sunnuntai 15. joulukuuta 2013

Voittajaluokkaan tiemme vie


Hih, näin pääsi käymään. Flow sai tänään neljänsistä koiratanssikisoistaan toisen tarvittavan avo-luokan kuman ja samalla oikeuden siirtyä voittaja-luokkaan! Flow taitaa olla tällä hetkellä nuorin koira Suomessa joka VOI-luokassa voipi kisata. Messariviikonloppu oli muuten totuttuun tyyliin hektinen. Eilen olin töissä kehäpalvelussa ja tulospalvelussa. Siinä tuli rampattua messaria ristiinrastiin hela dagen kun kehiin piti viedä tarjoilut ja hakea tuloksia. Onneksi tänään oli "vain" koiratanssikisa. Paikalle piti silti raahautua jo kahdeksaksi mutta odotusaika sujui rattoisasti HTM-esityksiä katsellessa ja rekvisiittatynnyrin painoja teippaillessa. Flow kun on kaatanut vauhdissa noita tynnyreitä niin piti jesarilla teipata vesipulloja painoiksi. Hyvin toimi tämä innovaatio. Vettä sai messarin hanoista niin ei tarvinnut raahata itse mitään painavaa mukana ;) Ihan kuin tuon tynnyrin ja häkin lisäksi olisi kaivannut mitään lisäpainoja kantamuksiin.

Itse esitys meni hyvin. Flow oli tuttuun tapaan innokas ja kovin ahkera pieni tantsuilija. Yksi kohta meni hieman ohi käsikirjoituksen, Flown piti tulla jalkojen väliin seuraamaan mutta jostain syystä eksyikin peruuttamaan mua takaperin hieman liian aikaisin. Nooh, tästä jatkettiin pokerinaamalla etiäpäin eikä se kauheasti näyttänyt siltä että väärin män. Hassu juttu että vaikka muu esitys menisi hyvin, jää tuollainen yksi kohta kummittelemaan mieleen ja se on ainoa mitä muistaa kun kehästä tulee pois. Ihmismieli ja sitä rataa. Tuo ison kehän matto on aika liukas ja se näkyi saavin kierroissa missä Flowlla vähän levisi kaarteet. Lopun tassunnostoissa Flowlla meni hetkellisesti rytmi sekaisin mutta hyvin se itse korjasi tämän. Niin ja syliin hypyn ponnistuksessa F taisi liukastua koska ei vaan onnistunut vaikka tää on sen superlempitemppu. Mutta ei se haittaa, kokonaisuus oli kyllä vahvasti plussan puolella.

Koska tämä on hyvin vahvasti arvostelulaji, ei tulosta voi kyllä etukäteen arvata sitten millään. Vaikka omasta mielestä esitys menisi hyvin, voi tuomarit olla ihan jotain muuta mieltä. Siksi jännitys säilyi palkintojenjakoon asti jossa siis Flow voitti avoimen luokan ainoalla KUMAlla pistein 171 :) SuperFlow! Messarin haastava ympäristö ei ollut mikään juttu, screeni ei häirinnyt ja Flow teki muutenkin hommia ihan kuin kotonakin. Mä oon kovin ylpee siitä miten se nuoresta iästä huolimatta hanskaa kaikki paikat eikä stressaa mistään. Ja siitä oon edelleen iloinen että päätin edetä sen kanssa hitaasti. Tällä hetkellä Flowlla on itsevarma olo kehässä koska se on aina osannut varmasti kaikki pyydetyt asiat. Jos olisin lähtenyt rakentamaan vaikeita ohjelmia heti alusta, olisi meillä erilainen tahti tällä hetkellä. Vaikeita asioita ehtii tehdä sitten myöhemmin, alemmissa luokissa niitä ei tarvita.

Taattua kännykkäkuvalaatua mutta muistoja nämäkin ;)





Nyt sitten reenataan HTM:ää tammikuun kisoihin ja viilataan Hippi sinne möykkäämään freestyleen. Flow pitää freestylestä pienen tauon. Flinstones saa jäädä unholaan ja uutta ohjelmaa pitäisi alkaa väsäämään. Toisaalta oli vähän hölmöä kisata neljä kisaa samalla ohjelmalla mutta kyllä sitä aina vähän tuunattiin uuteen uskoon. Mutta nyt ei enää ikinä kisata sillä, joissain esityksissä voidaan palata muistelemaan vanhoja hyviä aikoja.

4 kommenttia:

  1. Kävin jo Lemmikkipalstoilla ihkuttamassa teitä, mutta ihkutan uudestaan ja onnittelen kumasta! Mieletön draivi ja tassu lipassa tekee vaaditut hommat, screenikään ei tosiaan haitannut menoa. Jos koskaan pääsen puoliksikaan tuohon, niin olen äärimmäisen tyytyväinen! Musta on myös ihanaa, että olette edenneet hienosti sinänsä yksinkertaisilla jutuilla. Jalat maassa ja pää pilvissä. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kovasti :) Meillä tämä keep it simple-motto toimi selvästi tosi hyvin, mieluummin helppoa hienommin kuin vaikeaa huonommin! Katsotaan, mihin rahkeet tästä eteenpäin riittää! Ja tsemppiä teillekin lajin harjoitteluun, hauskaa on :)

      Poista
  2. Hei,etsin netistä tietoa koiran sappileikkauksesta ja löysin blogiisi. Hipiltä on siis leikattu sappi. Voi olla että jostain tekstistäsi löytyisi vastauskin, mutta tarviiko koira sen jälkeen jonkin jatkuvan lääkityksen? Entä ruoka, pitääkö olla jotain erikoisruokaa? Omalle 8,5 vuotiaalle sheltilleni on suositeltu sappileikkausta, niin siksi kyselen. T. Leena ja Niksu

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hipillä ei ole tällä hetkellä mitään lääkitystä ja ruokinnassakaan ei ole muutoksia. Runsasta rasvan käyttöä tulisi välttää mutta toisaalta steriloidun nartun ruokinta on muutenkin aika kevyttä joten vanhalla ruokavaliolla mennään :)

      Toivottavasti teillä leikkaus menee hyvin jos siihen päädytte :)

      Poista