Olen koiralauman kanssa tämän viikonlopun hoitamassa erään kasvattajan koiria, neljää aikuista ja kahta vajaan viikon ikäistä pentua. Pennuista toinen on hieman pieni joten sitä on saanut kahden tunnin välein vahtia että syö varmasti ja tarvittaessa avittaa ruokailussa. Täällä on iso aidattu piha joten omat koiratkin ovat saaneet temmeltää vapaana aina silloin kun talon omat koirat ovat sisällä. Eilen oli Karo käymässä Shokin, Slaagin ja Kriisin kanssa :) Otettiin koirista valokuvia ja tehtiin vähän tokoa. Kriisi on niin hauska ja topakka pentu, ei voi muuta sanoa! Hippi pääsi leikkimään Shokin kanssa, niillä kahdella sähköjäniksellä synkkaa hyvin. Ajatukset kulkevat selvästi samoja aaltopituuksia :D
Tänään käytiin pikaisesti Hipin kanssa AST:in kisoissa kisaamassa yksi startti. Oltiin ilmoittauduttu kahdelle mutten uskaltanut olla paria tuntia kauempaa poissa pennun luota joten tyydyttiin yhteen. Ja huh hellettä miten kuuma siellä olikaan! Ei yhtään jäänyt harmittamaan ettei päästy toiselle radalle! Salme Mujunen oli tehnyt mielenkiintoisen radan jossa oli suoria putkia vierekkäin ja niiden välissä keskellä aina yksi hyppy joka mentiin aina putkien jälkeen. Hauska rata jossa sai koiraa lähetetellä. Itse onnistuin sysäämään Hipin yhdelle hypylle niin huonossa kulmassa että pudotti riman. Vitonen siis radalta. Tosin olin itse hieman kuutamolla radalla muutenkin huonosti nukutun yön jälkeen (kello soi kahden tunnin välein pentua tarkastamaan enkä sitten saanut oikein unta) joten Hippi teki piitkiä kaarteita.
Meillä oli tavoitteena kerätä näistä elokuun kisoista mahd paljon nollia jotta Hippi voi taas taukoilla ainakin talven. Saldona tähän mennessä 4 kisaa joista 3xhyl ja 1x5. Tää homma ei nyt mee ihan putkeen , nämä tavoitesuunnitelmat ei selvästi oo mua varten :D Ehkä me vaan kisataan loput kisat ilman tavoitteita, jätetään sitten nollien keruu vaikka keväälle. Toisaalta olis joskus hauska pystyä tekemään joitain asioita vähän tavoitteellisemmin, päättää jotain ja tehdä sen mukaan. Mutta koska toinen osapuoli on hullunhauska pieni hippiäinen, niin jatkamme yritystä oppia ymmärtämään toisiamme entistä paremmin :D
Eilen tuli kisakirje Oulun kisoista jossa siis kisataan ensi viikonloppuna shelttimestaruudet agilityssa ja tokossa. Agilityssa koiria on paljon ja päivistä tulee pitkiä. Tokossa shelttejä on vähemmän, kuulemma 6kpl. Joten jos pistettäis taas yks tavoite pystyyn, sijoittuminen viiden joukkoon olisi kova sana ;)
Vieraat kiittää <3
VastaaPoistaEtenkin Kristus tokoavusta!!
Hehe, toi suunnitelmien ei-putkeen-meneminen kuulostaa hyvinkin tutulta.. Meillä kolme kisaa alla ja kolme hylkyä. Ei siis kovin lupaavalta näytä kun en ajatellut syksyllä kisata joka viikonloppuna.. Tsemppiä nollajahtiin! :)
VastaaPoistaTerkuin Lea, Inka & Kina
Meilläkin ylevät tavoitteet tehdä neljä nollaa elokuun kisoista jotta voisin keskittyä Pandaan loppusyksyksi. Nyt ei näytä yhtään hyvältä tuon suhteen ;D
VastaaPoistaKiitos tsempityksistä ja sitä samaa teillekin kisoihin!
Kristukselle terkkuja että täytyis ottaa uudet treenit tässä lähiaikoina :)