maanantai 26. maaliskuuta 2012

Apina vai koira


(Juu, tärähtänyt kuva mutta otapa tuollaisesta elohiirestä kunnollisia kuvia)



PentuFlown kanssa on mennyt hyvin jos ei oteta huomioon sitä pientä yksityiskohtaa ettei se pysy aitauksessaan. Ei sitten millään. Vankila on tuunattu moneen otteeseen mutta silti kotiin tullessani vastassa on iloinen pieni beecee joka on ylpeä saavutuksestaan. Aitaus on ollut aina ehjä joten mitään todisteita ei jätetä siitä miten sieltä kerta toisensa jälkeen ulostaudutaan. Viimeisin tuunaus oli kanaverkosta rakennettu katto + aitauksen sitominen pöytään kiinni ettei sitä saa nostettua ylös. Silti tämä apinahoudini oli valtoimenaan kämpässä kun tulin kotiin. Onneksi se on tähän mennessä ollut kovin väsynyt uurastuksestaan ettei ole jaksanut myöskään tehdä mitään pahaa. Harmillista, että unohdin laittaa suunnitelmista huolimatta videokameran nauhoittamaan natiaisen touhuja. Ehkä mä laitan parit kilon puntit jalkoihin niin loppuu tuo karkailu ;) Ei se pöllö penikka oo, omistajaansa selvästi fiksumpi tyyppi.

Hipin kanssa oltiin eilen parin viikon tauon jälkeen treenaamassa. Tää meidän alkuvuosi on ollut hieman takkuista treenien suhteen mutta ehkä tästä taas reipastutaan. Hippi kulki taas tosi hyvin, kesti leijeröintiä niin kepeillä kun puomillakin, irtosi hienosti ja toimi muutenkin kuin ajatus. Ainoa mikä tökki, oli putkijarrutus. Tosin se on ollut to-do-listalla jo nelisen vuotta mutta kukaan ei ole asialle tehnyt mitään. Ehkäpä se voisi olla tämän vuoden projekti? En tiedä miten ihmeessä yhden asian opettamisen aloittaminen voi olla näin hankalaa? Ja noissa kaarteissa menee aivan turhaan aikaa vaikka Hippi ei mitään megalenkkejä edes tee.

Flow on opetellut muutamia helppoja penitemppuja joita se on saanut tehdä erilaisissa paikoissa ihan vain että oppii innon tekemiseen missä vain. Eikä sitä haittaa edes iholla pyörivät vieraat koirat vaan se tekee innoissaan pyörimistä ja pujottelua, ainoat asiat mitä se osaa :D Tai no, osaahan Flow työntää päänsä pantaan, tulla luokse kun vihelletään ja ruokakuppia se odottaa istuen sekä katsekontaktilla lupaa pyytäen. Mutta noin muuten se ei ole tehnyt mitään muuta kuin leikkinyt ja iltahepuloinut. Illalla se saa aina sellaiset sävärit että oksat pois. Juoksee silmät kiiluen ympäri kämppää! Eikä siinä oikeasti voi kun nauraa. Ja shelti istuu sängyssä silmiään pyöritellen.

Lauantaina olisi Turussa koiratanssin avoimet SM-kisat mutta meillä on taas tuttu ongelma ettei Hippi ole harkoitellut. Laiska koira. Onpahan taas päiviteltävää kun koira ei toimi kisoissa. Olen muuttanut ohjelmaamme hieman mutta näitä muutoksia ei siis olla tehty vielä kertaakaan. Mennään nyt sit kokeilemaan jotta näkee mitä tarvii jatkossa treenata (villi veikkaus=kaikkea).

Tässä vielä kuvasaastetta aurinkoisilta päiviltä!








Ei kommentteja:

Lähetä kommentti