koira voi tulkita ohjeita omin pienin variaatioin.

Piupalin kartta


Diokin oli loppupään lähtijöitä joten rataantutustumisen jälkeen oli odottelua. Dion kanssa on vielä hakusessa kisapäivän rutiinit mutta niitä täytyy vain yrittää kokeilla ja ottaa toimivimmat jutut käyttöön. Nyt annoin sen levätä ja tylsistyä hallissa kunnes paria koiraa ennen herättelin sen muutamalla pikkutempulla. Tämä toimikin varsin hyvin, sillä Dio oli radalla oikein hyvällä asenteella! Teki pyydetyt asiat mallikkaasti kahta pientä erehdystä huolimatta. Eteentulosta piti tulla suoraan sivulle mutta Dio lähtikin kiertämään selän takaa ja yhdessä perusasennossa heittäytyi maahan. No, näitä sattuu! Lähti uusinnoissa aina reippaasti suorittamaan uudella innolla eikä sillä mieli madaltunut lainkaan vaikka kaikki ei mennyt kerrasta putkeen. Toisaalta, eihän se koira tiedä ettei asia mennyt niinkuin piti, ei se sitä saanut tietoonsa :D Juosten tehty spiraalikin meni erinomaisesti. Tuo hihnan kanssa sählääminen vaan on aina yhtä hankalaa, toivottavasti siitä pääsisi nopeasti eroon. Tulokseksi saatiin 92 pistettä joten yhtä hyväksyttyä vielä metsästämään. Tosin ilmoittauduin seuran SM-joukkueeseen joten sitä ennen ei voi nyt sitten Dion kanssa kisata.

RallyPiio




Maanantaina olin hietsun rannalla kuuntelemassa Foo Fightersia. Vaikka bändistä ja heidän musiikista valtavasti tykkäänkin, oli tämä keikka selvästi liian lähellä Rammsteinin keikkoja sillä tästä jäi vähän sellainen ihan kiva-fiilis. Eikä varmasti ollut keikan vika vaan se nyt vaan oli vähän väärään aikaan :P Mutta paikka oli hieno, seura hyvää ja keli kohdillaan! Meni se maanantai noinkin!


Rauhallista Juhannusta kaikille lukijoille! Mä vähän jo pakkailen valmiiksi ens perjantain lähtöä varten, viikoksi Portugaliin!

keskiviikko 14. kesäkuuta 2017

Koiraton viikonloppu




Viime viikonloppu meni koirattomissa merkeissä kun vietin laatuaikaa Rammsteinin keikoilla. Perjantaina olin Vantaan Vehkalassa Rock-festeillä ja sunnuntaina Tallinnan laululavalla. Vaikka setti oli molemmissa samanlainen, voitti Tallinnan keikka Vantaan sata-nolla niin järjestelyiden kuin tunnelmankin puolesta. Vantaalla sai jonottaa jokaiseen mahdolliseen paikkaan, Tallinnassa kaikki sujui täysin mutkattomasti. Vantaalla oli noin 25000 ihmistä, Tallinnassa noin 70000. Silti laululavalla homma vain toimi. Vantaan keikkapaikka oli lentokentän läheisyydessä joten siellä oli pyrotehosteet minimissä, Tallinnassa niitä käytettiin huomattavasti mahtipontisemmin.


Puolentoista tunnin keikan aikana soitettiin melkoinen hittikimara. Tältä yhtyeeltä on lähes mahdotonta heittää lempikappaletta ilmoille, niin monta tajunnan räjäyttävää kipaletta heiltä löytyy. Keikalla jokainen kappale aiheutti sellaisen oumaigaad-nyttuleetää-fiiliksen. Vaikka sunnuntain keikalla tiesi jo mitä on luvassa, ei se vähentänyt yhtään kappaleista innostumista. Molemmilla keikoilla kävi ihan järjetön tuuri ja päästiin lähes lavan reunalle! Toki se tiesi melkoisen pitkään seisoskelya saavutetuilla paikoilla mutta se kyllä kannatti.

Yhtyeen laulaja, Till Lindemann, oli juurikin niin mahtavan karu kuin mitä sopi odottaa. Ei mitään turhaa kikkailua, pelkkä ääni ja lavakarisma on täysin uniikkia. Miten voikin saksankieli kuulostaa niin älyttömön hyväktä. Toimii.



https://youtu.be/OmTc21YreEU Linkistä löytyy Tallinnan keikan avauskappale. Siinä näkyy myös samalla sitä yleisömerta. Ihan mieletöntä. Ei sitä ees aatellu kuinka paljon selän takana oli porukkaa!
Ihan mieletön viikonloppu. Tän viikon alku onkin mennyt ihan keikkafiilistelyissä. Koirat hain hoidosta maanantaina. Olivat olleet suurimmalta osin kiltisti Vuokolla, mitä nyt Dio oli vähän maistellut yhtä pupua... Tuhmuri.

torstai 8. kesäkuuta 2017

Viron visiitti

Iloiset reissaajat


Sunnuntaina oli aikainen herätys kun satamassa piti olla jo 6:30. Treffattiin Vuokon kanssa Lauttasaaressa, jossa hyppäsin kyytiin ja jatkettiin yhdellä autolla. Shelttejä oli ilmoitettu näyttelyyn 27 ja alkoivat heti kymmeneltä. Laiva oli satamassa 9:30 joten vähän tiukkaa teki aikataulujen kanssa mutta oltiin otettu laivalle paalupaikka, jolta pääsi ekojen joukosta ulos. Ajomatka oli lyhyt ja portilla hyppäsin koirien kanssa autosta ja läksin kehänreunalle Dioa valmistelemaan. Tuomariksi oli vaihtunut virolainen Linda Jurgens. Joku virolainen piti alunperinkin olla joten tuskin sillä kauheasti oli merkitystä päivän kulun kanssa. Avoimia narttuja oli neljä paikalla. Tuomari arvosteli koirat kohtuullisen nopeasti eikä kauheasti niihin koskenut. Vähän lääpi sieltä täältä. Dio sai kuitenkin erinomaisen! Yksi avo-nartuista sai eh:n joten kilpailuluokassa oli kolme koiraa. Dio oli näistä aika tyypilliseen tapaan kolmas. Arvostelu oli muuten hyvä mutta maininta vaaleista silmistä jotka häiritsevät ilmettä. Jaa. No ei ainakaan minua häiritse :P. Hassua, miten isoon rooliin Dion silmät ovat muodostuneet. Vaikka se muuten on oikein mallikas pakkaus, menee nuo silmät monen muun hyvän asian edelle. No tää nyt on tätä. Yhtälailla hassua oli se, että PU oli virolainen merle, joka kyykkäsi kehässä vähän väliä eikä esittänyt korviaan kauhean montaa kertaa kun pelkäsi joko maailmaa tai handleria. Luulisi tuollaisen luonteen olevan jo aika miinusta aiheuttava piirre mutta ei näköjään.

Arvostelu oli viroksi mutta paikan päällä se suomennettiin mulle. En tajunnut sitä kiireessä kirjoittaa ylös mutta onneksi meillä on töissä Tartossa opiskellut ell, joka sai arvostelusta suunnilleen tällaisen: Erinomainen tyyppi, hyvä koko, sopiva luusto, ilmettä häiritsee hivenen vaaleat silmät, rodun omainen pää, hampaat ok, riittävän pitkä kaula, hyvä ylälinja ja hyvä rintakehä, oikeanlaiset kulmaukset edessä ja takana, takaa liikkuu helposti ja edestä löysästi, sopiva koko"


Kehien jälkeen lähdettiin etsimään sopivaa rantaa valokuvaamista varten ja sellainen löytyikin pienen ajomatkan päästä.



Läsy junnuWinneri




Kikki-käpylehmä


Making of Dion seisotuskuvat. Asetellaan Dio seisomaan ja pyydetään sitä odottamaan. Sitten siirretään mustavalkoinen sopivaan paikkaan oleilemaan ja siirrytään kameran kanssa hyvään kohtaan. Tämän jälkeen kuiskaillaan Flown hetsaussanoja jolloin Dion huomio siirtyy välittömästi mustavalkeeseen. Heleppoa kuin heinänteko. Hippi photobombbailee muuten vain.



Eilen lähdin cähän ex tempore Nummelaan match showhun. Sheltit pääsivät kehään pyörähtämään. Hippi oli ensin veteraaneissa, joita oli yhteensä kuusi kipaletta. Kaikki arvosteltiin kerralla ja vaikka Hippi esitti taas melkoisia samba-askelia, voitti se luokan! Palkinnoksi iso säkki ruokaa ja nivelvalmistetta. Kehät etenivät aika verkkaisesti joten Dion vuoroa sai odottaa tovin jos toisenkin. Aikuisia koiria ei oltu jaettu koon mukaan vaan kaikki olivat samassa luokassa. Dio esiintyi todella hienosti ja saikin punaisen nauhan. Punaisten kehässä pääsi vielä jatkoon mutta tipahti lopulta palkinnoilta. Ihmeen hyvin se on oppinut esiintymään onnettoman vähäisellä treenillä. Seisoo kuin patsas vaikka kuinka ja pitkään. BIS-kehääkin sai odotella niin kauan, että meinasin lähteä jo kotiin. Onneksi kuitenkin jäätiin sillä pikakelauksella vedetystä BIS-kilpailusta Hipille toinen sija. Eipä ole Hippi ennen sijoittunut BIS-kehässä vaikka muutaman kerran on sinne päässyt. Kerrankos siis näinkin!



lauantai 3. kesäkuuta 2017

Viime hetken valmistelut


Dio pääsi tänään pyykkiin koska sen valkoiset osat olivat enimmäkseen harmaat. Onhan edellisestä pesusta jo tovi jos toinenkin. Helmikuun näyttelyyn en sitä muistaakseni edes pessyt. Nytkin sen tukka on mitä on, sitä ei ihan hirveästi ole. Tosin mä en valita, tuollainen sporttitukka on ihan äärimmäisen kätevä. Näyttelyihin sitä on vain vähän nihkeästi mutta toivon silti, ettei se koskaan mitään puuhkaa kasvatakaan.


Korvakarvat on leikelty ennätyksellisen aikaisin, jo pari viikkoa sitten! Tänään enää tassukarvat ojennukseen ja sitten tämä tyyppi olis ready kehään. Muutenkin puuttuu sellainen viime hetken tavaroiden etsintä koska kaikkien passit on laukussa, näyttelyremmi ja harjat on löydetty, koirat saivat ekinokokkihäädötkin hyvissä ajoin. WTF. Hippi ja Flowkin pääsevät mukaan turistikoiriksi. Toiveissa olisi nätti keli jotta pääsisi jonnekin ihanalle rannalle ottamaan kuvia. Ainakaan sadetta ei pitäis olla.



Flow sai paikan rallykisoihin Porvooseen parin viikon päähän. Yritin Diollekin paikkaa mutta se on varasijalla neljä alokasluokkaan. Onhan siitä jo yli puoli vuotta kun viimeksi ollaan kisattu joten ehkäpä olisi hyvä taas aktivoitua tämänkin lajin parissa. Eipä niitä valiotuloksia ainakaan kisaamatta tule, josko nyt kisaamallakaan.