sunnuntai 4. huhtikuuta 2010

Hippiäinen koiratanssin SM-kisoissa

Lähdettiin sitten kuitenkin Lietoon koiratanssikisoihin vaikka viimeiset harjoitukset olivat menneet enemmän tai vähemmän penkin alle. Hippi jäkitti tekemisissään, helpoissakin tempuissa alkoi kitisemään eikä suorittanut oikein mitään! Että hyvillä mielin matkaan :D Paikka oli joku Turun seudun koirakeskus, melkoisen pieni halli jossa vähän katsomotilaa. Kehässä oli ihan ok matto, ei juurikaan liukunut. Saavuttuamme kisapaikalle, sai kehässä käydä koiran kanssa hetken treenaamassa ja tutustumassa alustaan. Fiiliksiä nosti huomio että Hippi haukkui lähes jokaisessa tempussa jota kokeiltiin! Oli varsin omituisella päällä. Onneksi tuossa pääsi vielä huomauttamaan asiasta ja palkkaamaan hiljaisuudesta. Meidän vuoro oli melko loppupäässä, numerolla 15. Kaikenkaikkiaan 17 kilpailijaa oli mukana. Alussa ehdin katsella esityksiä ja pieni epätoivo alkoi iskeä kaikkien hienojen esitysten jälkeen... Taso oli kova enkä nähnyt yhtään booooring-esitystä mitä yleensä joka kisassa on ;)

Kävin vielä lenkittämässä Hipin ennen omaa vuoroa ja sitten kehään katsomaan mitä pieni virtapiiri siellä keksii. Ja keksi tällä kertaa tehdä esityksen suunnilleen niinkuin oltiin se suunniteltu :) Muutamia stipluja tuli, yksi pyörähdus jäi alusta tekemättä, aloitti peruuttamisen liian aikaisin eikä peruuttanut niin pitkälle kun mitä aika olisi antanut myöden. Esitys eteni kuitenkin muuten ihan jouhevasti, mitä nyt ohjaaja ei vaan osaa edes esittää tanssia mutta onneksi Hippi liikkuu edes hieman kevyemmin ja elegantimmin :D Hyppyjen aikana Hippi haukahti kerran ja sen jälkeisessä takaperin ohjaajan kiertämisessä räksytti viitisen kertaa, muuten oli kuitenkin hipihiljaa! Kuitenkin tuomarit heti huomioivat tämän ja lähes jokainen muisti mainita siitä kommenteissaan. Haukkuminen kun on tässä lajissa todellakin se synneistä suurin... Huoh. Aika monella innokkaalla koiralla nyt sattuu olemaan haukku herkässä mutta ehkä lajin pariin halutaan enemmän laamamaisia koiria kuin innokkaita yksilöitä, mene ja tiedä ;) Ja Hipinkin kanssa tuohon haukkumattomuuteen on puututtu pienestä pitäen mutta niin vain nuo temput nostavat koiraa ja sitten sieltä helposti kuuluu "VÄYH".

Viimeisen koiran saatuaan esityksen tehtyä, jäimme odottelemaan pisteitä ja tuloksia. Tavoitteenamme oli päästä 10 sakkiin ja muut esitykset nähtyäni aloin epäilemään tuonkin tavoitteen olevan vaikea saavuttaa. Sijat lueteltiin käännetyssä järjestyksessä ja ihmeen pitkään saimme odotella omaa sijaamme sillä Hippi sijoittui peräti jaetulle neljännelle sijalle!! Olin kyllä perin yllättynyt sijoituksesta, moni hieno esitys jäi taakse! Kolmannelle sijalle eroa jäi kolme pistettä joten mitalisijakin oli noinkin lähellä. Edellemme meni kuitenkin kovia konkarikoiria joiden voittaminen olisi ollut hyvin vaikea tehtävä. Kolmannella sijalla oli viime vuoden PM-kisoissa viidenneksi sijoittunut kultsu, toiselle sijalle vuoden 2007 SM1 snautseri ja voiton vei Hipin Sonic-eno jolle mestaruus taisi olla peräti neljäs.

Tässä Hipin saamat tuomarikommentit.
Marita Packale´n: Hyvä esitys, jossa yhteispeli sujui mainiosti. Pientä haukuskelua. 80/76/156

Henna Meriharju: Hyvä kontakti. Paljon vaikeitakin liikkeiitä, jotka Hippi suoritti hyvin. Musiikin tempoa käytettiin hyväksi ja kehääkin pari hyödynsi melko monipuolisesti. Hyvä kokonaisuus. Muutama haukku.82/81/163

Mirja Ovitz: Tasaisen kaunis esitys, jossa kontakti säilyi hyvin läpi esityksen. Paljon hyvin suoritettuja liikkeitä, myös kaukoliikkeitä. Muutama haukahdus keskellä ei haitannut kokonaisuutta. 86/80/166

Heli Nousiainen: Koira liikkui erilaisin askelkuvioin monipuolisesti ja kehää hyvin käyttäen. Kaukokäskyt olivat upeita ja hypyt toivat koiran vauhdikkuutta hyvin esiin. 87/87/174

Laura Jalli: Hyvin etevä ohjelma, jossa monipuolisia liikkeitä. Hippi teki liikkeet hyvin. Yksi haukkupätkä hieman häiritsi, onneksi se ei yltynyt. Hyvä kehänkäyttö. 82/76/158

Ja alla meidän kisaesitys



Perjantaina käytiin pitkästä aikaa match showssa. Lähdettiin Vuokon seurassa Saloon :) Siellä sattui olemaan veteraaniluokka niin pääsi sekä Panda että Kirppu kehään. Harvemmin ilmoitan samaan luokkaan koiria mutta nyt kun tuonne asti oli lähtenyt niin oli kiva saada useampi koiruus kehään. Veteraaneja oli peräti 15kpl ja "harmikseni" molemmat tytöt saivat punaisen. Onneksi Vuokko uhrautui esittämään Pandaa vaikka omien koirien vuorot lähestyivät. Lopuksi Kirppu oli punaisten neljäs ja Panda punaisten toinen :) Molemmat saivat palkinnoiksi pussukan jossa oli useampi lelu! Hyvät palkinnot 5 euron ilmomaksua vastaan! Etenkin Hippi ihastui piippaaviin frisbee-leluihin :D Pandalla on lähes vuoden tauko kehistä eikä Kirppukaan ole päässyt misseilemään aikoihin mutta konkareiden lailla molemmat diivailivat kehissä. Nyt vanhemmiten olen esittänyt Kirpun vapaasti vaikka sen korvat nousevat silloin kohti taivaita. En tiedä mistä se on oppinut seisomaan kuin tatti, muistaakseni en sitä sille ole opettanut :D Kuitenkin esiintyi todella hyvin ja tyypilliseen tapaansa varsin täpäkkänä. Hassu mummeli :) Vuokollakin meni hyvin, JimmyBoy oli vetskuissa sinisten toinen ja SofieSetteri isoissa punaisten ykkönen ja BIS-kehässä kolmas!

Loppuun vielä Hipin tunnaripäivitystä. Torstaina kolme toistoa -> nou problemos!! Täytyy sanoa että tässä asiassa hitaasti hyvä tulee vaikka uskoa on koeteltu useampaan otteeseen :) Nyt päästin Hipin kapuloille hieman korkeammassakin vireessä ja silti malttoi keskittyä olennaiseen :) Lamppu on selvästi syttynyt pienen shetlantilaisen päässä.

3 kommenttia:

  1. Tuo teidän esitys oli mainio!!! Taitava pikku-Hippi ja taitava Nadja! Teidän menoa katsoo ilolla. =D Onnittelut myös Pandalle ja Kirpulle hienosti menneistä kehäkettuiluista. =)

    VastaaPoista
  2. Aivan ihana video!!! Ja tuhannesti onnea vielä menestyksestä!!! Te tykitätte lajissa kuin lajissa!! Rapsuja:)

    VastaaPoista