keskiviikko 3. elokuuta 2016

Rallyviikonloppu


Viikonloppu oli varsin rallypainoitteinen kaksine kisoineen. Näiden välissä piti myös toki syöttää Flowlle ideoita MES-kylteistä, niiden treenaaminen kun on ollut hieman puutteellista.
Perjantaina oli Janakkalassa iltakisat. Päivä oli tosi helteinen joten käytin koirat uimassa ennen lähtöä mutta tokihan ne ehtivät moneen otteeseen kuivua ennen omaa suoritusta.

Rata oli varsin mukava, ei mitään ihmeellistä.


Flown vuoro oli kolmantena joten jätin sen varjoisaan autoon odottelemaan rataantutustumisen ajaksi. Jäin myös vähän katsomaan ekaa koiraa kunnes tajusin, ettei koirakkoa numero kaksi näy missään. No sehän oli jäänyt pois joten sittenhän tulikin kiirus. Juoksin hakemaan koiraa autosta ja kiireesti radalle. Kasvattaja-Katja oli myös paikalla ja F haistoi tämän radalle mentäessä. Tämä paniikilähtö aiheutti sen, että Flow oli ihan pihalla alussa. Olihan se myös kuumuuden takia vetelä mutta ajatukset myös hieman harhailivat. Tämän takia jouduttiin uusimaan heti toka kyltti kun Flow ei oikein ollut mukana. Koko rata oli muutenkin ihan kauhea, Flow oli niin puhditon ja nääntynyt paahtavasta kuumuudesta. Tekihän se kokoajan mutta kyllä sitä sai houkutella ja maanitella... Ihan tyhmä -10 otettiin neloskyltiltä kun itse en tehnyt käännöstä paikoillaan. Käytösruudussa Flow jaksoi onneksi istua vasemmalla puolella tarvittavan ajan vaikka sen läähätti ja siristeli silmiään kuumuudessa. Ei ole painostava helle Flown keli! Ehdin jo hukkaamaan arvostelukaavakkeet joten kaikkia virheitä en muista, sieltä ja täältä lähti pieniä miinuksia mutta onneksi saatiin se tarvittava hyväksytty 82 pisteellä ja RTK3!



Hippi oli viimeisten joukossa joten ehdin sitä lämmitellä hyvän tovin ennen omaa vuoroa. Seuruutin taas pitkiä pätkiä, tein muutamia tehtäviä ja palkkailin harvakseltaan. Tämä näyttäisi toimivan sillä Hippi oli todella hyvä! Se teki täpäkästi mutta sopivan rauhallisesti töitä kunnes tultiin spiraaliin, siinä se alkoi vaihtamaan puolta selän takana. Uusin kerran (jouduin muuten tovin miettimään, että missäs hitossa se edellinen kyltti olikaan) mutta kun sama touhu vain jatkui, otettiin suosiolla -10. Hipistä kyllä näkee milloin toiminta alkaa vaan toistamaan itseään. Hipinkään muita miinuksia en muista, ainakin selän takana puolenvaihdosta taisi tulla -1 kontr. Pisteistä viis, olin Hippiin älytyytyväinen. Sitä ei helle haitannut vaan jaksoi tohkeilla itselleen 84 pistettä jolla pääsi myös kolmanneksi luokassa.



Lauantaina kokeilin sitten Flown kanssa MES-kylttejä koska sehän vaihtoi sunnuntaille luokkaa. Puolenvaihto edessä on hieman haasteellinen kun koira on niin pitkä mutta alun pomppimisten ja syöksyvolttien jälkeen tähänkin alkoi tulla ajatusta. Liikkeestä istuminen oli myös uutena, testattuna toimi yllättävän hyvin joten ei sitä sen enempää. Edessä peruutuksen hankaluus oli se, että Flow ei osaa tulla seisomaan eteen ja kun stoppasin sen, saattoi se jäädä vähän vinoon ja siitä myös tietysti peruutti vinoon. Merkin havaitsemisessa oli ongelmia, lähti mieluusti vain sinkoamaan jonnekin eli bongaustreenejä pitää tehdä paljon.

Sunnuntaina kisat alkoivat jo aamusta joten ainakaan ihan kauheaa hellettä ei olisi odotettavissa. MES-rata näytti hieman haastavalta, paljon uusia kylttejä mm. suora putki (!!) ja sarjahyppy(!!). En ole ees ajatellut putken voivan olla suora joten ehdin jo niin nähdä miten F häviä takareunaan asti kun saa putki-käskyn.


Itse rata menikin yllättävän hyvin! Pujottelussa Flow päätti auttaa onnetonta ohjaajaa ja kaatoi yhden törpön uusimisen toivossa. Uusiessani tajusin, että ekalla kerralla olin mennyt pujotteluun väärin joten siitä olisi tullut -10 ilman kilttiä bordercollieta ;). Putkelle seurautin ihan loppuun asti ja sainkin Flown seuraamaan nätisti sen jälkeen! Uudet liikkeet menivät myös hyvin, liikkeestä istuminen ja edessä peruutus. Sarjahyppyyn oon ehkä eniten tyytyväinen, Flown teki sen tosi rauhassa! Palasi seuraamaan hyppyjen välissä vaikka esteet selvästi vetivät puoleensa. Hyppyjen jälkeen oli tosin ajatus vielä vauhdissa sillä seuraava peruutus ei oikein lähtenyt liikkeelle ja alussa F ilmeisesti hieman istahti joten siitä -10. Pujottelusta saatiin uusimisen lisäksi -3 kyltin kaadosta ja puolenvaihdosta edessä tuli -3 ohjaajan kulkulinjan muutoksesta. Ekasta MES-kisasta kuitenkin 81 pistettä ja hyväksytty tulos :) Flow oli myös perjantaihin verrattuna ihan tosi reipas joten onneksi perjantainen fiasko olivain lämmöstä johtuvaa.



VOI-rata oli ihan hauskan näköinen.


Hippi olilähes viimeinen 13 koirakon luokassa joten lämmittelyyn oli hyvin aikaa. Toin Hipin halliin vasta rataantutustumisen jälkeen ja sehän olikin heti kierroksilla. Halliolosuhteet vaan on tolle haasteellisemmat. No onneksi oli sitä aikaa saada Hippi tasaantumaan. Ja tuolla hallissa oli onneksi hyvin tilaa seurauttaa koiraa. Radalla Hippi olikin taas ihan tosi cool! Ainoat virheet olivat houkutuksen -1 kontr ja 6. kyltin (käännös oik) epätarkka suoritus -1! Noin muuten Hippi esitti parasta osaamistaan. Kunnes päästiin käytösruutuun... Siellä oli asentona istuminen edessä. Olin vapauttanut Hipin ehkä vähän turhan riehakkaasti radan jälkeen ja se oli hieman innoissaan. Ei ollut montaa sekuntia mennyt käytösruunun aikaa kun Hippi alkoi haukkumaan ja samantien heittäytyi maahan. Käskin sen sitten olemaan maassa koska haukku oli vähän turhan herkässä. Tästä kerättiin sitten yhteensä -13 pistettä (väärin suoritettu liike -10, haukkumisesta kokonaisvaikutuksesta -2 ja puutteellinen yhteistyö -1). Loppusaldoksi kuitenkin 85 pistettä ja Hipillekin RTK3 :)



Hippi jää nyt treenitauolle ja katsotaan, startataanko MES-luokassa lainkaan. Tämäkin on jo varsin hyvä saavutus.

Reippaat ralliotukset



Ai niin. Syksyksi pukkaa vähän erilaista projektia kun Flown kanssa lähdetään mukaan Talent Suomi-ohjelmaan. Miksi lähdemme? No siksi, että haluaisin tuoda esiin yleisölle mitä kaikkea koiran kanssa voikaan harrastaa. Ja jos joku innostuu kotonaan opettamaan omalle sesselleen vaikka pujottelua tai pyörimistä niin tavoite saavutettu. Puhumattakaan siitä miten paljon jo tavan arki helpottuu kun koiralla ja omistajalla on hyvä ja luottavainen suhde. Koira on kuitenkin aktiivinen eläin joka nauttii siitä, että saa tehdä omistajan kanssa asioita. Samalla olisi tietysti hienoa jos koiratanssia saisi tunnetummaksi lajiksi Suomessa. Joka tapauksessa jännät ajat edessä!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti