lauantai 10. joulukuuta 2016

Koiramessut vol. 1


Koiramessujen eka päivä lätkitty kasaan. Koiratanssiesityksiä oli kaksi ja niiden lisäksi Flow kävi edustamasa Pihqa-voiteen ständillä.

"Kukas tää iso ja upea tyyppi on?" Tuumaa Flow.


Flow ja Hippi löytyivät myös Fitmin-ständin seinästä. Nämä ovat niiden mainoskuvausten satoa.


Päivän eka koiratanssinäytös oli isossa kehässä. Olin alunperin saanut tiedon, että koiratanssilla olisi 20min aikaa. Paikan päällä seinällä oli kuitenkin tieto, että aikaa olisi vain 15min joten viiden esityksen kanssa tuli hieman kiire. Onneksi kaikki esiintyjät pitivät huolen, että olivat oikeassa paikassa oikeaan aikaan ja saatiin koko setti vedettyä varsin tehokkaasti läpi. Flow esiintyi vikana jazz-ohjelmallaan ja tämän viikon toimettomuus näkyi lievänä villeilynä. Se ennakoi ja pyöri omiaan. Eli käyttäytyi kuin normaali koira, joka on tehnyt ohjelmaa useampaan otteeseen :D Tähän asti Flowhan on ollut ihan liian kiltti ja kuuliainen, ikä on selvästi tuonut pientä röyhkeyttä mukanaan ja F on alkanut esittämään omia sovelluksia. No, tällaisissa tilaisuuksissa koiran hassuttelut eivät haittaa mitenkään, siinähän sooloilee! Kisaamisen näkökulmasta asiaan pitänee tehdä jonkinsortin suunnitelma. Jotain tarttis tehdä asialle.

Toinen esitys oli pienemmässä tapahtumakehässä parin tunnin tauon jälkeen. Tässä tehtiin vaihtelun vuoksi x-files. Onhan siinä toki muistettavaa parin ohjelman verran mutta olin ottanut Talenttiin tuunatut kahden minuutin musiikit jotta koiralle olisi vähän helpompaa. Yleisöä oli ihan hurjasti pakkautuneena paikalle, katsomo oli tukossa ja reunat ihan täynnä porukkaa. Jos mahdollista, oli Flow vieläkin villimpi. Se teki kaiken ihan salamana ja oli ihan hullun tohkeissaan. Itse en meinannut millään muistaa miten tää lyhyempi ohjelma meni joten jouduttiin vähän improilemaan tyhjissä pätkissä. Ja mun improilu on yleensä ympärijuoksemista tai pujottelua koska en siinä hetkessä muita temppuja koskaan muista.

Flown x-files messuilla

Huomenna jatkuu! Koiratanssia isossa kehässä klo 10:40-11:00 ja tapahtumakehässä 14:10-14:30! Teretulemast katsomaan :)



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti