lauantai 3. kesäkuuta 2017

Viime hetken valmistelut


Dio pääsi tänään pyykkiin koska sen valkoiset osat olivat enimmäkseen harmaat. Onhan edellisestä pesusta jo tovi jos toinenkin. Helmikuun näyttelyyn en sitä muistaakseni edes pessyt. Nytkin sen tukka on mitä on, sitä ei ihan hirveästi ole. Tosin mä en valita, tuollainen sporttitukka on ihan äärimmäisen kätevä. Näyttelyihin sitä on vain vähän nihkeästi mutta toivon silti, ettei se koskaan mitään puuhkaa kasvatakaan.


Korvakarvat on leikelty ennätyksellisen aikaisin, jo pari viikkoa sitten! Tänään enää tassukarvat ojennukseen ja sitten tämä tyyppi olis ready kehään. Muutenkin puuttuu sellainen viime hetken tavaroiden etsintä koska kaikkien passit on laukussa, näyttelyremmi ja harjat on löydetty, koirat saivat ekinokokkihäädötkin hyvissä ajoin. WTF. Hippi ja Flowkin pääsevät mukaan turistikoiriksi. Toiveissa olisi nätti keli jotta pääsisi jonnekin ihanalle rannalle ottamaan kuvia. Ainakaan sadetta ei pitäis olla.



Flow sai paikan rallykisoihin Porvooseen parin viikon päähän. Yritin Diollekin paikkaa mutta se on varasijalla neljä alokasluokkaan. Onhan siitä jo yli puoli vuotta kun viimeksi ollaan kisattu joten ehkäpä olisi hyvä taas aktivoitua tämänkin lajin parissa. Eipä niitä valiotuloksia ainakaan kisaamatta tule, josko nyt kisaamallakaan.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti