sunnuntai 28. kesäkuuta 2015

Ei vain kerran vaan varmuuden vuoksi kaksi kertaa


Tänään käytiin korkkaamassa Hipin ja Flown rallytoko-ura. Kisat olivat Ylöjärvellä ja matkaan lähdin jo lauantaina koska Riihimäellä oli koiratanssin työryhmän kokous. Kokous oli Naurava koira-hallissa joka olikin hulppean hieno halli! Koirat olivat päivän kompostiverkkojen takana nukkumassa. Jopa Dio osaa nykyään nukkua missä vaan eikä sitä tylsä päivä haitannut. Kokouksen jälkeen ajoin Hämeenlinnaan jossa oltiin hotellissa yötä. Tämä oli Diolle jo kolmas hotellireissu nuoresta iästä huolimatta mutta eipä tuo vieraissa paikoissa nukkuminen tuota sille lainkaan ongelmia. Iltalenkin jälkeen simahti sängyn alle eikä sitä näkynyt kuin vasta aamulla seuraavan kerran. Aamupalan ajaksi jätin koirat hotellihuoneeseen mutta taisivat koisata senkin ajan koska tulivat hyvin unisen näköisenä vastaan kun palasin hakemaan koirat.

Kisapaikalla oltiin ajoissa koska molemmille piti varmentaa kisakirja. Tuomarina oli Krista Karhu ja tällaisen radan oli meille tehnyt


Rataantutustumisessa kyselin kaikki tyhmät kysymykset jotka mieleen juolahti. Huomaa, etten ole ihan kauhean tarkkaan sääntöjä tavannut...
Hippi oli toisena vuorossa joten päästiin heti tositoimiin. Hippi sai heti ekalla kyltillä -1 kontrollivirheen. Kolmoskyltillä ohjasin Hipin huonosti eteen joten uusin ja siitähän Hipillä meni hermo. Hipillehän ei ole koskaan opetettu eteentuloa vaan oon vain ohjannut sen siihen. Tällaisissa tilanteissa sillä meni heti herne nenään kun ei vaan tiennyt mitä siltä halusin. Tämän takia sain kuulla palautetta pitkin rataa. 10 kyltillä Hippi ei enää suostunut istumaan edessä vaan haukkuen meni maahan joka kerta. Heh, yleensä mä komennan Hipin maahan rauhoittumaan jos se haukkuu joten Hippi ajatteli olla tässä askeleen edellä ja mennä oma-aloitteisesti maahan koska hiljaa ei voinut olla. Tätä en alkanut uusimaan koska ajattelin siinä vaiheessa radan olevan jo hylätty kaikkien ihmekikkailujen takia. Tuloksissa olikin hylätty joten oletin sen johtuvan radalla olleista virheistä.



Flow oli yhdentenätoista vuorossa joten vein Hipin siksi aikaa autoon. Flowlla oli pieniä vaikeuksia päästä yli (henkisesti siis) rajana olevista agilityaidoista joten palkkailin sitä seuraamisesta aitojen vieressä. Flown rata meni hyvin paitsi eteentuloissa peruuttaessa se istahti yhden ylimääräisen kerran. Flowllekaan ei tätä ole opetettu kunnolla joten eihän se tiennyt, mitä siinä halusin. En uusinut kylttiä koska ei Flown tarvitse tehdä tuplasuorituksia sen takia, etten ole sille asioita kunnolla opettanut. Radalta poistuttuani olin iloinen Flown tekemisestä. Tuloksista sitten huomasin, että rata oli hylätty. Ihmettelin tätä itsekseni ja muutaman kanssakisaajan kanssa, jotka samaa asiaa ihmettelivät. Tätä pähkäillessäni välähti mieleeni yhtäkkiä, että mähän taisin jättää yhden kyltin tekemättä, nro 13. Sitten kun siinä vähän mietin pidemmälle, totesin, että enhän mä tehnyt sitä Hipinkään kanssa :P No hei, jos sitä ajaa Ylöjärvelle niin kyllä sitä kannattaa molempien rata hyllyttää jättämällä yksi kyltti tekemättä.



Tuomari tuli vielä juttelemaan ja ihmetteli siinä molempien koirien kanssa tekemääni mokaa. Eihän mulla siihen mitään hyvää selitystä ollut, black out mikä black out. Arvostelulomakkeet saatuani mua nauratti eniten se, että Hippi olisi saanut hyväksytyn tuloksen tolla kikkailulla ilman sitä mun pientä unohdusta. Flowlta olisi lähtenyt se 10 pistettä ylimääräisestä istumisesta mutta muuten sillä oli virheetön rata. Ilman siis mun mokaa.
Tästä on suunta vain ylöspäin ja seuraavalla kerralla lupaan ymmärtää luetun jokaisen kyltin kohdalla. Rallytoko on selvästi haasteellinen laji, ohjaajalle. Ihan liikaa vastuuta ohjaajalla itsellään. Kukaan ei kerro mitä tehdä, ihan itse pitää osata soveltaa saamaansa tietoa. Se osoittautui vähän liian vaikeaksi tehtäväksi tänään ;)

Dio on oppinut odottamaan sen verran, että pääsen ottamaan kännykällä yhteiskuvia :P Normikameralla ei vielä onnistu sillä siinä mun tarttis kumartua ja se on liian iso häiriö vielä. Mutta edistystä on tapahtunut muutaman askeleen verran.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti