sunnuntai 12. heinäkuuta 2015

Pientä puuhastelua


Viime sunnuntaina maajoukkuetreeneistä ei montaa sanaa kerrottavaksi riitä. Mä käytin oman puolituntiseni seisomalla kentällä ja mumisemassa mitä me aiottaisiin tehdä jos Flow vaan osais suunnitellut jutut. Lähtökohdat ovat selkeät, ei musiikkia eikä tarvittavia liikkeitä kasassa. Tällä lähdetään liikeenteeseen! Ontuminen on edelleen tosi haparalla pohjalla joten olen vain vahvistanut jalan pitoa ylhäällä. Tässäkin on Flowlle haastetta riittämiin, se kun haluaisi niin kovasti huitoa! Kokeilin myös esineen kantamista samalla kun Flow kävelee mun edessä eteenpäin. Aluksi oli lelu suussa mutta sen kanssa jäi vain seisomaan totaalisen hölmistyneenä. Otin sitten noutokapulan jonka kanssa kävelykin alkoi luonnistumaan. Ohjelmassa Flown pitäisi kantaa esinettä musta poispäin mutta tämä näyttäisi olevan sovellettavissa olemassa olevista taidoista. Saatiin silti vinkkejä porukalta joista otetaan osa varmasti käyttöön.

Päivän paras anti oli huomata miten hienosti Dio osasi vain olla hallin reunamilla. Sidoin sen hihnalla kiinni Hipin viereen ja sinne tyyppi nukahti. Oli myös kiltisti odottamassa Flown treenin ajan! Ihan lopussa tuli pieni itku kun heitin Flowlle lelun hallin toiseen päähän, juokseva F oli vielä vähän vaikeaa katseltavaa kakaralle. Mutta noin muuten Dio sai kymmenen pistettä käytöksestään, jaksoi niin hienosti pitkän ja tylsän päivän!

Siellä se nukkuu!


Ai niin, Flow sai kirjeen Ruotsin kennelliitosta. Nyt on valionarvot vahvistettu, vielä odotellaan PKU:n (?) päätöstä pohjoismaiden koiratanssivalionarvosta. Ihan hauska tittelirivi se on noinkin!



Noin muuten Flow onkin taas vähän tauolla, siitä kun irtosi taas palanen. Oltiin lenkillä Nummelan lentokentällä jossa se juoksutti shelttilaumaa innoissaan. Oli lenkin lopussa vähän könkkä ja tässä lopputulos, oikean takajalan anturasta oli pala kuoriutunut pois. Hitsin kaahari, aina sitä sattuu ja tapahtuu.


Onneksi Vetramil, Vetericyn ja jalan suojaus ulkona ovat tehneet tehtävänsä ja anturassa on jo uutta pintaa päällä eikä Flow enää arista sitä hiekalla kävellessä. Ulkoilut tapahtuvat toki vielä tovin remmissä. Flow on kyllä päässyt uimaan, pääsee edes vähän väsyttämään itseään.

Eilen käytiin Piskipajalla treenaamassa. Tai sheltit pääsivät, Flow joutui tyytymään muutamiin helppoihin aktivointitemppuihin saikun takia. Dio alkaa hiljalleen hiffaamaan miten hauskaa tekemminen voikaan olla. Sehän on ollut vähän sellainen itsenäinen viipottaja joka lähtee helposti omia juttuja puuhastelemaan. Siksi sen treenit ovat olleet superlyhyitä ja täynnä onnistumisia. Nyt alkaa maltti riittämään vähän pidempiinkin sessioihin, ilman häiriötä toki, sitä se ei juurikaan kestä. Mutta mihinkäs tässä kiire. Tehdään omalla tahdilla juttuja ja katsotaan mitä siitä seuraa :)

Dion temppuilua

Hippi pääsi treenaamaan HTM:ää. Löysin sille simppelin musiikin josta sai pätkittyä just 1:30 min kestävän mjuusikan. Ohjelmakin tulee olemaan simppeli, ei liikaa positionvaihtoja sillä ne pistää vähän kuumottamaan Hippiä. Tosin Hippiä nyt saattaa kuumottaa ihan pelkkä seuraaminenkin :P Hippi kuitenkin teki treeneissä hyvinkin maltillisesti vaikka meno oli hieman päämäärätöntä kuljeskelua, ohjelma kun ei ole ihan vielä valmiina omassa päässä.

Tänään Dio kohtasi ensimmäistä kertaa trimmaussakset. Kuvista on ehkä näkynyt tuo kakaran rokkitukka ja koska kahden viikon päästä on Piupalin eka näyttely, päätin kokeilla onneani ja nyrhiä nuo korvakarvat yksin. Ihan hirveän helppoa ei ollut rimpuilevan kakaran kyniminen ilman apukäsiä, etenkin kun tavoitteena oli vain tiettyjen karvojen poisto. Aikaa vierähti mutta nyt on Dio "trimmattu". Ei se vieläkään ihan oikeassa näyttelytrimmissä ole mutta tuo saa riittää.

Tästä lähdettiin


Dio näyttää kieltä trimmaussuunnitelmille.


Puolenvälin pakollinen tauko molemmille.


Lopputulos. Oikeassa korvassa roikkuu tuollainen karvatuppo mutta se on irronnut liimakökkäre joka kyllä poistetaan myös. Penu näyttää ihan oudolta, ihan liian aikuiselta!


2 kommenttia:

  1. Dio <3 Se on videosta päätellen tosi samanoloinen kuin Kuje, ihana ilopilleri! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, ilopilleri on ehkä kaikkein kuvaavin sana kuvailemaan Dioa :) Hauskaa kesää Kujeelle, sinulle ja loppulaumalle!

      Poista