tiistai 25. joulukuuta 2018

Pohjoismaiden mestari freestylessä!


Reilu viikko sitten tapahtui jotain, mitä en olisi ikikuuna päivänä uskonut käyvän todeksi. Flow voitti freestylen pohjoismaiden mestaruuden, vieläpä aika selvällä erolla kakkoseen! Enkä mä epäile koirani taitoja voittaa isoja kisoja, vaan ohjaaja on tässä kaksikossa aina se heikoin lenkki. Mutta itsekin yritän aina parantaa omaa tekemistäni jotta voisin tuoda Flown taidot vieläkin monipuolisemmin esille. Jos ikinä olisi harrastanut mitään tanssiin viittaavaa, olisi tämäkin harrastus helpompi mutta nyt mennään näillä palikoilla ja pienin askelein treenailen omaakin esiintymistä paremmaksi.

Kisat alkoivat perjntaina treeneillä mutta meidän päivä alkoi kukonlaulun aikaan kun pääsimme Ylen aamutv:n pariin kertomaan koiratanssista. Soittivat keskiviikkona kennelliitosta ja kysyivät, että pääsenkö kertomaan lajista ja PM-kisoista. Onneksi tuo perjantai oli vapaapäivä niinpä lähdin koirien kanssa kuuden maissa liikenteeseen. Pyysivät näyttämään pätkän koiratanssia mutta sanoin, että näytän mieluummin muutamia koiratanssissa käytettäviä liikkeitä. Liukkaalla lattialla ja pienissä tiloissa ei varsinaisen esityksen tekeminen ole helppoa, siksi oli helpompaa esitellä vain liikkeitä. Tästä näkyy tuo haastattelu.

Yleltä ajelin pikaisesti kotiin ja ehdimme ottaa vielä pienet päikkärit ennen messariin siirtymistä. Treeneissä sain kolmisen minuuttia omaa aikaa kehässä joten palkkailin vain muutamia kaukoliikkeitä ja lopun aikaa leikitin Flowta. Ehkä näiden pelkkien leikkimisten takia Flowlla on ihan mielettömän suuri hinku kaikkiin kehiin ja matoille. Joukkueleirissäkin se siirtyi heti lämmittelyyn varatulle matolle istumaan kun päästin sen vapaaksi. Sama, jos Flow näkee jossain aidat. Sen on pakko päästä aitojen sisäpuolelle, koska siellä kaikki hauskuus tapahtuu. Mustavalkoisen mielestä siis.

Lauantaina oli joukkuekilpailu ja Flow starttasi kuudentena. Flow teki oikein mallikasta työtä kunnes se hyppäs vähän huonosti reppuselkään, liukui hieman ja mätkähti lattialle. Siinä hetkessä mun sydän pysähtyi hetkeksi ja mielessä ehti pyörähtää miljoona ajatusta. Meinasin keskeyttää mutta Flow hyppäsi salamana pystyyn ja oli hetkessä valmis jatkamaan. Päätin siinä jatkaa ja katsoa miten Flow tekee hommia mutta se nyt teki tyylilleen uskollisena ääritarkkaa työtä, melkein jopa paremmin kuin ennen ikävää välikohtausta.

Kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa. Tilannekuva napattu striimistä, Flow on juuri tippunut ja mä olen saamassa sydäriä. Pienestä äksidentistä huolimatta on Flow kipuamassa ylös valoa nopeammin.
Kehästä tullessa palkkasin Flown ja tsekkasin sen läpi. Ei tuntunut aristavan mitään ja liikkui normaalisti kun sitä liikuttelin ja juoksuttelin. Olin ihan varma, että pisteet olivat putoamisen takia alhaiset, vaikka ohjelma muuten sujui erinomaisesti. Siinä tilanteessa harmitti lähinnä joukkueen puolesta. Kun pisteet vihdoinkin luettiin seuraavan koirakon jälkeen, olin todella hämmentynyt. Flow sai 27,23 pistettä ja meni siinä vaiheessa johtoon. Tottakai olin iloinen siitä, ettei putoaminen pudottanut pisteitä niin paljon kuin itse olin kuvitellut.

Kuva: Salla Kuikka


Kisan loputtua Flow oli lopulta toinen, 0,3 pistettä johtavasta ruotsalaisesta jäljessä. Joukkueiden palkinnot jaettiin kisan jälkeen ja Suomi oli hopealla niin freestylessä kuin HTM:ssä! Finaalin lähtöjärjestys arvottiin myös, saimme viidennen lähtöpaikan. Saimme myös arvostelulaput ja jokainen tuomari oli vähentänyt 0,5 pistettä putoamisesta, muuten pisteet olivat todella hyvät!

La-su yön olin hotellissa, koska joukkueillallinen oli kuudelta ja olisi tullut kiire ajella edestakaisin. Toki koirat olisivat voineet odotella autossa mutta helpompi näin. Kävin lenkillä koirien kanssa ja tarkkailin Flowta. Liikkui ja käyttäytyi edelleen ihan normaalisti. Oli ehkä enemmän siitä ihmeissään kun kyttäsin sen jokaista liikettä. Päätin seurata Flowta aamuun, jos levon jälkeen ilmenisi mitään jäykkyyttä tms, jäisi finaali välistä. Ohjelmaan piti myös miettiä muutos, selän päälle en Flowta enää (ikinä) hyppyytä.

Kuva: Jasmin Kujander



Aamulla lenkillä Flow oli oma, vallaton itsensä joten uskalsin startata sen kanssa. Tänään vauhtia oli enemmän ja mm. alun edessä kumarrukset jäivät kaikki tekemättä kun Flow heittäytyi maahan heti ekalla toistolla. Siispä pyysin sen maahan muinakin toistoina... Se myös lähti maasta hieman ennakoiden, samoin ehti heitellä muutamat ylimääräiset voltit mm. alun eteenmenossa. Käsien välistä hypyt Flow vähän roiskaisi... Muuten teki taas tasaisen hyvän suorituksen ja uusiksi suunniteltu kohtakin loksahti vaivattomasti paikalleen. Pisteitä ei tänään kerrottu väleissä vaan vasta palkintojenjaossa. Ohjelmat olivat todella erilaisia keskenään, joten oli ihan mahdotonta arvailla etukäteen sijoituksia.

HTM:n palkintojenjako oli ensin ja siellä pronssia pokkasi Sanna ja Rin, kakkosena tanskalainen Anja ja Queeny voiton mennessä ruotsalaiselle Annalle ja Flynnille. Kun freestylessä kuulutettiin neljännelle sijalle Jonna ja Zoya Ruotsista, olin vain superonnellinen siitä, että Flow pääsisi palkinnoille yksilökisassa! Kolmanneksi tuli Elisabeth ja Kummin Ruotsista joten jännityksellä odottelimme lopullisia sijoituksia Ninan ja Mosterin kanssa. Kun Ruotsin Moster kuulutettiin kakkoseksi, meinasi multa henki salpautua. Flow voitti! Mitä ihmettä? Se hetki, kun tieto tavoitti tajuntani, oli jotenkin ihan toisesta maailmasta. PM-kisat on mulle tosi tärkeät kilpailut mutta enemmän tuon joukkuekisan kannalta. En ole koskaan haaveillut yksilökisan voitosta, koska taso on yleensä korkea ja koirakot taitavia. Mutta voitto kotiyleisön edessä oli kyllä ihan sanoinkuvaamattoman hienoa. Katsomossa oli paljon väkeä ja ihmisten hurraaminen ja kannustaminen tuntui niin mahtavalta. Kiitos siis kaikille teille, jotka olitte mukana juhlistamassa tätä hetkeä <3 Kiitos myös lukemattomista onnitteluista, niin paikan päällä kuin viesteinä. Ne merkkaavat meille tosi paljon, siispä iso kiitos! Tämä voitto oli hyvä muistutus siitä, että kun opettaa koiran taitavaksi, voi joskus tapahtua isompiakin ihmeitä.

Kuva: Salla Kuikka


Viikonlopun mustavalkoinen tähti <3 Kuva: Salla Kuikka



Nyt Flow saa pienen tauon freestylestä. Harjoitellaan uusia liikkeitä ja mietitään uutta musiikkia. Siinäpäs onkin tehtävää, etenkin tuon musiikin kanssa. Mitään ideoita ei ole joten sitä kuuluisaa inspiraatiota odotellessa :D

Kuva: Jasmin Kujander


Kuva: Jasmin Kujander



Ihanista kuvista kiitos Salla Kuikalle ja Jasmin Kujanderille. Ihanaa, että olitte paikalla ikuistamassa näitä muistoja!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti