lauantai 12. helmikuuta 2011

Koiratanssikisoissa

Aamulla aikaisin suunnattiin auton nokka kohti Janakkalaa missä järjestettiin viralliset koiratanssikisat. Koska Hipillä oli viime kisojen kuma:n takia oikeus kisata avoimessa luokassa, olin sen tietysti siihen luokkaan ilmonnut. Paikalla piti olla tylsästi heti aamulla vaikka ensin oli HTM-luokka sekä ALO-luokka freestylestä. Kävin ilmoittautumassa, katsoin muutaman HTM-esityksen ja sen jälkeen lähdin käymään pitkällä lenkillä sekä kaupoilla. Kun tulin takaisin oli alo-luokka käynnissä joten ehdin siinä hyvin vähän temputtaa Hippiä joka olikin vähän turhan virtaisalla ja äänekkäällä tuulella. Avoimessa luokassa oli kuusi koirakkoa joista kolme oli PM-kisoissa Suomen joukkueessa joten taso oli kova. Hipin vuoro oli kolmantena joten yritin ottaa koiruutta hieman käsiini tokoilemalla sen kanssa.

Itse esitys meni hyvin. Alussa oli uusi temppu ja hieman mietitytti miten kuumakalle sen malttaa tehdä mutta pelko oli turhaa. Hippi teki hirmu hyvin hommia puoleenväliin asti jossa käskytin sitä huonosti eikä se lähtenyt peruuttamaan ja sitten menikin pasmat hetkiseksi sekaisin. Sähläily purkautui Hipiltä pienenä haukkupätkänä mutta sen jälkeen pääsi taas tekemiseen kiinni. Tuomarit eivät niinkään tykänneet meidän esityksestä. Pisteitä saimme 159,33 mutta koska kumaan vaadittaisiin vähintään 80 pistettä sekä teknisestä laadusta että taiteellisesta vaikutelmasta, jäi se meiltä saavuttamatta. Tässä tuomarikommentteja
Hannele Parviainen: "Muutama haukku, onneksi ei yltynyt. Muutaman kerran oli selkeätä targetin käyttöä. Tasapainoinen hyvä esitys" Tekninen 85p taiteellinen 80 yht 165p
Marita Packalen "Hyvä ohjelma jota valitettavasti haukkuminen pilasi" Tekninen 84 taiteellinen 78, yht. 162p
Laura Jalli " Hyvin etenevä ohjelma jossa hyvä kehänkäyttö. Aivan kaikkea koira ei tehnyt, pääosin kuitenkin ok. Onneksi haukku ei yltynyt pahemmaksi" Tekninen 77 taiteellinen 74, yht. 151p
Plääh. Itse kuitenkin olen tyytyväinen Hipin esitykseen joten aivan sama mitä pisteitä saadaan ;)

Tässä meidän haukkumisella pilattu ohjelma. Onhan siinä selkeitä virheitä mutta koira teki ainakin paremmin kuin treeneissä mikä on erinomainen asia!

3 kommenttia:

  1. Voi, miten sitä voikin tulla aina niin iloiseksi katsellessaan teidän menoa! =D Se on hienoa!! Ja Hipin alati heiluva häntä, se on <3

    VastaaPoista
  2. Samaa mieltä kuin Hanna! Mulla on vaikeuksia katsoa näitä, kun itkettää niin, ettei meinaa nähdä mitään. Vitsit miten ootte taitava pari!

    Sääli että tuosta haukkumisesta rokotetaan niin paljon. :/

    VastaaPoista
  3. Hippi kyllä tykkää ihan hirmuisesti tuosta lajista mutta ei se kyllä ole meidän juttu sillä innostus tuo valitettavasti ääniefektit niiiin herkästi mukanaan. Nyt se tosin hieman hämmentyi tuossa haukkukohdassa mutta onhan se sellaista veitsenterällä kiikkumista, pidä koirasi innokkaana muttei liian innokkaana ettei se hauku... Huoh.

    VastaaPoista