tiistai 3. marraskuuta 2015

Edistystä havaittavissa


Flown ohjelma alkaa valmistumaan! Ajelin lauantaina Akaaseen treenaamaan Sallan kanssa ja siellä suunniteltiin tyhjiin kohtiin täytettä. Tällä kertaa tajusin jopa kuvata uudet pätkät jotta ei tarvitse taas hetken päästä pähkäillä että mites tää menikään. Ohjelmaa on nyt treenailtu ilman koiraa sunnuntaina ja eilen. Pidin kyllä musiikkia taustalla ja nappasin vauhdista aina jonkun pätkän treeniin. Tosin mulla on melkein aina musiikki mukana treeneissä. Se kuitenkin aina vähän häiritsee ja samalla koiralle saa yhdistettyä musiikkiin helpon treenaamisen ja paljon palkkaa. Lidlistä ostamani pieni kaiutin on ollut kyllä huippuhyvä! Se riittää vallan mainiosti pienessä hallissa treenaamiseen, ulkona ääni vähän häviää jos treenaa isolla alueella. Hintaansa nähden (24,90) varsin soiva peli! Mulla on myös music angel-kaiutin mutta tää voittaa kyllä äänenvoimakkuudessa.

Edelleen Flown edessä kävely on omituisen vasemmalle viettävää. Mä en oikein ymmärrä, miks sen linja lähteekin niin vinoon vaikka se seisoo tosi suorassa ja pää oikeaan suuntaan. Sitten kun se lähtee liikkeelle, vaihtuu suunta viettämään vasemmalle. Tätä täytyy vähän pähkiä edelleen. Kosketuskepillä tekee toki hienosti mutta kun kepin nostaa pois, alkaa tassut viemään koiraa taas vinoon. Oikealle suunnatun palkan takia Flow saattaa kääntää päätä oikealle mutta silti kävelee vasemmalle, hassu. Ehkä mun pitäisi ottaa eteen joku targetti jota kohti Flow kävelee, etupalkka saa sen vähän jähmeilemään tai sitten rynnimään.
Takaperin pujotteluissa Flow alkoi ennakoimaan reilusti vaikka käskytin hyvin selkeästi. Sen kun tarttis seurata aina muutaman askeleen verran vasemmalla tai oikealla ennen seuraavaa pujottelua. Nyt se ryysi vain omaan tahtiinsa joten jouduin hieman ärähtämään asiasta. Flow harvemmin ennakoi asioita mutta tuo liike on ollut sellainen, että siinä on malttiongelmaa ilmennyt ennenkin. Nyt vain täytyy palkata paljon siitä kun rauhoittuu seuraamaan ja kuuntelemaan käskyjä.

Onneksi treeni-into kohosi taas uudelle tasolle kun ohjelman sai valmiiksi! Tämä toki vaatii paljon treeniä itseltäni ilman koiraa jotta ohjelman ja käskytyksen saa mahdollisimman varmaksi. Täytyy vaan harjoitella liikkeet ja yhdistelmän tässä välissä varmaksi Flown kanssa niin ehkäpä tässä pääsisi kokeilemaan kokonaista ohjelmaa ennen SM-kisoja.

Dion kanssa olen aktivoitunut seuraamisen opettamisessa. Ollaan tehty vähän niinkuin kontaktikävelyä ja naksuttelen sille kun se on oikeassa paikassa. Imuttamalla sain sen hyppimään helposti joten nyt kun paikasta on pieni aavistus, näyttäisi tämä tyyli sopivan Diolle. Vielä pitäisi treenata etutassutargetin avulla vasemmalle käännöksiä, imuttamamisella auttamalla kun tulee se pomppu niin helposti. Muuten D ei ole uusia asioita opetellut vaikka olisi varmasti jotain pitänyt opettaa. Peruuttamista olen vahvistanut ja siinä on jo aikas hyvä vauhti. Etäisyyttä on muutamia metrejä mutta pikkuhiljaa sitäkin lisäillään.

Dio ja Hippi lähtee muuten Ruotsiin näyttelyyn joulukuussa. Lähdetään Vuokon ja spitszien kanssa Pohjoismaiden voittaja-näyttelyyn! Jänskää!

1 kommentti: