Hippi on viettänyt pienimuotoista totaalitaukoa agilitysta. Tosin kesällä ei olla käyty treenaamassa kuin ehkä neljä kertaa mutta kisoja on kuitenkin kertynyt joten Hippiläinen pistettiin pakkolomalle ;) Tänään kuitenkin meitin agilitytreenit vihdoin alkoivat! Ollaan saatu sunnuntaivuoron lisäksi tunnin treeniaika keskiviikolle joten jatkossa pyritään käymään kaksissa treeneissä viikossa. Tosin työvuorojen + viikonloppujen menojen takia voi olla että harvoin päästään molempina kertoina mutta toivottavasti ainakin kerran viikkoon pääsisi! Koska muut ryhmäläiset eivät tänään päässeet paikalle, saatiin Hipin kanssa yksityisopetusta Hillin Sadulta. Ja koska väännettiin pientä tekniikkatreeniä, tuli vajaan vartin tehokuuri tarpeeseen. Tuosta ajasta leijonanosa kului siihen että Hippi makasi odottamassa kun ohjaaja mietti ajoituksen ihmeellisyyttä ja sitä kumpi jalka liikkuu ennen toista. Haastavaa. Treenipätkässä oli niistoa, takaakiertoa ja pakkovalssia. Edelleenkään pakkovalssit eivät kuulu suosikkeihini joten niiden kanssa saa tuhrattua aikaa. Pätkässä oli myös puomi kahdesti ja voi että se oli hyvä :) Hippi on saanut vauhtia ja varmuutta paljon! Enkä saanut millään muka-liikkeellelähdöillä tekemään virhettä, odotti tule-käskyä kuin tatti. Katsotaan, miten käy lauantain kisoissa! Treenien lopuksi Satu kokeili saman pätkän Hipin kanssa ja sehän kulki ihan älyttömän hyvin :) Satu tosin unohti mitä puomilla piti sanoa mutta siitä huolimatta Hippi ryntäsi hienosti alas asti. Ainakin jollain tasolla viesti on mennyt perille, puomin suorittamiseen kuuluu 2on2off tai matka katkeaa hyvinkin nopeasti.
Agilityn jälkeen treenattiin vielä heelworkkia. Nyt on vihdoinkin myös musiikki valittu ja koreografian tynkää mietitty, enää tarvitsee hirmuisesti treeniä että saataisiin edes osittain ehjä suoritus aikaiseksi. Hippi helposti vielä sotkee eri positiot, eikä tietenkään näillä treenimäärillä mikään ihme. Vaihdot alkavat kuitenkin sujumaan jo melko sujuvasti ilman sen kummempia käsimerkkejä. Tätä on tosin hieman haasteellista treenata kun ei tajua lajista oikein mitään :D Sen tiedän että pääpaino on hienossa seuraamisessa joten sen mukaan mennään. Heelworkin lisäksi täytyisi kaivella muistista se meitin koiratanssikoreografiakin kun menin ilmoamaan Hipin niihin ensimmäisiin virallisiin koiratanssikisoihin... Toukokuisen Forumin esiintymisen jälkeen en ole kyseistä esitystä miettinyt joten saa nähdä osaako meistä kumpikaan sitä parin viikon päästä...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti