perjantai 16. tammikuuta 2015

Hipin sydänultra





Tänään oli vuorossa Hippiäisen sydänultra HauMaussa. Hippi kuunneltiin töissä uudelleen viikko sitten ja selkeä sivuääni oli hävinnyt. Sydämestä kuului kuitenkin edelleen pieni poikkeava ääni joten sydänultraan mars. Mietin pitkään, kelle Hipin veisin ja päädyin sitten Anders Erikssoniin. Lähdin Helsinkiin suoraan töistä kulkematta kodin kautta joten Flow lähti seuraneidiksi mukaan. Lumisateen takia kuljettiin julkisiin, Hesan parkkipaikkoja kun voi joutua metsästämään tovin. Mentiin junalla Helsinkiin ja käveltiin sieltä HauMauhun, koirille vähän vaihtelua. Anders kuunteli ensin pitkään Hipin sydäntä, vaihtoi välillä elektronisiin stetareihin ja totesi lopulta sivuäänen olevan todella hiljainen. Siirryttiin sitten ultrahuoneeseen ja Hippi patjalle köllöttelemään. Etujalkojen takaa ajeltiin karvat ja sitten ultraamaan. Hipin pumppu ultrattiin läpikotaisin ja ainoastaan yksistä läpistä löytyi pieni vuoto. Muita löydöksiä ei ollut ja Anders piti tuota vuotoa todella vähäisenä. Eli Hipin elämään ei tämä löydös vaikuta tällä hetkellä mitenkään ja harrastuksia voi jatkaa normaaliin tahtiin :)
Tässä eläinlääkärin kirjoittama potilaskertomus:
"Hipillä on 1/6 systolinen sivuääni, eli niin vaimea, että se kuuluu vain hiljaisessa huoneessa. Ultraäänessä todettiin sopusuhtainen sydän, kaikki verivirtaukset olivat normaalit, vasemmalla eteis-kammioläpissä, mitraaliläpissä, havaittiin hyvin pieni ja kapea vuotovirtaus. Vuotovirtaus on niin pieni, ettei sillä ole vielä minkäänlaista merkitystä sydämen toiminnan kannalta. Sydänkontrolli vasta 2-3 vuoden kuluttua kun sivuääni on selkeästi voimakkaampaa (luokkaa 3/6)"

Kivi putosi sydämeltä, näin niinkuin aiheeseen sopivasti voisi sanoa. Melkoinen helpotus (vaikka siitä saikin taas kaivaa kuvetta 340 euron edestä). Nyt mun ei tarvii tätä asiaa murehtia. Ainakaan ihan heti.

Tiistaina muuten oli harvinainen loskakeli, ensimmäistä kertaa Hipin elämän aikana siihen tarttui lunta. Ja PALJON! Kirppuun ja Pandaan tarttui kyllä märkä lumi mutta Hipin turkki on ollut aika hyvin loskaahylkivä. Tämä oli kuitenkin metsälenkin saldo tässä ihmeellisessä säässä.



Flown keskiviikkoagilityt meni viimeksi sen verran hyvin, että päätin ilmoittaa sen toisiin kisoihin. Tai no, hyvin ja hyvin. Pari kertaa hasardi mustavalkoinen hyppäsi päin siivekettä kun treenattiin välistävetoja. Kyllä, ohjasin hieman huonosti mutta ei toi kaheli katso sitten yhtään mihin hyppää. Saatiin silti aikaiseksi (kohtuullisen) sujuvia pätkiä jotka välillä jopa näyttivät agilitylta. Onhan tästä sellainen flow-agility vielä valovuosien päässä mutta pikkuhiljaa yritetään edistyä tämän lajin parissa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti