lauantai 17. maaliskuuta 2012

Viikko pennuntuoksua takana

Viikko pentuFlown seurassa takana ja täytyy sanoa että natiainen on aikasta hauska tyyppi. Sheltit eivät ehkä inhoa sitä enää ihan niin paljon kuin alussa mutta on niillä vielä vähän sulattelemista mustavalkoisen toohottajan touhujen kanssa. Alkuun meinasi olla ongelmia pentuaitauksen kanssa kun pikkuapina kiipesi sieltä pois. Ei muuta kuin korotusta peliin ja johan alkoi pentu pysymään aitauksen sisäpuolella. Työpäivät Flow on ollut tuolla aitauksessa sillä en todellakaan uskalla sen olla vapaana asunnossa yksin. Maanantaina ja tiistaina kaverini kävi pissattamassa ja leikittämässä Flowta päivän aikana ja loppuviikosta kävin hakemassa sen ruokatunnilla töihin loppupäiväksi. Töissä se on nukkunut isossa häkissä välittämättä tuon taivaallista ympäröivästä hälinästä. Hyvähermoinen tenava :) Ja hyvä että oppii heti pienestä pitäen rauhoittumaan häkkiin ja ignooraamaan ympäröivän hälinän.

Flow on päässyt jo pariin otteeseen shoppailemaan mustiin ja mirriin. Eikä kauppakeskuksen vilinäkään ole Flowta sen kummemmin hätkähdyttänyt, viipottaa häntä pystyssä ja haluaa kovasti tervehtiä kaikki ihmiset. Torstaina oli piipahtamassa hallilla Hipin treenien aikana. Otin sen hetkeksi mukaan ääniä ihmettelemään, muuten nukkui autossa häkissä pieni punainen takki päällään jonka peri kaverini chihuahualta :D Hallissa Flow oli alkuun sylissä koska äänet luonnollisesti hieman jännittivät mutta rentoutui nopeasti ja pääsi maahan syömään nameja.

Naksua olen alkanut ehdollistamaan Flowlle, yhden aterian päivässä olen syöttänyt kädestä samalla naksuttaen. Onneksi pennulle maistuu hyvin niin raakaruoka kuin nappulakin. Kaksi ateriaa on erilaisia lihoja, kasvissosetta, kanankauloja, kermaviiliä, piimää, murremixejä yms ja yksi ateria on nappulaa. Ihan pelkällä raakaruoalla en uskalla pentua syöttää, siksi saa nappulaa sen 1/3 aterioista.

Sisäsiisteysharjoittelu on edennyt yllättävän hyvin. En pidä papereita sisällä sillä haluan sen oppivan käymään ulkona, ei papereilla ;) Tai no, sen aitauksessa on paperit koska ei taatusti jaksa pidättää puolikasta työpäivää. Aamulla mulla on kello soimassa noin kuuden tunnin unien jälkeen, sen verran Flow on jaksanut yöllä pidättää putkeen. Ekan ulkoilun jälkeen siirryn aamupuuhiin tai jatkan unia, vähän työvuorosta riippuen. Tällä tavalla on sisälle tullut yllättävän vähän pisuja, kaikki isommat tuotokset ovat tulleen pihalle :)

Yhden tempun olen Flowlle opettanut, se osaa hienosti pyöriä pelkästä käskystä :D Niin ja osaahan se työntää päänsä pantaan mutta sen se on hiffannut ihan itse. Ja nimen tunnistamista ollaan toki treenattu paljon. Sisällä se ryntää salamana luokse nimen kuullessaan ja jos istun lattialla niin hyppää samalla vauhdilla syliin. Ulkona olen treenannut vain silloin kun ei tee mitään muuta jotta onnistuminen olisi lähes 100 prosenttista. Flow-sanasta on tullut myös shelteille uusi luoksetulokäsky, ne kun ovat saaneet samalla pienet namit kun pentukin kerran saa ;)

Torstaina oltiin siis Hipin kanssa agilitytreeneissä jossa oli hauska, hyvin suoraviivainen luukutusrata jossa kaikki kontaktit. Puomilla oli palkka pienen targetin päällä ja hitsi mitä kyytiä Hippi juoksee alas. Täytyy nyt vain oikeasti treenata palkan kanssa sitä ja häivyttää se targetti sieltä. Radalla oli okseri miltä käännyttiin pariin otteeseen 180 astetta ja nyt pääsi harjoittelemaan ennakoivia valsseja okserin kanssa eikä Hippi pudottanut kertaakaan vaikka teki ihan törkeän pieniä kaarteita. Ehkä nuo ennakoivat valssit alkavat nyt iskostumaan tajuntaan kun niitä on lyhyessä ajassa tehty paljon ja väännetty oikein ratakiskosta ohjaajalle. Ja vaikka Hippi kääntyy normaalisti hyvin huonollakin ohjauksella, osaisi se tehdä vieläkin hienompia käännöksiä kun tietäisi tarkalleen minne mennä. Sieltä niitä kymmenyksiä saisi nipistettyä.

Pistetään vielä muutama penfordin kuva loppuun, sehän kuitenkin kasvaa niin nopeasti että nämä söpöt penikuvat ovat kohta muisto vain :D





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti