lauantai 21. syyskuuta 2013

Hipille tauon jälkeen nollavoitto!


Hipin agility-vuosi on ollut aika taukopitoista, meidän syklimme on ollut pari starttia ja sitten taas pitkä tauko. Tänään katkaistiin lähes kolmen kuukauden kisatauko Lohjalla. Ilmosin Hipin kahdelle agilityradalle. Varvashan ei ole oireillut mitenkään ja Hippi on saanut jo reilun kuukauden liikkua oman maun mukaan joten uskallettiin lähteä baanalle. Ennen tän päivän startteja oli Hippi käynyt kerran esteillä kun treenattiin omatoimiryhmässämme irtoamista viime sunnuntaina tähän tyyliin . Tuomarina tänään oli Harri Huittinen ja radat oli ihan ok. Eka rata ei tosin tainnut olla hänen omaa käsialaa vaan edellisen tuomarin jäljiltä tuunattu versio.

Hippi oli niin intopiukeena kun huomasi mihin oli tullut. Ennen starttia pistin Hipin makaamaan hetkeksi maahan koska kävi melkoisilla kierroksilla. Alku oli vähän epälooginen, kakkoseste oli aika sivussa ja monet koirat kaarrattivat tuossa. Hippi liikkui melkoisella vauhdilla, sen kanssa oli ihan supermakeeta mennä! Keinulla piti käskyttää aika napakasti sillä näytti hetken siltä että Hippi tekee lentokeinun, pysähtyi onneksi tarvittavaksi ajaksi. Ennen keppejä mun epämääräinen ohjaus vei Hipin hetkeksi mun selän taakse mutta sain sen ongittua sieltä kepeille. A-esteellä olis ollut hyvä mikäli koira ois tehnyt itsenäisemmän alastulon mutta Hipin luomujuoksu ei tähän oikein antanut mahdollisuutta, olis todennäköisesti hypännyt sivuun jos olisin lähtenyt siinä vedättämään. Sain siinä onneksi yhden askeleen verran etumatkaa viemään pituudelle jonne oli tosi pitkä matka edelliseltä hypyltä. Puomi oli sellainen mitä Hippi nyt tekee, juoksee kontaktille mutten ala enää vaatimaan 2on2offia, saattaa olla että alkaa taas hyppimään jossain vaiheessa mutta se on sitten sen ajan murhe. Me ei tästä asiasta enää ikinä stressiä oteta. Nollalla maaliin! Radasta jäi tosi hyvä mieli, vaikka se oli helpohko, on nolla kuitenkin aina nolla! Ja vaikka takana oli taas tauko, ei meidän "flow" ollut hävinnyt mihinkään. Aikaisempina vuosina oli homma aina hetken hukassa taukojen jälkeen mutta nyt me tehtiin samaa rataa vaikka meidän tämän vuoden treenikerrat voi laskea yhden käden sormin. Silti mä luotan Hippiin ja koira tekee niin kuin mä ohjaan, mahtava fiilis!

Toka rata oli hieman kinkkisempi. Jatkoimme tänä vuonna hyväksi havaittua linjaa, nolla ja hyl. Hippi teki hienoa rataa kunnes tokan putken jälkeen ajattelin ottaa koiran haltuun ettei se irtoaisi lähtöhypylle mikä oli tyrkyllä putken jälkeen. No ei Hippi sinne ollut menossa joten se juoksi mun perään kun varmaankin ihmetteli tiukkaa tänne-käskytystä. Hyppäsi siinä sählingissä muurin väärinpäin mutta jatkettiin siitä rataa. Keinu oli taas vähän hiinä ja tässä, tosin eipä Hipin keinut oo koskaan olleet mitään superhyviä jos oon edellä. Tokavika hyppy juostiin vielä ohi kun ei tuo epämääräinen päällejuoksu oikein auennut Hipille. Noita tarttis kyllä treenata, sitten kun joskus pääsis treenaamaan. Huomenna mennään omalle hallille ATD:n kisoihin jossa yksi startti, siinäpä agilitya kerrakseen yhdelle viikonlopulle.



Flowkin on päässyt tekemään vähän agilitya, viime sunnuntaina tehtiin jopa pientä rataa eikä yhtään rimaa pudonnut! Niinku tälleen Koska meidän "takanoja"-temppu on vielä aika vaiheessa (täytyy miettiä mikä siihen olisi paras metodi) niin tällä hetkellä Flown tulee pitää yksi tassu ilmassa. Ehkä mä opetan sille sen pupu-istunnan jota saa käyttää lähdöissä ;)

Panda-parkaa on taas hieman vastustanut. Se sai perjantai-aamulla samanlaisen "sokeus-kohtauksen" kuin viime huhtikuussa. Aamulenkillä sen silmät olivat ihan harmaat, pupillit suuret eikä se selvästi nähnyt kunnolla :( Toin sen sisälle ja testasin sen näköä. Pieniä liikkeitä lähellä se ei havainnut mutta isompiin liikkeisiin kaukana se reagoi. Lähdettiin töihin ja ell katsoi sen siellä läpi. Silmät eivät olleet enää niin harmaat mutta pupillit edelleen isoina. Pomo konsultoi silmäeläinlääkäriä ja saatiinkin maanantaiksi aika vanhaan työpaikkaani jossa silmäeläinlääkäri Pandan vielä katsoo. Illalla koira oli täysin normaali joten voi kyllä olla että tämä ei ole silmistä johtuvaa vaan neurologista. Pandahan katsottiin viimeksi heti seuraavana päivänä eikä löydöksiä ollut lukuunottamatta vanhan koiran linssinkovettumaa joka tätä ei aiheuta. Äh, mitä kaikkea omituista Pandalle kasaantuu :( Toisaalta on hyvä, että silmät saadaan (jälleen kerran) katsottua kunnolla maanantaina!

1 kommentti:

  1. Paljon onnea vielä Hipin hienoista liitelyistä! Ja Pandalle tsempit <3

    VastaaPoista