Tämä oli meininki eilisissä Tsaun kisoissa Hipin kanssa. Eka rata oli Berglundin Eijan agilityrata. Ei se nyt periaatteessa mikään mahdoton rata ollut, paitsi meille :D Neljäntenä esteenä oli kepit 45 asteen avokulmassa jossa onnistuin ihanitse sössimään aloituksen. Rynnistin sinne mukaan muka-auttamaan. Ainoa mitä sain aikaan oli 5 kun Hippi haki ulkokautta kepit. Hippi osaa keppien aloitukset erinomaisesti PAITSI jos siellä tapahtuu huomattavaa häirintää ja ekan keppivälin edessä seisomista ;) Tästä matka jatkui räpistellen muutama estettä eteenpäin jossa Hippiäinen sukelsi väärään päähän putkea. Eipä tässäkään ollut mitään ihmeteltävää, huonosti ohjattu kohta. Jotain hyvää radalla oli, puomilla Hippi pysähtyi ja lähti luvasta. Yksi aita vielä onnistuttiin ohittamaan radan loppusuoralla ja niin tämä rata oli mukavasti läpikäyty.
Toinen rata oli Rauno Virran, myöskin agilityrata. Tässä päästiin jopa esteelle seitsemän jossa epäonnistuneen persjätön jälkeen Hippiäinen haki selän takaa pari aitaa. Ensin olin suunnitellut valssia tuohon mutta viime hetkellä rataantutustumisessa keksin että teenpä kuitenkin persjätön. Koiran kanssa nanosekunnin muistinmenetys suunnitellusta aiheutti sen ettei Hippi jääny odottamaan mun päätöstä teenkö valssin vai jotain muuta. Pistetääs muistiin; Älä vaihda suunnitelmia kauhean radikaalisti viime hetkellä. Ei siitä ole ennenkään ollut kauheasti iloa :D Tällä radalla Hippi myös jätti kepit kesken. Otin kepit uudestaan ja jatkettiin rataa. Puomin päässä tein valssin jota en ole vissiin ikinä ennen tehnyt, Hippi kyllä pysähtyi hyvin mutta lähti vähän valssin mukana liian aikaisin pois. Jäi hetkeksi viereen haukkumaan joten ei vaan tainnut ymmärtää tuota kuviota ollenkaan :D.
Kolmantena ratana olisi ollut vielä Eijan hyppäri mutta jätin sen väliin ja lähdin käymään keskustassa moikkaamassa mummoani. Ehdin takaisin hallille hakemaan Vuokkoa kun hyppäri oli vielä käynnissä eikä kyllä yhtään harmittanut että otin Hipin pois. Takaakiertoa takaakierron jälkeen. Kovin montaa estettä ei menty normisuunnasta. Vähän jäi kökkö maku kisoista. Heti kun tulee pikkasenkin vaativimpia ratoja, en osaa viedä Hippiä. Ei auta muu kuin taas vaan treenata ja treenata. Ensi lauantaina on vielä omat kisat, kaksi starttia, mikäli juoksu ei ala ennen sitä.
Illalla olin vielä reipas ja lähdin treeneihin, kaks tuntia ehdin istua kotona turun reissun jälkeen ;) Satu oli tehnyt pienen keppiharjoituksen, keppien aloituksia ja tyrkkyputkia takana. Muutaman kerran Hippi ryntäsi suoraan ekasta välistä takana olevaan putkeen mutta palkattuani pelkästä aloituksesta, alkoi homma sujumaan. Otin myös Pandan kanssa pienen pätkän ja Panda olikin varsin taitava :) Intoa on enemmän kuin koskaan ennen ja neiti kuuntelee myös erittäin hyvin!! Pääsisköhän vielä kisaamaan asti? Toivotaan parasta!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti