sunnuntai 27. marraskuuta 2016

Kisavalmisteluja


Jos kirjoittais muutaman sanan viime sunnuntain rallytokokisoista. Olin itse töissä kisoissa joten olin ilmoittanut vain Flown, sen kanssa kun on kaikkein helpointa tuo valmistautuminen. Diolle olisi tullut liian pitkä odotteluaika joten se pääsee sitten seuraavalla kerralla kisaamaan. MES-luokka aloitti kisat joten päästiin heti tositoimiin. Tai siis heti kun olin hankkinut uuden kisakirjan Flowlle. En vaan löytänyt vanhaa kirjaa kerrassaan mistään. Pitäisi oikeasti opetella laittamaan nuo kisakirjat yhteen paikkaan kisojen jälkeen. No onneksi tuomari varmensi meille uuden kirjan ja päästiin starttaamaan. Rata oli lyhyt ja helppo. Siitä huolimatta onnistuin ottamaan kymppejä pariltakin kyltiltä. Oikealla tehty tuplasaksalainen ei ollut muka yhdenaikainen ja oikealla puolella maahanmeno oli vajaa. Tuon jälkimmäisen voin allekirjoittaa mutta harmillisesti videolta ei ihan näkynyt tuo tuplasaksalaisen ongelma. Muutamia pikkuvirheitä tuli myös joten lopputuloksena 77 pistettä. Jos olis jättänyt nuo kympit ottamatta, olisi tulos ollut oikein hieno. Nyt sai toki olla tyytyväinen Flown kehätyöskentelyyn. Se oli ihan hirmuisen innokas ja rento! Tuollainen kun se olisi joka kisassa.



Viikolla piti vähän treenailla PM-kisoja varten mutta työviikko vei sen verran tehokkaasti kaiken ylimääräisen energian, etteivät koirat tehneet metsälenkkejä kummempaa aktiviteettia. Paitsi maanantaina pääsivät mainoskuviin kun koirat olivat Fitmin-ruokamerkin järjestämässä kuvauksessa. Mainostoimiston väki oli innoissaan kun kyselivät, voisiko Flow tehdä sitä tai tätä ja kaikkeen vastasin, että toki voi. Päivä oli pitkä mutta koirat jaksoivat hienosti pitkän päivän. Kuvat tulevat näkymään Fitminin kotisivuilla, somessa, esitteissä, mainoksissa yms.







Hipin ilme kertoo kaiken. Tarjoilija, kuppini on ikävän tyhjä.


Kuvauksien välillä pidettiin pieniä lepotaukoja.



Eilen käytiin citykävelyllä Helsingissä kaverin kanssa. Käveltiin Olympiastadionilta kauppatorille ja muutamien mutkien kautta takaisin stadikalle.



Espalla oli ihania valoporoja.



Cityreissun jälkeen koirat saivat levätä muutaman tunnin ja sitten vielä yökukkuvuorolle treenaamaan. Olin varannut lämpimän hallin jotta pääsis edes kerran tekemään koko ohjelman musan kanssa ennen kisoja. Ekaks tein paristi ohjelman läpi ilman koiraa ja sitten Flown kanssa. Uusi musanpätkä solahti hyvin ohjelmaan ja siihen tuli tarkoituksella aika helppo pätkä. Flow teki ihan hirmuisen hyvin. Yleensä meillä on mennyt kenraalit päin sitä itseään mutta kisat kuitenkin hyvin. Ehkäpä tämä kertoo jostain päinvastaisesta :D Nyt treenaan enää yksittäisiä liikkeitä ja ketjuja. Hyvää fiuwista ja flowta.

Onnellinen treenaaja kera stalkkerin.




Hyvillä mielillä lähdemme kohti Ruotsia. Matka alkaa torstaina kun hypätään Viikkarin kyytiin Helsingistä. Perjantaina on joukkueiden treenipäivä ja lauantaina on sitten joukkuekisa ja karsinta sunnuntain finaaliin. Vielä ei ole tullut tietoa, onko kisoista live stream mutta ainakin ennen Ruotsista on lähetyksiä tullut. Toivottasti siis tänäkin vuonna. Tässä vuosien varrella olen oppinut luottamaan Flowhun sataprosenttisesti. Luottopakki hoitaa kyllä tonttinsa kunhan kerron tarpeeksi selkeästi ohjeet. Tosin uutena asiana Flow on alkanut louskuttelemaan leukojaan silloin kun se on kvin innoissaan. Varsinkin esim pujotellessa se saattaa louskauttaa kuuluvasti. Saa nähdä missä vaiheessa se näyttää siltä, että yrittää purra lahkeesta.

Dio opetteli tänään kumartamaan. On muuten eka koirani, jota ei saisi auttaa kädellä. Ei tykkää. Jos yritin vähän pitää mahan alta kiinni, hypähti se heti sivulle. Tästä huolimatta (ja siitä, että halusi tarjota maahanmenoja) liike saatiin melkein valmiiksi. Vielä en yhdistellyt käskyä mutta sen voisi seuraavaksi tehdä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti