sunnuntai 12. kesäkuuta 2016

VOI-luokka korkattu!


Flow korkkasi eilen voittajaluokan rallytokossa. Kisat olivat Porvoossa pienessä mutta varsin toimivassa hallissa. Koska Flow on ollut rallykisoissa hieman ahdistuvaa tyyppiä, olin treenannut höpöhöpöjuttuja lelu- ja merkkimeressä ennen kisoja. Tästä oli ollut selvästi hyötyä sillä eilen F oli ekaa kertaa ihan tosi rennon tuntuinen kehässä! Ei tuijottelua eikä etenkään jähmeilyä :)

Tuomarina oli Tiia Hämäläinen ja rata näytti tältä.


Flow oli tokavikana vuorossa joten rataantutustumisen jälkeen annoin sen olla autossa odottelemassa ja otin vasta paria koiraa ennen halliin. Itse rata oli kiva ja simppeli. Virheet otettiin ekoilla kylteillä. 1. kyltillä -1 ov jonka epäilen tulleen käännösten ajoituksista. 2. kyltillä tuli 2 -1 virhettä, varmaan vähän väärä suorituspaikka ja jotain. 4. kyltillä tuli vielä yksi -1 kontr kun Flow ei heti istunut viimeisten askelten jälkeen vaan jouduin pyytämään uudestaan. Loppurata menikin virheittä ja koskapa käytösruutukin onnistui, saimme kasaan 96 pistettä jolla Flow myös voitti luokan. Aika paljon jouduin antamaan käsiapuja, etenkin tuossa oikean puolen seuraamisessa, siinä Flowlla on ollut tapana ennakoida puolenvaihtoja selän takana etenkin vasemmalle käännöksissä. Näköjään tuollaiset käsimerkit eivät tässä lajissa haittaa vaikka ne itseäni hieman harmittavat, mieluusti kun en käyttäisi niitä ollenkaan. Hyppy muuten meni ekaa kertaa silleen suunnilleen kontrollissa eikä Flow kääntynyt sen jälkeen, edistystä sekin!



Piiokin pääsi halliin itseään väsyttämään ja kisojen jälkeen käytiin shoppailemassa Porvoon eläinkaupoissa joten kotona oli ilahduttavan väsähtänyt shetlantilainen.


Dion lempparinukkumapaikka on sohvan käsinojat, siinä se on aina roikkumassa umpiunessa.

Tylsä äksidentti kävi myös eilen iltalenkillä kun Dio tökkäsi silmänsä johonkin pellolla... Siristi silmäänsä ja siinä näkyi ihan selkeästi pieni reikä sarveiskalvossa. Huuhtelin silmää ja laitoin siihen kostutustippaa mutta aamulla Dio siristeli sitä joten lähdettiin sitten käymään Mevetin päivystyksessä kun en uskaltanut jäädä odottelemaan huomiseen, että silmä olisi tutkittu töissä. Ihan kunnon reikä siinä oli muttei onneksi mitään vierasesineeseen viittaavaa joten tippakuurilla toivottavasti saadaan tämä vaiva hoidettua. Onneksi on vakuutus, kyllä sunnuntaina silmän tutkimiseenkin saa sen vähän vajaa parisataa euroa kulumaan :)

Ennen näitä viileämpiä ilmoja käytiin edelleen ahkerasti uimassa, tai siis koirat kävivät. Diosta on tullut hieman vähäjärkinen Flown perässä hiihtelijä, tässä tyylinäytettä miten laiturin alusta haetaan vauhtia kunnolliseen loikkaan.



Myös Hipillä on ollut hieman huonoa tuuria sillä se loukkasi kyntensä/varpaansa pari viikkoa sitten. Kynnen tyvestä tuli metsälenkillä verta ja Hippi ontui jalkaansa. Kynsi ei kuitenkaan ollut selkeästi irti joten jäin seurailemaan. Kynnen kuoriminen kun on inhottava toimenpide ja toipuminen pitkä. Tokihan se täytyy tehdä jos tilanne sen vaatii mutta nyt jäin silti tarkkailulinjalle. Varvas oli kuitenkin jonkun aikaa turvoksissa joten Hipille päätettiin aloittaa antibioottikuuri ja Vetericyn-hauteet. Turvotus hävisi tällä hoidolla nopeasti ja nyt kun kynsi on kasvanut, on sen reunassa pieni pystyhalkeama, joka kuitenkin on jo kohta kasvanut "pois". Eli kyllä se kynsi oli vähän rikki mutta onneksi nyt jo parempaan päin. Hippiparka joutui tietysti olemaan taas remmilevossa mutta nyt on taas saanut liikkua vähän normaalimmin.

Sheltit tilasivat itselleen uudet pannat Vijuelta. Nää oli tosi hienot ja tulivat nopsakasti! Dion kaulassa panta jopa vähän näkyy kun karvaa ei juurikaan ole, Hipin karvareuhkaan se vähän uppoaa.



Reilu viikko sitten olin Queenin keikalla Helsingissä ja voihan jösses, miten upea konsertti!


Queenin tuotanto on ollut ekoja kasetteja, mitä olen muksuna saanut (kyllä, silloin oli kasetteja :P ) ja muistan edelleen Freddien muistokonsertin kun sitä perheen kanssa katseltiin. Freddien tasoista laulaja/esiintyjää ei ole toista mutta Adam Lambert on ehdottomasti next best choice kaikista maailman laulajista. Keikka kesti melkein kaksi tuntia ja oli kyllä uskomattoman hieno kokemus, oli todellinen onni päästä tuo kokemaan ja kuulemaan! Toivottavasti joskus tulisi vielä uusi mahdollisuus tuolle musiikkielämykselle.




Ensi tiistaina on Musen keikka jota on myös toki odotettu jo puolisen vuotta! Kesäkuussa kuunnellaan hyvää musiikkia!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti