maanantai 26. heinäkuuta 2010

European Open 2010

Vau, mikä reissu :) Ei voi muuta sanoa! Hyvässä porukassa kaikki on aina hauskempaa. Torstaina lähdettiin matkaan, kentällä oltiin siinä kahdeksan maissa jolloin muut porukasta olivat jo saapuneet. Lento meni hyvin, Hippi kääntyi kerran kassissaan ympäri ja sen jälkeen nukkui koko ajan. Tosin tällainen lentopelkoinen ei ikinä noista lennoista ihan kauheasti nauti. Ehjänä kuitenkin Prahaan jossa odotti kuljetus Libereciin. Paikalle oli tilattu minibussi johon pakkautui kuusi ihmistä, neljä koiraa ja paljon tavaraa. Automatka ei ollut sekään mikään nautinto. Kun vihdoinkin päästiin Prahasta motarille tunnin seikkailun jälkeen, kaahasi kuski 140km/h ja ohitteli huolettomasti kaikki onnettomat jotka sattuivat matkan varrelle. Perille Libereciin päästiin kahden maissa ja voi elämä miten kuuma siellä oli!! Ihan järkky helle. Hotellilla piti ensimmäisenä käydä suihkussa ja sitten syömään. Kävimme kävellen vielä tutustumassa kisapaikkaan, onneksi oli vain n. 20 minuutin kävelymatkan päässä. Tämän jälkeen olikin aikaa istua hotellin terassilla juttelemassa muiden suomalaisten kanssa. Ilta hieman venähti mutta hyvässä seurassa aika tunnetusti vilisee melkoista vauhtia :)

Perjantaina käveltiin kisapaikalle puoli kymmeneksi jolloin alkoi Suomen joukkueen treenivuoro. Aikaa joukkueella oli 25 minuuttia joten se tarkoitti sitä ettei yhdelle koirakolle jäänyt kauheasti aikaa kun koiria oli kuitenkin se 32. Ratoja oli kaksi vierekkäin, hyppäri ja agirata. Jokainen sai miettiä noin puolen minuutin kuvion joka vedettiin tutustumatta läpi. Lähinnä vain pientä tuntumaa koiraan. Taas huomasi ettei Hipin pujottelua häiritse tällä hetkellä ihan pikkuasiat. Olin ajatellut ottaa vähän avokulmaa jonka jälkeen muutaman hypyt ja sitten täysillä suoraan kepeille. Molemmilla kerroilla kepeillä oli joku jostain syystä korjaamassa niiden paikkaa mutta siitä huolimatta Hippi pujotteli kun ei huomaisikaan ihmistä joka roikkuu kepeissä kiinni :D Kontaktiradalla keksityin lähinnä puomiin joten mentiin ihan vain simppeli kuvio. Hyvä kontakti, paljon kehuja ja lupa jatkaa. Tein vielä keinun joka osoittautuikin todella surkeaksi!! Jokainen minikoirakko juoksi siitä läpi koska se ei vaan meinannut laskeutua! Onneksi mitään ei tapahtunut. Treenien jälkeen käveltiin takaisin hotellille ja hetkeksi kaupassa käymään ennen kun piti lähteä takaisin ell-tarkastukseen. Tää oli jotenkin tosi hassusti tehty järjestäjien puolesta että treeniaika oli kymmeneltä ja ell-tarkastus kahdelta! Eivät sitten voineet yhdistää näitä kahta niin ei olis tarvinnut eestaas juosta kisapaikan ja hotellin väliä. Tämän lisäksi avajaiset olivat kuudelta mutta silloin jo jätin Hipin suosiolla hotellille koska se oli jo selvästi väsynyt. Avajaisten jälkeen vielä syömään ja sitten olikin aika painua nukkumaan.

Lauantaina oli yksilökisojen vuoro. Agilityradalta ja hyppäriltä pääsi molemmista 15 parasta finaaliin. Jos yksi koira oli molemmilla radoilla 15 joukossa, pääsi finaaliin huonommiltakin sijoilta. Keli oli mitä surkein, vettä satoi ja oli ihan hirveä tuuli. Ensimmäinen rata oli todella ahdas agilityrata jossa katsottiin ihmeissämme siellä ollutta keinua joka heilui itsekseen tuulen mukana! Jos sopivasti tuli tuulenpuuska niin keinu oli melkein vaakatasossa!! Kävimme sanomassa tästä joukkueenjohtajalle, Vitikaisen Tiialle, joka lähti keskustelemaan asiasta tuomarin kanssa. Ja onneksi kävi, sillä tuomari lopulta suostui ottamaan keinun pois ja laittamaan okserin tilalle. Radalla oli paljon ahtaita kohtia missä sai todenteolla katsoa ettei itse juokse päin esteitä. Kepeille viennissä oli ilkeästi hyppy todella lähellä ja sinne livahtikin moni koira. Hipin rata kulki hyvin, ampui kepeille kiinnittämättä ansaesteeseen pienintäkään huomiota :) Puomin teki hienosti kun otin sivuetäisyyttä jota pääsin valssaamaan hyvin ennen seuraavaa estettä. Loppu koostui hypyistä joita joutui hieman viemään koska koiran juoksulinja ei ihan mennyt suoraan niiden kautta. Tätä ennen oli suorasta putkesta vienti okserille jonka takana piti leikata, tässä Hippi luki kovassa vauhdissa takaaleikkauksen hieman huonosti ja kääntyi väärin. Kun lähdin kalastelemaan sitä oikealle esteelle meni pasmat hieman sekaisin ja hyppäsin vahingossa hieman puomin alastulon yli! Sinä vaiheessa käväisi mielessä muutama kirosana koska kuvittelin että siitähän tietysti hylkäytyy. Sitten kun ajatus karkasi niin lähti koirakin tokavikalta esteeltä putkelle joka oli ihan hollilla. Olisipa napannut vierestä oikean hypyn niin olisi tullut hyvä nolla. Mutta mitä sitä suotta jossittelemaan :) Fakta on se, ettei pitäisi ikinä lopettaa ohjaamista vaikka kuink kuittelisi virheen tulleen. Vähän tietty harmitti mutta onneksi oli vielä hyppäri jäljellä.

Hippi sai levätä muutaman tunnin häkissä ja sitten hyppärille. Tässä oli ihme putkihässäkkä alussa jossa oli kaksi mutkaputkea vierekkäin ja sitten arvottiin oikeat päät. Hankalaksi ensimmäisen putkeenviennin teki se, että siinä oli jälleen hyppy tosi lähellä ja se toisen putkenpää ihan siinä vieressä toisella puolella. Onneksi Hippi tuli tiukkaan vetoon hyvin mukaan ja sujahti oikeaan päähän. Rata oli sellainen suht helppo mutta toisaalta sateen takia nurmi oli tosi mutainen ja sai varoa ettei itse ollut turvallaan. Tällä radalla teimme ihan ok nollan :) Epäilin ettei aika riittäisi finaaliin koska paikalla oli kuitenkin paljon huippukoiria eri maista ja 152 koiran joukosta pääsy 15 sakkiin vaatisi tosi kovan ajan. Lähdin siis hotellille joten koira ainakin pääsi nukkumaan ja itse pystyi käymään syömässä. Onneksi Tiia piti ajantasalla mitä kisoissa tapahtui ja jossain vaiheessa tulikin viesti että Hippi oli sijoittunut yhdenneksitoista ja pääsi finaaliin! Ei siinä sitten muuta kun taas kävelemään kisapaikalle. Finaalirata oli tosi kiva, haasteellinen mutta hyvinkin mentävä. Puomille jätin taas paljon sivuetäisyyttä jotta pääsin jo lähes ottamaan vastaan seuraavalle hypylle. PuomiA-hässäkkä ei tuottanut ongelmia eikä okseri jolta käännyttiin 180 astetta. Ongelmaksi muodostui A:n jälkeinen suora jossa oli kaksi vaihtoehtoa. Joko ottaa vähän riskillä ja vedättää tai sitten varmistella ja olla myöhässä kepeille viennissä. Päätin ottaa riskin ja lähdin A:lta liikkeelle hieman ennen koiraa. Olin aivan varma että Hippi kyllä noukkii esteet siinä matkalla joten yllätys olikin suuri kun tajusin sen juoksevan niiden ulkopuolella ja siitä seuraavalle hypylle joten -> hyl. Jostain syystä Hippi juoksi ulkokautta kahden hypyn ohi. Tietty jos olisi katsonut koiraa ja vähän ohjannut, olisi nuokin hypyt olleet ihan noukittavissa. Tässä tuo finaalirata.

Sunnuntaina oli vuorossa joukkuekisat. Minit ja medit olivat yhdistetty niin että ne kisasivat yhdestä mestaruudesta. Täten joukkueessa sai olla sekaisin mini ja medikoiria. Hipin joukkueessa kaikki koirat olivat minejä, göötti Lana, schipperke Tuittu ja kääpiöpinseri Daisy. Tämä rata oli meidän osalta niin täydellinen fiasko. Kovin montaa estettä ei suoritettu oikeassa järjestyksessä tahi oikein :D Lähdön kaksi ekaa estettä meni virheittä mutta toisaalta Hippi varasti. Tämä rata levisi niin totaalisesti käsiin ettei tosikaan :D Rata on kuvattu mutta saan sen vasta myöhemmin, lisään sen tänne sitten. Ei tarvitse näistä kisoista tehdä erikseen mitään agilitybloobers-koostetta, tällä radalla oli ne kaikki :D Ei muuta kuin jäähkälenkin jälkeen koira häkkiin lepäämään ja hyppäriä odottelemaan. Onneksi hyppäri oli hieman selkeämpi, tosin ei mikään helppo. Lisähaastetta toi jälleen mutaurat jotka ohjaajat olivat radalle tehneet. Tämä rata sujui kuitenkin lähes ongelmitta, vikaan putkeen viedessä oli ohjauksena jälleen kerran hieman huolimaton huiskausi joten Hippi otti siitä kiellon! Voivoivoivoi, kun sitä ei itse opi :D

Tässä oli sitten nämä kisat. Joukkueemme oli 27 joten ihan hyvin meni kuitenkin kokonaisuudessa :) Medien joukkue voittikin sitten kultaa kuin myös maksien Decathletes-joukkue!! Näiden lisäksi medien yksilökisoista Frodo otti pronssia joten Suomen menestys oli hieno! Illalla oli hotellilla vielä juhlaillallinen jonne osallistui suurin osa joukkuejäsenistä. Ilta oli todella hauska ja venähtikin melkoisen pitkäksi! Yöunet jäivät jälleen ihan muutamaan kun aamulla oli taas aikainen herätys jotta ehtii Prahaan lentokentälle ajoissa. Tosin meidän kyyti hieman myöhästyi, noin tunnin verran... Kiirehän siinä tuli kun varatusta ajasta tunti meni ihan hukkaan! Tosin kuski yritti paikata myöhästymistään kaahaamalla niin kovaa kun minibussista lähti. Täytyy sanoa, etten vähään aikaan olekaan pelännyt niin paljon kun tämän kyydin aikana. Vauhtia oli parhaimmillaan 150km/h ja suurimman osan ajasta vietettiin ohituskaistalla. Hyvä puoli oli siinä että tästä autokyydistä selvittyään lentomatka ei pelottanut juurikaan. Check-Inissä meinasi tulla ongelmia kun Suomen päässä valmiiksi maksettu koirapaikka ei näkynyt koneella! Ja virkailija vielä sanoi torstaina että molemmat matkat kannattaa tietysti maksaa heti ja koiralippu näkyy sitten heidän järjestelmässä. Onneksi oli kuitti maksusta joten pienen selvittelyn jälkeen asia selvisi. Koneessa Hippi nukkui kuin tukki, kertaakaan ei vaihtanut edes asentoa. Tuo koira on kyllä niiin helppo matkakumppani!

Matka oli kyllä kaikinpuolin onnistunut! Nyt täytyy tsempata kovasti kisoissa jotta saisi mahdollisesti tuloksia ensi vuoden EO-kisoihinkin ;) Tuhannesti kiitoksia kaikille keiden kanssa matkalla tuli aikaa vietettyä, todella hyvä porukka oli Tsekkeihin kerääntynyt :)

Isot kiitokset matkan onnistumisesta kuuluu myös työnantajalleni, ell-asema Anidentille, joka tuki reissuamme osallistuen matkakustannuksiin :)

tiistai 20. heinäkuuta 2010

Karsinnat ohi

Dodii, nyt on tän vuoden karsinnat käyty. Ja saatiin jopa tavoitteet täytettyä :) Päästiin sunnuntaille ja kaikille radoille. Ratoihin oon tosi tyytyväinen, yksikään ei levinnyt totaalisesti käsiin. Hippi oli mahtava koko viikonlopun ja teki taatusti parhaansa. Olosuhteet olivat todella haastavat, aurinko paistoi ja lämpöasteita oli lauantaina yli 30. Ei kiva keli agilitylle mutta minkäs teet. Oli haastavaa lämmitellä koiraa näännyttämättä sitä helteessä. Joka puolella kun porotti aurinko eikä varjoisia lenkkipaikkoja oikein ollut. No, onneksi paikalla oli vesipisteitä jossa pystyi koiraa hyvin kastelemaan.

Eka rata oli kiva agilityrata. Alun mutkat Hippi kääntyi niin pienesti kuin vain ikinä kykenee. Pohja sopii hyvin Hipille, se menee lujaa ja pystyy älytiukkoihin käännöksiin. Tällä radalla meille tuli varsin harvinainen A:n kontaktivirhe! Piti oikein miettiä mahtoiko olla peräti uran ensimmäinen mutta kyllä taisi yksi löytyä ennestään. Vähän jäi harmittamaan, aika olisi ollut pari kymmenystä nopeampi kuin radan voittaneella Kertulla joten pisteitä olisi ollut hyvin jaossa heti ekalta radalta. Mutta jossittelut eivät auta, ite mokasin. Hipillä kun on luomu-A ilman käskyä niin päätin nyt mennä käskyttämään sitä odottamaan, muka varman päälle. Hippi varmasti hämmentyi nanosekunniksi, hidasti ja sitten hyppäsi. Pieni harmistus jäi radan jälkeen sillä olin kovasti panostanut nimenomaan tälle radalle koska hyppärit eivät aina ole ihan meidän juttu. Sijoituksemme tällä radalla oli sopivasti 33 kun 30 parasta pääsi jatkoon.

Tokalle radalle sain kuitenkin hyvän tsempin päälle. Rata oli vaikeampi kuin eka muttei missään nimessä mahdoton. Itseasiassa melko mukavan haasteellinen! Kolmosen jälkeen tein valssin mutta vähän liiaksi koiran tielle (milloinkahan sitä oppisi...) ja Hippi meinasi valua toiselle puolelle. Onneksi kuitenkin palasi urille eikä mennyt renkaan ohi. Kepeille mun oli tarkoitus vähän vetää koska tultiin kovaa avokulmaan ja sen jälkeen piti leikata melko tiukasti takaa. Paskat Hippi mitään vetoja totellut, ampui kepeille kun ohjus eikä millään muotoa välittänyt mun leikkauksesta! Keppien jälkeen tuli multa huolimaton huiskaisu eikä Hippi lähtenyt pussiin. Voivoivoi, millähän sitä kuvittelee että koiruus voisi ymmärtää noita minimaalisia, hätäisiä huitomisia :D Ei Hippikään ihan ajatuksia lue vaikka toki siltä välillä tuntuu. Toinen vitonen tuli okserilta joka oli vauhtisuoran päässä ja siltä käännyttiin tiukasti vasemmalle. Olin päättänyt että annan Hipin lentää yli ja käännän vasta sitten. Siitä huolimatta oli esteellä hidastamassa ja kääntämässä joten ylin rima putosi. Olin jo radan jälkeen lähdössä kotiin sillä olin ihan varma ettei kympillä ole mitään jakoa 30 parhaan joukkoon ja sitä kautta sunnuntaille. Jäähdyttelylenkin jälkeen kuitenkin hämmästyin kun kävin katsomassa tuloksia Hippi oli sijalla 18 eikä koiria ollut enää kovin montaa jäljellä! Ja niin vain hylkyjä oli sadellut siihen malliin että oltiin lopulta sijalla 25 ja jatkossa sunnuntaille! Joskus näinkin päin. Ei siis päästy vielä kotimatkalle ;)

Sunnuntain eka rata oli jälleen mukava agilityrata. Melko alussa oli putkipuomiansa mutta se ei ollut tällä kertaa mikään ongelma, Hippi meni varmasti oikein puomille :) Kepeillä oli tiukka umpikulma ja taas olin ajatellut hieman helpottaa Hipin tehtävää vetämällä linjaa hieman pyöreämmäksi. Jälleen sama juttu, Hippi viis veisasi mun vedoista vaan kaahasi hirmu kyytiä kepeille ja kääntyi ihan älytiukasti oikeaan väliin! Nuo keppikulmat ovat kyllä todella hallussa Hipillä. Keppien jälkeen oli pussi jonka jälkeen hyppy. Mulle tuli pussin kohdalla ihan hirveä tyhjä kohta ja oma vauhti pysähtyi hetkeksi kun jotenkin käsittämättömällä tavalla ajattelin hetken että meidän piti mennä seuraavaksi pituus joka oli siinä pussin vieressä. Tämä oli jo toinen radan unohdus tänä vuonna, pitäisköhän asialle tehdä jotain :D Tästä herpaannuksesta johtui se että en ohjannut Hippi lainkaan hypylle vaan se jäi pyörimään mun eteen ja tästä otettiin kielto. Ja ihan todella tyhmä sellainen. Suoran putken jälkeen oli takaakierto jota Hippi lähti aivan itse suorittamaan! Tältä radalta siis 5.

Neljäs rata oli hyppäri ja sillä mielellä lähdettiin että jos niitä nollia meinaa tehdä niin nyt olis vähän niinkuin pakko ;) Finaaliradalle kun pääsi vain ne keillä oli pisteitä kerättynä. Ja nyt onneksi osui tuuriakin kohdalle ja saatiin tehtyä se puhdas rata :) Sarjaesteen B-osalla Hippi kääntyi väärään suuntaan ja jouduin sitä kalastelemaan jottei ohittanut seuraavaa estettä. Tämän takia loppu hieman tökki mutta tyylipisteitä ei jaeta. Söhläilyistä huolimatta aika oli hyvä ja oltiin lopulta viidensiä. Pisteitä saatiin 28 ja näin ollen päästiin finaaliradalle.

Viides ja viimeinen rata päättyi meidän osalta melko nopeasti. Hippi ei lukenut huonoa ohjausta hypylle vaan kiersi sen ja hyppäsi väärinpäin. Tulokseksi siis hyl. Oli onneksi viikonlopun ainoa hylky joten saatiin kuitenkin tulos aikaiseksi :) Hippi oli lopulta sijalla 20 sunnuntain hyppärin pisteillä. Todella tyytyväinen täytyy olla viikonlopun ratoihin ja tietysti hieman jossiteltavaakin jäi. Jos vaan olisi ohjannut ne muutamat kohdat paremmin niin kuka tietää mihin olisi rahkeet riittäneet :) Toisaalta oli kiva nähdä että meidän ajat riittää tällaisissa kisoissa ihan kärkeen. Nyt treenataan tuleva vuosi huolellisesti, etenkin ohjaaja, ja katsotaa ennsi vuonna uudelleen. Silloin ainakin tiedetään mihin parhaimmmillaan pystytään :) Tässä video karsintaliitelyistä.

Hitsiläinen, torstaina on lähtö Tsekkeihin ja European Openiin! Kääk, jännittää nyt jo ihan järkyttävästi :D Mä oon ylipäätään matkustanut niin vähän, pisin reissu taitaa olla Norjaan.... Toivottavasti kaikki menee hyvin, lentokone pysyy ilmassa tarvittavan ajan ja sitä rataa. Onneks Hippi on helppo ja vaivaton matkakumppani. Kirppu ja Panda menee mun veljelle hoitoon, sekin jännittää. Mä oon vähän huono jättämään koiria yhtään minnekään hoitoon...

tiistai 13. heinäkuuta 2010

Hippi kolmijalkaisena

Hippi liikkuu kolmella jalalla. Vihdoinkin :D Kyseessä meidän ikuisuusprojekti vol. 10097 eli "ontumisen" opettelu. Hippi käyttää ihan sairaan huonosti tassuja mihinkään, en esim ole osannut tähän mennessä opettaa sille edes tassun antamista koska Hippi ei vaan tuntunut tajuavan sitä. Nyt kuitenkin iski sellainen no-on-se-nyt-perkele-fiilis ja yritin keksiä Hipille sen oikean tavan opettaa käsittämään eri jalkojen toimimismekanismeja. Ja tassua oppi antamaan hyvin nopeasti kun sai tehdä sen kurreasennosta! Tässä, kuten monessa muussakin asiassa, yksi opittu asia ruokki muita ja niin Hippi oppi myös kaivamaan. Ja lopuksi myös kävelemään kolmella jalalla, oikea etutassu ilmassa :) Katsotaan mitä muita tassutemppuja sille nyt keksii, punainen llanka kun on vihdoinkin aiheesta löytynyt. Tässä vielä pieni treenipätkä. Käsiapua vielä tarvitaan eikä askeleita tule montaa mutta suunta on oikea



Tänään lähdin aamulla aikaisin ottamaan pienet viimeistelytreenit karsintoihin. Anu ja Riina olivat seurana. Tehtiin pieni radanpätkä mihin tuli muutamia meille vaikeita asioita. Tässä rata, jälleen kerran vähän sinnepäin-kuva mutta kelvannee.

Alkuun tietysti vähän välistävetoja. Peruuttamalla ne onnistui, mun tarttis vaan peruuttaa vähän lujempaa :P Nelosen vieressä oli pituus hämyesteenä, oli ihan siinä koiran linjalla ja sinnehän Hippi ekalla kerralla livahti. Kutosella sain Hipin ensin juoksemaan ohi. Tällaiset kohdat on mun perisyntejä... Juoksen vaan enkä ohjaa! Kun pitäis vähän kertoa sille koiralle että hyppäähän tuokin hyppy. Sitten kun vähän ohjasi niin kohta meni erinomaisesti. Puomi oli tosi hyvä. Tein pikapysähdyksen samalla kun Hippi iski tassut maahan ja samantien ryntäsin eteenpäin sanomatta Hipille mitään. Eikä lähtenyt liikkeestä mukaan vaan odotti kiltisti käskyä :) 11 oli okseri joka me laitettiin takaakierroks ja vielä ihan vain pyörittämällä. Ei pudonnut rimat vaikka Hippi nuoli siivekkeitä. Seuraavaan takaakiertoon pystyin lähettämään todella pitkältä. Keppien aloitus oli ihan seinässä kiinni, hyvin meni silti. Tehtiin rata vielä toisen kerran niin että keppikulmaa muutettiin hieman. Tällä kertaa Hippi meni tositosi hyvin :) Tähän oli enemmän kuin hyvä jättää treenailut. Nyt ei tehdä enää mitään agilityyn viittaavaa. Katsotaan sitten viikonloppuna mihin hyvä fiilis kantaa. Tavoitteena on siis päästä sunnuntaille. Ja kovasti on sössitty jos tavoite ei täyty. Koira kuitenkin tällä hetkellä osaa paljon ja kuuntelee loistavasti radalla. Paljon on siis siitä kiinni mitä ohjaaja radalla tekee (ylläri sinänsä ;) ).

Pandan ihotulehdus hännässä ei ole ihan täydellisesti parantunut vieläkään. Syynä on hyvin huolimaton omistaja joka ei ole pitänyt kauluria 24/7 kun "ei se nyt autossa sitä nuole". Eipä. Nyt sitten pidetään lampunvarjostinta kokoajan ja toivotaan että parannusta tapahtuu. Nuoleminenhan on tietysti tuollaisessa tulehduksessa se kaikista pahin asia ja silti näin on päässyt käymään. Suuret paheksunnat omistajalle.

Helteen takia on koirille lenkit jääneet vähemmälle ja liikutus on tapahtunut käytännössä kokonaan uimalla. Onneksi olen voinut pitää koiria töissä mukana, siellä on takahuoneessa ihanan viileää :) Hippi on nauttinut pulikoinnista ihan kympillä! Olen käynyt itsekin uimassa ja Hippi tulee seuraksi uimaan kunnes komennan sen rannalle huilimaan. Viime lauantainakin ui lähes tunnin. Välillä seisoi ehkä minuutin kalliolla ja sitten molskis, mahaplätsillä veteen.

Nää kuvat on harmillisen epätarkkoja mutta välittänevät pienen koiran riemua maailman toiseksi parhaimmasta asiasta heti agilityn jälkeen :)





perjantai 9. heinäkuuta 2010

Mattotreenit Hyvinkäällä

Kesän ainoat ohjatut treenit vedettiin tänään Hyvinkäällä. Oinosen Sini meidän seurasta oli kehitellyt haastavan radan jonne oli tumpattu kaikki mahdolliset esteet, pöytää myöten ;)Rata oli suunnilleen tällainen


(Latasin tuon Clean Runin course designer-ohjelman joten tämä piirros on omaan muistiin perustuva eikä välttämättä ole ihan presiis mutta ainakin antaa vähän suuntaa...)
Alun otin vastaan kakkosesteen takaa niin että merkkasin Hipille reitin ja lähdin jo itse liikkumaan kohti kolmosta. Hippi lukee tosi hyvin nuo merkkaukset eikä hyppää estettä väärinpäin vaikka itse olen jo kovasti menossa etiäpäin. Kepeiltä sain Hipin pienellä vedolla ohi puomin pään. Nyt nuo vedotkin ovat alkaneet toimimaan hyvin ja voin melko luottavaisin mielin niitä tehdä. Jossain vaiheessa etenkään putken ohi-vedot eivät tuntuneet toimivat millään mutta nyt ne on saatu vihdoinkin kuosiin. Ekalla kerralla juoksin kovaa puomin ohi ja annoin vain yhden alas-käskyn. Kokeilin toimiiko tuollainen lähes varmistelematon versio. Ei toiminut vaan Hippi juoksi läpi. Tästä olin periaatteessa hyvin iloinen koska pääsin sanomaan asiasta ja kannoin Hipin radalta jäähylle :) Nyt sain sen treeneissäkin kisamoodiin ja huomautettua miten puomi suoritetaan vaikka multa ei apua oikeaan suoritukseen tulisikaan :) Kisoissahan olen melko voimakkaasti käskyttänyt alasmenoa mutta jatkossa haluaisin pärjätä yhdellä käskyllä joka olisi lähinnä kehoitus suorittaa este oikein. Tuossa menee varmasti aikaa ennen kun siihen päästään.

Toisella kierroksella alku meni taas hyvin ja puomi oli erittäin hyvä :) Hippi oli selvästi jäähyn aikana taas hieman miettinyt asioita. Tein puomin taas samalla tavalla, juoksin ohi pysähtymättä ja Hippi meni kovaa alas asti. Siinä odotti vapautusta kiltisti! Muurin takaakierron oikealta puolelta vaika vasemmalta Hippi tekisi sen paljon itsenäisemmin. Siellä vaan sattui olemaan putki melko tyrkyllä. A:lle meni hyvin vaikka linja sinne ei ollutkaan suora. Nyt voi taas luottaa noihin kontakti/putki-ansoihin kunhan vaan muistaa kimittää korkealta KIIPEEE :D Sen Hippi selvästi kuuntelee erittäin tarkasti. A:n jälkeen jäin 9-hypyn taakse ottamaan vastaan ja ajattelin hoputtaa Hippiä suorittamaan A:n loppuun asti mene-käskyllä ja koirahan teki työtä käskettyä. Meni vielä edessä olevan hypynkin kun kerran hoputettiin eteenpäin ;) Otettiin kohta uusiksi muurilta ja nyt kääntyi paremmin. 10-putkeen irtosi älyhyvin vaikka matka sinne oli hieman ylipitkä. Ennen pituutta en ehtinyt mitenkään tehdä persjättöä joten päädyin leikkaamaan renkaalla. Tämä vaan ei meinannut millään onnistua. Jostain syystä Hippi ei lukenut leikkausta ollenkaan vaan rallatteli monta kertaa suoraan eteenpäin. Muutaman toiston jälkeen saatiin leikkaus vihdoinkin onnistumaan. Okserin jälkeen otin taas vedolla putkeen ja toimi jälleen :) Tästä oon nyt tositosi iloinen! 15-putkeen oli taas melko pitkä vienti mutta Hippi irtosi sinnekin kaukaa ohittaen A-esteen ongelmitta :) Kepit olivat kovin lähellä seinää ja aloitus tökki muutaman kerran kun juoksin itse aitojen vasemmalta puolelta ja ennakoin hieman liikaa oikealle lähtemistä. Pöytä oli yllättävän hyvä, ottaen huomioon ettei sitä treenata käytännössä ikinä. Pieni sihinä ennen pöytää ja Hippi pysähtyi kuin seinään pöydän päällä :)

Ekan kierroksen jälkeen menin hetkeksi kävelemään Hipin kanssa sillä tarkoituksena oli vielä tehdä sama rata toistamiseen. Toisella kierroksella pääsimme lähes virheittä radan läpi, okseri tippui jostain syystä. Ehkä ennakoin hieman liikaa vetoa. Puomi oli jälleen nopea ja varma :) Karsinnoissa joudun ehkä vapauttamaan Hipin puomilta hieman ennen aikojaan jos se siellä himmailee sitä viimeistä askelta. Hipin vauhti ei kuitenkaan riitä siihen että seisotan sitä puomilla useita sekunteja.

Panda-parka on tällä hetkellä pönttöpäänä kun hau openissa huomasin että se oli nuollut hännän päältä pienen alueen ihan vereslihalle :/ Otin se torstaina töihin ja bakteeritulehdushan siinä. Hoitona antibioottivoide ja nuolemisen esto. Siinä on mahdollisesti ollut joku öttiäisen pisto tms jota Panda on sitten alkanut hoitamaan. Toivottavasti paranee nopeasti. Alueelta piti ajaa karvat pois joten ennestään lyhyessä karvassa on nyt aivan klani alue pepun päällä.

keskiviikko 7. heinäkuuta 2010

Agirotu ja Hau Open

Tämän vuoden agirotuun olin ilmoittanut vain Hipin joukkuekisaan. Järkeä ajaa Tampereelle yhden epävirallisen startin takia? Ehkäpä :D Joukkueeseemme kuului Karo ja Shokki, Anu ja Riina sekä Maiju ja Java. Nopsakoita koiria joukkue täynnä. Onneksi Anu ja koiruudet olivat myös menossa vain sunnuntaille niin mentiin samalla kyydillä. Onneksi meidän joukkue starttasi vasta puoli yhden maissa niin lähtö tapahtui kohtuulliseen kellonaikaan. Heti aamusta huomasi että tulossa oli todella kuuma päivä! Kaikki häkkituulettimet vaan varastosta mukaan. Onneksi saatiin koirat KKK:laisten telttaan varjoon.

Kilpailevien minien radan tuomaroi Jaana Mero. Rata oli ihan mukava, paljon eestaas sahaamista. Shokki liiteli ensimmäisemä meidän ryhmästä. Hirmu nopea rata jossa yksi harmillinen kielto. Seuraavaksi oli Anu ja Riina. Yksi rima putosi ja putken sijasta Riina nappasi yhden hypyn joten virheitä 15. Kolmantena oli meidän vuoro. Ekan putken jälkeen oli takaakierto jonne Hippi lähti tosi hyvin pelkällä käskyllä. Rata sujui muutenkin hyvin, tosin kepeillä olin lähes varma ettei Hippi pääse rytmiin siitä vauhdista millä sinne kurvasi mutta hyvin taipui oikeaan väliin. Rimatkin pysyivät ylhäällä vaikka pohja ei ollut kummoinen. Meille siis nolla :) Viimeisenä lähti Java ja Maiju. Ensin Javalle lentokeinu ja siitä johtui seuraavan esteen kielto. Muutan todella nopea rata ja tuloksena 10. Joukkueelle virheitä 30 mutta koska agirodun joukkuekisassa virheet muutetaan ajaksi, piti vähän jännittää sijoituksia. Rata oli sen verran haasteellinen että virheitä tuli paljon. Kun tulokset lopulta tulivat, oli meidän joukkue komeasti kakkossijalla! Ajat olivat sen verran nopeita ettei muutamat virheet haitanneet. Tässä Jennan kuvaama video Kiitos kovasti joukkuetovereille, hienosti meni :) Ja Anulle isot kiitokset matkaseurasta!

Tänään päätin lähteä ottamaan hieman puomitreeniä Hau Openin viralliseen starttiin. Tuomarina toimi Anne Savioja. Ja jos sunnuntaina oli kuuma niin nyt oli järkky, hiostava helle! Ei mikään mukava agiliitelykeli. Rata oli onneksi kiva, sellainen sujuva muttei mikään helppo. Hippi oli hirmu hyvin kuulolla, koko radan ajan oli tosi varma olo siitä että koira tekee just niin kuin sanotaan :) Puomi oli lopussa ja sinne mentäessä oli putken pää houkuttimena. Jos joskus nuo putki/puomi-hässäkät hieman levisivät, niin nyt ne taas tuntuvat toimivan todella hyvin! Noita tilapäisiä osattujen asioiden hajoamisia näköjään sattuu ja tapahtuu aina välillä, täytyy vaan jaksaa uskoa että kyllä me ne kuitenkin osataan. Tämän kertainen puomi oli ihan ok, ei tosin ihan sellainen mitä olisi ehkä pitänyt olla. En katsonut Hippiä ollenkaan vaan jätin sen suorittamaan kontaktia itse. Tässä kohtaa tuli vähän oletettua turhaan, luulin että koira olisi lyönyt jo tassut maahan ja vapautin sen. Hippi oli kuitenkin taas siinä puomin reunalla keikkumassa. Ja kun en katsonut perään niin annoin luvan tulla pois. Nooh, Hippi kuitenkin meni lähes alas asti ja odotti kiltisti lupaa lähteä. Tuloksena ihan hyvä nolla jolla voitimme luokan :) Ja koska kyseessä oli myös Hau Openin epävirallinen osakilpailu (viralliseen kisaan sai osallistua luokan jälkeen epävirallisena myös 1- ja 2-luokkien koirakot) voitti Hippi myös sen. Rataa ei harmillisesti ole videolla koska kamerasta loppui virta... Ensi viikolla olisi toiveissa päästä vielä edes yhteen kisaan puomia treenaaman.

Laitetaan loppuun vielä Kirpun kuulumiset :) Mummeli on nyt syönyt Prilium-lääkettä mutta ainakaan ihmeempiä muutoksia koirassa ei ole havaittavissa. Tosin oireet olivatkin niin vähäiset joten eroa ei välttämättä ihmeemmin edes ilmene. Ainakaan yskää ei ole ollut. Jaksamisesta on ehkä hieman vaikea sanoa kun ilmat ovat olleet kovin helteisiä. Kuuma ilma kun taatusti verottaa vähän yhden jos toisenkin voimia.