maanantai 15. elokuuta 2016

Sateisen viikonlopun saldoa


Elokuun viikonloppu, sää voisi olla mitä parhain. Tai sitten ei. Onneksi oli molemmille päiville ohjelmaa, tulipahan kastuttua koko rahan edestä. Lauantaina oltiin shelttierkkarissa koko päivä koska olin lupautunut tarkistamaan myös rokotuksia. Siispä 7:30 reippaana Tuomarinkartanossa. Ihan heti ei satanut mutta yhdeksältä se sade alkoi ja jatkui lähes taukoamatta koko päivän. Narttujen tuomari oli vielä hyvin hidas joten sielläpähän kökittiin. Junnunartuissa tuli vain 6 ERIä 21 koirasta joten ihan mikään eri-automaatti ei tuomari ollut. Nuorten luokassa oli vain viisi koiraa ja semi-tukkainen Dio siellä mukana. Tuomari tutki koiria pitkään ja hartaasti mutta Diohan jaksoi seistä paikoillaan ihan äärimmäisen hienosti. Liikkui myös nätisti häntä alhaalla joten sen esiintymiseen täytyi olla ihan hirmu tyytyväinen!

Kuvat: Sirpa Saari


Dio saikin hienosti ERIn ja sijoittui luokassaan kolmanneksi SA:n kera! Kuvankaunis Muro-sisko voitti ansaitusti luokan. Olin suunnitellut lähteväni Dion arvostelun jälkeen kotiin sään takia ja skipata Hipin kehäkikkailu mutta SA muutti suunnitelmia koska piti jäädä paras narttu-kehään.

Dion arvostelu
Nicely balanced head. Correct ear set. Good wedge shape when viewed from the front. Adequate reach of neck. Front angulation good. Correct spring of the ribcage. Nice level topline. Correct set of tail. Rear angulation good. Straight hocks. Nicely fitting coat. Could do with more length. Moved and presented well.


Lopulta pitkän odottelun jälkeen alkoivat vetskunartut joita olikin ilmoitettu peräti 14 kpl. Hippi oli oma mahdoton itsensä mutta seisoi jälleen hienosti. Sen se kyllä osaa!

PörröKikki pöydällä


Hippi sai EH:n, mikä oli varsin hyvä tulos tuomarin linjaan nähden.

Hipin arvostelu:
Nice tan marking on side of muzzle and head. Correct almond shaped eyes and ear carriage. Sufficient reach of neck. Correct front angulations. Nice showy jotain (sanasta ei saa millään selvää). Level topline. Rear angulation adequate. I would have liked more lenght of tail. Good density of coat. Moved abd showed well.

PN-kehä oli Dion kohdalla luonnollisesti vain kehätreeni mutta päästiinpä vähän vielä patsastelemaan sateeseen.

Sunnuntaina oli vuorossa Flown rallyt Valkeakoskella. Lähdettiin hyvissä ajoin paikalle kun kimppakyytiläiset kisasivat myös A-kisassa, F pääsi vain B-kisaan. Alussa kisapaikalla jyrähteli ukkonen ja olin jo valmis ottamaan Flown pois kisoista. Kisapaikan hulina sai Flown kuitenkin unohtamaan jyrähtelyt ja se tuntui ihan ookoolta. Vettä tuli välillä hyvinkin runsaasti joten Flow sai lepäillä autossa ja sheltit pääsivät väsyttämään itsensä kisoja seuraamalla.

Siistii...


Meidän rata näytti ihan suoritettavalta! Ainoastaan merkki oli uutena asiana.


Rataantutustumisen aikana alkoi taas satamaan ja Flowparka joutui odottelemaan kehäaidassa kiinnitettynä. Hyvin kasteltuna lähdettiin sitten suorittamaan rataa. Heti lähdöstäalkaen alkoi jähmettyminen. Merkkiä Flow ei bongannut yhtään, sinkosi vain jonnekin. Jos olisin tiennyt, että siinä saa rajattomasti ohjailla koiraa, olisin peruututtanut sen merkille. Nyt aattelin että olkoot kun ei kerran mennyt suosiolla. Tästä siis -10. Puolenvaihto jalkojen välistä toi toisen -10 kun Flow ryysäsi kyltin yli putki mielessä. Nuo putket ovat kerrassaan pahoja! Täytyypä taas treenailla putkimeressä seuraamista ja putkien luopumista...

Aina putkea kohti mennessä Flow koomaantui täysin eikä tehnyt varmaan yhtään perusasentoa ilman istu-käskyä. Ei vaan kyennyt. Yksittäisiä -1 epätarkasti suoritetuista tehtävistä saatiin vähän sieltä ja täältä, yht. 5kpl joten pisteet ihme kyllä riittivät hyväksyttyyn tulokseen. Loppusaldona 75p aika luokattoman koomaisella esityksellä. Ja viime kisassa kun olin niin iloinen Flown rennosta menosta! Nyt tultiin taas rytinällä alas. Eipä tässä auta muu kuin jatkaa häiriössä tekemistä, merkki- ja kylttimeri putkineen ja hyppyineen näyttää edelleen olevan suuuuuri ongelma Flowlle.



Loppuun kuvatodiste siitä, että olen opettanut Diolle uuden asian, se osaa antaa nyt tassua!


Talent-kuvaukset lähestyvät, ylihuomenna pitäisi olla iskussa! Tänään tehty rekvisiittaan uusi keppi ja huomenna saan esiintymisasun. Taas vähän viime tipassa kaikki valmistelut mutta parempi myöhään kuin ei silloinkaan! Ohjelmaa ei olla tehty sitten viime torstain, ainoastaan yksittäisiä pätkiä ilman musiikkia. Huomenna olisi suunnitelmissa vetää ohjelma kerran vielä läpi ja sitten se olis siinä. Mahottoman jännää!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti