sunnuntai 27. syyskuuta 2015

Doggy run-tapahtumassa esiintymässä


Eilen käytiin esiintymässä Doggy run-tapahtumassa Laakson kentällä. Esiintymis"lavaksi" oli kaavailtu tätä koroketta (kuva otettu pienen rankkasadekuuron jälkeen, meillä onneksi oli kuivempi keli esiintyä)



Totesin heti, ettei koirat voi tuolle lavalla tehdä mitään joten päädyttiin sitten esiintymään edessä hiekalla. Siinä oli vain se ongelma, että ihmiset koirineen kävelivät siitä läpi ja ohi. Tämä häiritsi jopa Flowta joka noin yleensä pystyy suodattamaan kaiken häiriön. Nyt se teki kyllä suurimmalta osin hyvin mutta välillä tuli pieniä black outteja kun se vilkuili vieressä seisovia koiria. Se ei mm. pystynyt pujottelemaan jalkojen välistä takaperin kuin yhteen suuntaan, toiseen suuntaan pälyili ja kielsi. Harvinaista Flowlta. Jatkossa täytyy tarkasti katsoa mihin sen kanssa menee esiintymään. Puitteita ei aina ole koiratanssia varten ajateltu. Tuskin tuo mitään huonoa kokemusta tästä sai mutta olen aina yrittänyt parhaani mukaan saada Flowlle mahdollisimman mukavia esiintymiskokemuksia. No, totta on myös se, että ainahan nuo suoritukset tuntuvat pahemmilta mitä loppupeleissä ovat ulkopuolisin silmin. Ja monet ihmiset tulivat juttelemaan ja kehumaan Flowta joten eiköhän se ihan riittävän hyvin mennyt! Kiitokseksi esiintymisistä saimme Vuokon kanssa isot kassit täynnä erilaisia tuotteita mm. Hurtan venyvä heijastintalutin, nameja ja Viacutania joten kyllä kannatti lähteä.

Tänään oli pitkästä aikaa mahdollisuus kiikuttaa kamera lenkille mukaan. Täällä on nyt pellot puitu joten sänkipeltoja riittää yllinkyllin.



EvilFlow




















Tänään päästiin myös parin viikon tauon jälkeen omiin omatoimitreeneihin. Muu porukka väänsi rallytokoa ja mä mietin Flown uutta ohjelmaa. Siinä on muutama palanen kohdallaan mutta paljon vielä pitkiä pätkiä jotka ammottavat tyhjyyttään. Ei stressiä, onhan tässä vielä aikaa (itsepsyykkaus kunniaan). Kokeilin Flown kanssa joitain paloja, eivät (tietenkään) toimi vielä ihan kitkattomasti mutta ainakin niissä on teoreettinen mahdollisuus näyttää ihan sujuvalta jahka saadaan asiat treenattua kuntoon. Dio pystyi muuten odottelemaan nätisti kentän reunalla melkein koko Flown treenin ajan! Muutama yksittäinen lyhyt kilahdus tuli Flown tehdessä jotain kovalla vauhdilla mutta muuten D on oppinut katselemaan muiden treenausta hiljaa ja kiltisti! Wuhuu!

Lopuksi muutama kuva Hyvinkään näyttelystä. Kaikki allaolevat kuvat ovat Sirpa Saaren käsialaa!







Dio ja MuroSisko






Hippi-tinasotilas





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti