sunnuntai 10. helmikuuta 2013

Viisi päivää operaatiosta

Tämä koiran toipumisen nopeus isoistakin operaatioista jaksaa kyllä aina ällistyttää. Hipin leikkauksesta on nyt viisi päivää ja koira on omasta mielestään täysin kunnossa. Nyt alkaa todella se varsin jankala osuus kun yritän pitää Hipin levossa vielä puolisentoista viikkoa! Ulkona Hippi on ollut tiiviisti hihnassa mutta haluaa tarpeilleen aina lumipenkkaan joten saattaa kävellä hetken nätisti tien reunaa kunnes yhtäkkiä on hypännyt penkalle ennen kun olen kissaa ehtinyt sanomaan. Sisällä hyppää sängylle jos en ehdi nostamaan, enkä kyllä aina ehdi. Selvästi kaipaa jo nyt tekemistä joten olen naksutellut sille mm. nyökkäämistä. Olen joskus aloittanut tuon tempun opettamisen joten nyt jatketaan loppuun. Käytössä on nenätargetti joka on lattialla ja Hippi edessä istumassa. Nokkii sitten targettia ja palkkaan sen ylös jotta tulee isompaa liikettä. Pitäisi myös opettaa tassujen ristiminen koska tassutemput ovat haastavia Hipille, saa ainakin aivojumppaa.

Eilen olin kouluttamassa temppuja ja päätin ottaa Hipin mukaan jotta saisi häkistä seurata touhuja ja ehkä sitä kautta hieman väsyisi. Flow oli mukana demokoirana ja Hippikin pääsi muutamaa juttua tekemään. Intoa oli enemmän kuin järkeä. Mutta onneksi kotona oli edes vähän väsyneempi toipilas. Flowllakaan ei onneksi ollut enää illalla hirveästi ylimääräistä energiaa parin tunnin koulutussession jälkeen.

Tänään kävin Flown kanssa kahdestaan pelloilla tarpomassa märässä nuoskalumessa. Tuli hiki molemmille. Tai no, ehkä Flowlle hieman enemmän sillä heittelin sille matkalla frisbeetä jota se rakastaa hakea. Lunta oli melkein polviin asti joten Flow oli peltolenkin jälkeen suht poikki. Tähän päälle vielä naksuttelua takajalan nostamisesta niin lopputuloksena on umpiunta nukkuva bordercollie. Reppana on niin helposti väsytettävissä ;)

Hipin haava on ihan käsittämättömän siisti, ihotikkejä ei ole joten haavakaan ei tunnu ärsyttävän Hippiä enää käytännössä ollenkaan. Pitää kuitenkin kauluria silloin kun on ilman valvontaa, äkkiäkös se tuon nuolee huonoon kuntoon.


Tuo alhaalla vasemmalla oleva jälki on kipulääkekatetrista. Järkyttävän nopeasti on karvakin kasvanut, ihan selkeä sänki jo olemassa :)


Tylsääää! Sanoo Hippi


Mä olen edelleen tosi iloinen ja kiitollinen kaikista ihanista tsempitysviesteistä mitä Hipille on tullut :) Toistan itseäni mutta iso kiitos teille kaikille jotka ovat mukana eläneet tämän prosessin aikana!

2 kommenttia:

  1. On ollut kyllä mahtavaa lukea viimeaikaisia päivityksiä! Pikaista paranemista ja rapsutuksia potilaalle! :D

    VastaaPoista
  2. Kiitoksia :) Näitä päivityksiä on keskimääräistä mukavampi myös kirjoittaa :)

    VastaaPoista