keskiviikko 29. kesäkuuta 2016

Se tunne kun kuumakalle keskittyy


Eiliset tanssimöllit meni periaatteessa suunnitelmien mukaan, Hipille mielenrauhaa suorituksen aikana ja Diolle palkkaa kehätreenistä. Ainoa mikä unohtui, oli Dion kehäpalkat... Mutta Hippi oli ihan mahtimielellä liikenteessä! Edes nopea koiranvaihto (Dio oli ensin ja sitten heti Hippi) ei sekoittanut kuumakallen ajatuksia vaan tyyppi ajautui melkoiseen zen-tilaan oman suorituksensa ajaksi.

Meillä meinasi olla pieniä vaikeuksia päästä edes kisoihin mukaan kun en pystynytkään ottamaan koiria töihin. Onneksi Vuokko kävi hakemassa koirat ja toi ne kisapaikalle! Itse ajoin suoraan töistä Vantaalle ja kuuntelin Dion musiikkia automatkalla, luonnollisesti ohjelmamme oli kesken. Olin ajatellut, että mennään vaan tekemään jotain jolloin aktiivinen ohjelman suunnittelu sitten jäi. Ensin oli freestyle vuorossa joten odotteluaikaa oli melkein kaksi tuntia mutta se sujui nopeasti koiria lenkittäen ja ohjelmia katsoen. Dio kisasi HTM mölli-luokassa jossa oli kaksi koiraa. Dion suoritus meni niin hyvin kuin tuolla treenimäärällä voi olettaa. Se kuitenkin keskittyi erinomaisesti, ei ottanut mistään häiriötä ja haki positioita vain pienillä avuilla. Toki sen positiot ovat vielä tuollaisia "etä-imutettuja", yhtään en voi käsillä tehdä häiriötä tai paikka hukkuu shetlantilaiselta. No, näitä ehtii treenaamaan. Diolla on kuitenkin ollut omat keskittymisongelmansa joten tämä suoritus oli siltä varsin mallikas ja olen oikein tyytyväinen sen häiriönsietoon! Harmillisesti unohdin palkata sitä kehässä sillä oma keskittyminen meni ohjelman keksimiseen lennossa. Dio-parka! Vaikka hyvinhän se teki ilman palkkaakin! Virallisiin kisoihin on silti vielä matkaa. Haluan, että se oikeasti osaa nuo positiot eikä vain sillai näennäisesti. Dio voitti mölliluokan ja sai varsin positiivisia kommentteja tuomareilta :) Ihanan iloinen esitys! Koira tarkkana ja terävänä koko esityksen. Oikealla puolella koira paremmin positiossa. Sopiva musiikki tälle parille" Ihqu Dio! Kaunista, intensiivistä seuraamista. Hyvin mietittyjä linkkejä. Hieno asenne kummallakin. Jossain kohdissa väljyyttä. Kaunista, varsin eleetöntä ohjausta. Loppuasento osui ihan nappiin musiikin kanssa." Ihquuu! Tarkat position paikat kauttaaltaan. Dio hakeutuu hyvin positioihin ilman käsiohjausta. Koreografiaan olisin toivonut jonkun nopeatempoisemman pätkän. Kaikenkaikkiaan loistava tanssiuran aloitus"

Tuota tempoa olisin minäkin kaivannut ohjelmaan mutta Dio ei vielä kestä vauhtia :P Siitä seuraa hyppimistä ja pomppimista, siksi tämä eka versio oli tällainen kävelyohjelma. Työn alla myös vauhdikkaampi meno.



Hippi oli heti Dion jälkeen vuorossa joten valmisteluaika jäi hieman toivottua lyhyemmäksi. Ehdin kuitenkin seurauttaa Hippiä pienen tovin jolloin se rauhoittui tekemiseen. Itse ohjelma meni ihan hirmuisen hyvin! Käskytin ihan minimaalisesti, ainoastaan positionvaihdoissa ja suunnanmuutoksissa. Toimi! Palkkasin Hipin tuosta yhdestä positiosta, se kun on ollut sille hieman haasteellinen. Nyt pysyi tosi suorassa ja haki siihen pienellä käsiavustuksella. Muuten oli ihan sikamakee fiilis, Hippi vain oli siinä ja teki. Hipin kanssa onnistumiset on aina vaan niin siistejä koska raja äärimmäisen keskittymisen ja täydellisen hajoamisen välillä on kuin veteen piirretty viiva. Mutta sitten kun tuon tulisielun saa toimimaan, on se tunne mitä mahtavin. Se on myös ihan huikeeta miten tuon koiran moottori pauhaa edelleen täysillä vaikka ikää on mittarissa.



HTM alo-luokassa oli vain yksi koira joten Hippi luonnollisesti voitti luokkansa. Pisteitä Hippi sai 197,5. Kommentit olivat taas ihanan kannustavia! " Eipä sitä alokasluokkaan enempää tarvita! Laadusta pari vähennystä kun jostain pitää nipottaa. Koreografia loistava, kontakti täydellinen. Ihana!" Huikea esitys! Koiralta erinomaisen hyvää musiikintulkintaa -> tassujen tepsutus musaan, wau! Vähennykset ajoittaisista vinouksista. Lähes täydellinen <3" Mahtava esitys ja meininki! Upea rytmitys, koira hienosti mukana. Tyylillä rakennettu monipuolinen HTM-ohjelma jota olisi voinut katsoa pidempäänkin"

Flowparka ei tällä kertaa päässyt kehään asti vaikka sen kanssa olisi voinut toki käydä palkkailemassa uusia liikkeitä musiikin soidessa taustalla. No ehkä jo seuraavalla kerralla!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti