Maanantai-iltana käytiin siis Vetsetissä sydänultrassa Kirpun satunnaisten yö-yskimisten takia. Alkuun ell kuunteli sydämen. Pieni, suhiseva sivuääni havaittiin mutta seoli niin pieni ettei sitä meinannut tavan stetareilla edes kuulla. Elektronisella stetoskoopilla sen kuuli hieman paremmin. Ultraa varten Kirpun kyljestä ajeltiin karvat jotta ultra-anturi saisi parhaan kosketuksen. Pitäisi mummelikin varmaan ajella klaniksi, nyt on jo kuitenkin hyvä alku ;). Ultrassa sitten näkyi sivuäänen aiheuttaja. Vasemmassa eteis-kammioläpässä (mitraaliläppä) oli pieni vuoto sekä vasemmassa eteisessä myös lievä laajentuma. Kirppu oli niin liikuttavan kiltti ultrapöydällä, makasi aivan hievahtamatta sen reilun puolen tunnin ajan mitä ultraaminen kesti. Välillä piti kurkata että nukkuuko koira mutta siinä se katseli ja mietti että mikä on tämän homman nimi.
Sydämen tila tarkastettiin todella kattavasti ja onneksi muuten kaikki rakenteet ja lihassupistuvuus olivat normaaleja. Ell sanoi että oli hyvä kun vaivaa pääsee nyt heti hoitamaan, varsinkin kun oireet ovat vielä niin vähäisiä. Lääkityksellä alennetaan hieman verenpainetta ja täten helpotetaan sydämen tehtävää. Nesteenpoistolääkitykseen ei onneksi ole vielä tarvetta. Täytyy vaan kontrolloida ultralla tilanne noin puolen vuoden kuluttua niin näkee mihin tahtiin vaiva mahdollisesti etenee.
Mitäs muuta? Koirat ovat yhtä lomalla kuin omistajakin. Hippi on päässyt uimaan joka päivä, se on ruoan ja agilityn jälkeen seuraavaksi parhainta Hipin elämässä :D Hippi myös opettelee uusia temppuja, saa nähdä tuleeko niistä ikinä valmiita.
Panda on sopeutunut erinomaisesti nakupetterinä olemiseen. Kutinaa on edelleen, siihen pitäisi vielä keksiä jotain toimivampaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti