tiistai 7. toukokuuta 2013

Tuuria se on paskakin tuuri.

Mua alkaa jo pikkuhiljaa vituttamaan tää mahdoton epäonni koirien kanssa. Hippi loukkasi vappuna vasemman takajalkansa ja on välillä kolmijalkainen. Kävi viime keskiviikkona uimassa, hyppäsi laiturilta ja ui hankalaan rämeikköön mistä tuli rannalle. Tämän jälkeen pompotti takajalkaansa. Alkuun olin ihan varma että oli astunut johonkin mutta vaikka leikkasin kaikki karvat syynäsin tassun kauttaaltaan läpi taskulampun kanssa, en löytänyt mitään. Ei reikää, tikkua, haavaa tai mitään mikä olisi selittänyt pomputtamisen. Ei myöskään aristanut tassun painelua tai varpaiden vääntelyä. Hitaassa vauhdissa käytti jalkaansa normaalisti mutta heti kun vauhti koveni, nosti jalan ilmaan ja pisti menemään kolmella jalalla. Onneksi vappuna oltiin työkavereiden kanssa liikenteessä joten eläinlääkäri katsoi jalan heti muttei sirltä löytynyt mitään selkeää aristusta.

Seuraavana päivänä Hippi oli edelleen kolmijalkainen joten soittelin ortopedeja läpi ja saatiinkin seuraavalle päivälle aika Jan Räihälle joka Hipin tutki viime kerrallakin. Perjantaina mentiin sitten taas Espoon eläinsairaalaan. "Onneksi" Hippi oireili vielä jalkaansa aamulla koska ajattelin että jos mennään taas näytille ilman että koirasta näkyy mitään vikaa, alkaa ne pitämään mua varmaan vähän outona ;) Hippi pompotti jalkaansa odotushuoneessakin joten Räihä näki miten sitä nyt oireilee. Tälläkään kertaa Räihä ei saanut minkäänlaista kipureaktiota aikaiseksi koirassa, kokeili selän, kintereet, polvet ja varpaat. Missään ei tuntunut mitään poikkeavaa! Polvet olivat napakat eikä kintereissäkään ollut mitään tavallisuudesta poikkeavaa. Alkuun oli sitä mieltä ettei ehkä kannattaisi kuvata koska ei ollut mitään epäilyttävää paikkaa mitä lähteä tutkimaan lisää. Pyysin kuitenkin että jos kuvattaisiin vaikka sitten selkä ettei siellä olisi mitään alkavaa spondyloosia tms. Siispä Hippi rauhoitettiin kevyesti ja mentiin röntgeniin odottelemaan rauhoittumista. Ensin kuvattiin selkä ja lonkat mutta koska niissä ei oikein ollut mitään pyysin vielä polvet ja kintereet kun koria kuitenkin oli rauhoitettuna. Missään ei ollut mitään kunnollisia löydöksiä, lonkista Räihä sanoi että erinomaisen syvät ja tiiviit. "Ei rtg-löydöksiä. Ainoa kommentti on ap-projektiossa jossa ovat keskimmäiset lannenikamat hieman vinot (okahaarakkeet) kun alussa ja lopussa ovat suorat. Vino selkä?" Tuo vinouma oli tosi pientä ja itse sain tihrustaa kuvia oikein kunnolla ennen kuin sen huomasin vaikka se mulle näytettiin. Tuo löydös tosin selittänee sen miksi Hipillä on välillä ollut fyssarilla lantio vino. Toki täytyy olla iloinen ettei mikään paikka ollut rikki ja kuvissa kaikki näytti muuten hyvältä koiralla jolla on ikää sen 7 vuotta ja kuitenkin harrastanut koko elämän. Diagnoosiksi lopuksi lihasrevähdys ja kipulääkkeen kanssa levolle. Tämän takia jää kisat + SM-kisat välistä mutta se nyt on sivuseikka. Toki voisin pitää koiran pelkästään levossa mutta se nyt ei ole tietenkään vaihtoehto. Meille ei isot kisat ole niin tärkeitä että koiran terveys menisi niiden edelle.

Tällä hetkellä Hippi on raivostuttavan riehakas. Levossa pitäminen on aina yhtä hankalaa. On kuitenkin päässyt vain fleksin kanssa tarpeilleen. Käyttää jalkaansa periaatteessa normaalisti mutta kyllä se tänäkin aamuna vielä pomputti. Ihmeellistä on se ettei mitään kipuilevaa paikkaa löydy koska onhan siinä joku syy oltava miksi se välillä päättää jalkansa ilmaan nostaa! Hyppii kuitenkin sänkyyn ja alas, hyppii ilmaan kun kaivan avaimia ja pistän käden taskuun (tätä ei ole lupa tehdä mutta pomppurottaa on hieman vaikea pitää aisoissa). On kyllä vähän omituinen juttu, toivottavasti jalka tulee kuntoon levolla ja kipulääkkeellä. Jos ei ole viikossa parempi niin sitten magneettikuvaus lienee seuraava osoite. Polven ristiside/kierukkavamma sopisi tähän oireiden perusteella mutta polvi tuntui tosi napakalta eikä Hippi sanonut mitään sitä väänneltäessä.

Flow on tokoillut ahkerasti. Perjantaina oli viimeinen kerta Mannerin treeneissä jonen suihkaistiin vielä suoraan iltavuorosta puoli kymmeneksi. Flow teki taas kisanomaisen treenin ja tällä kertaa teki liikkeet tosi kivasti :) Uskomatonta miten nopeasti saatiin alokasluokan liikkeet kasaan kun vajaa kuukausi sitten aloiteltiin liikkeiden kasaamisia ja nyt voidaan treenata jo kokeenomaisia treenejä. Treenaamisesta on siis hyötyä ;). Ninakin sanoi että Flow on joka kerta ollut monta hyppäystä taitavampi vaikka treenien näiden treenien välillä oli vain viikko. Olihan sillä toki pohjia tehty mutta muuten olen ollut vähän laiska tokoliikkeiden kanssa. Viime treenien jälkeen olin tehnyt vain lähinnä liikkeiden aloituksia ja palkkaillut niistä runsaasti. Nyt Flowlla ei ollut mitään ongelmaa liikkeenohjaajan tai muiden häiriöiden kanssa, hyvähyvä :) Olen ilmoittanut Flown oman seuran tokokokeisiin 25.5 mutta hitsi kun juoksut ovat ihan tuloillaan. Toivottavasti eivät ala ennen koetta!

1 kommentti:

  1. No voi per****se noita teidän epäonnen juttuja :(
    Hippi kyllä on nyt elämänsä aikana kokenut jo ihan tarpeeksi kaikenlaista kurjaa. Eikö se nyt jo voisi saada elää lopun elämänsä terveenä. Liian epäreilua suloiselle kiiturille.
    Rokkiorava lähettää tsemppiterkut :)

    VastaaPoista