tiistai 28. toukokuuta 2013

Flow fyssarilla


Flowlla oli eilen eka kerta fyssarilla. Käytiin Remediumissa Petra Snellman-Niemenpalon luona. Alkuun hän katsoi Flown liikkeet normaalissa ja hitaassa vauhdissa, sitten liikkeellelähtöjä istumisesta ja maasta jonka jälkeen alkoi hoito. Petra sanoi että Flow keikuttaa vasenta takajalkaa varsinkin hitaassa käynnissä. Ja olen itsekin tuon huomannut lenkkien loppupuolella kun F on väsynyt, sen peppu heiluu lönköttelyvauhdissa. Lihaksistossa ei kuitenkaan ollut eroa puolien välillä, ikäisekseen Flowlla oli erinomaiset lihakset. Tämä voi johtua siitä että Flowlla on lonkissa eroa vasemman ja oikean välillä tai sitten rangassa olleet jumit ovat syynä. 13.6 on viralliset kuvaukset joten silloinhan tämä asia selviää :)

Flow oli ihmeen rauhallinen koko hoidon ajan, muutaman kerran yritti venkoilla selälleen kun kireyksiä hoidettiin. Muuten nukkui kiltisti aloillaan. Onneksi mitään isompaa juntturaa ei löytynyt, rangassa oli pieniä jumeja mutta muuten koira oli hyvässä kunnossa :) Hyvä juttu! Varasin uudet ajat omalle lomaviikolleni ennen juhannusta. Flow katsotaan silloin läpi ja Hippi pääsee hoitoon tuon jalkaepisodin jälkeen. Hippi ja Panda oli seuraneiteinä mukana ja Petra sanoi ettei Hipin liikkeessä tai portaiden nousuissa ainakaan näkynyt mitään ihmeellistä. Puhuttiin tuosta Hipin ontumisesta kun olin niin huolissani siitä että se kesti viikon ja Petra sanoi että revähdyksissä voi koira oireilla oikeasti pitkäänkin. Pääasia on ettei kuvista löytynyt mitään ja että koria on tällä hetkellä oireeton. Mulla itsellään ei vain pää oikein enää kestä tuollaisia selittämättömiä oireiluja.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti