torstai 12. syyskuuta 2013

Hyppytekniikkakurssilla mustavalkeen kanssa


Tiistaina oltiin Jonnan ja Glock-tervun kanssa Siuntiossa Vappu Alatalon luona opiskelemassa hyppytekniikkaa. Flown kanssa en tuota ole ennen tehnyt kun en ole oikein osannut joten tämä opetus tuli tarpeeseen! Flow kuitenkin yllätti olemalla varsin taitava tässä hommassa. Alkuun tehtiin perussarjaa (etäisyydet 6 jalkaa, rimat 15cm, laittelen näitä tässä samalla itselleni muistiin), Flow hyppäsi rennosti ja käytti kroppaansa hyvin. Mulle suurin haaste oli taas pyytää koira katsomaan palkkaa ennen vapautusta, katsekontakti kun on niin selkärangassa molemmilla. Näitä tehtiin muutamia toistoja niin että F sai juosta palkalle ja sitten juoksin itse perään leikkimään F:n kanssa. F teki muutamia toistoja ja sitten pidettiin pieni tauko niin että Glock sai tehdä.

Seuraavaksi tehtiin etäisyyksien arvioimista (etäisyydet 6,7,8 ja 9 jalkaa, rimat 15cm). Vappu kehui että Flowlla onkin hyvin hyppy hallussa ja se handlasi tämänkin varsin hyvin. Lopuksi tehtiin vielä korkeuden arviointia (etäisyydet 6,6 ja 9, muut 15cm, vikan hypyn korkeus vaihtelee, vika hyppy okseri). Näissä Flown oli selkeästi hankalampi arvioida korkeutta jos sitä madallettiin korkeammasta hypystä. Vikana vielä set point-treeniä (eka rima 15cm, 6 jalkaa väliä okseriin, korkeus vaihtelee) jossa Flow liukastui yhdellä toistolla liukkaalla nurmella. Tämän jälkeen seuraavalla toistolla Flow pysähtyikin yllättäen hyppyyjen väliin maata nuuskimaan. Vappu sanoi että Flowlla oli mielenkiintoinen tapa hoitaa asia, on selvästi pehmeä koira ja liukastumisen takia meni sitten tutkimaan mikä siinä keskellä oikein mätti. Tämän jälkeen homma oli taas ok Flown mielestä ja tehtiin loppuun vielä parit hyvät toistot ja sitten olikin aika lopetella treenit. Kotiläksyiksi saimme tehdä noita perustreenejä ja ottaa siihen ohjaajan liikkuminen mukaan häiriöksi. Toinen läksy oli opettaa Flowlle "takanoja" eli bortsujen etukenon vastakohta lähtöihin ;) Saas nähdä miten se onnistuu, hauska pieni projekti tiedossa!

Pandasta sen verran että voisi sanoa sen olevan jo täysin normaali :) Vatsa on toiminut erinomaisesti ja tänään se oli ekaa kertaa pidemmällä lenkillä metsässä mukana, hyvin jaksoi. Ihanaa, että tämä koettelemus alkaa olemaan historiaa!



Flow on muuten selvästi jo samanlainen poseeraaja kuin kaverinsakin, kovasta vauhdistakin pitää aina muistaa vilkaista kameraa ;)


Ja nyt nukkumaan mars, kiireinen viikonloppu tiedossa schipperke-leirillä kouluttaen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti