tiistai 7. huhtikuuta 2015

Vuoden 2014 FS-koira


VauhtiFlow sai eilen sähköpostia. Hänet on valittu Tahtitassujen vuoden 2014 Freestyle-koiraksi! Tämä palkinto oli nyt ensimmäistä kertaa jaossa ja Flowlla oli kunnia saada tämä tunnustus itselleen. Kuten olen ehkä jo kirjoittanut aiemminkin, oli Flown ensimmäinen vuosi voittaja-luokassa jotain ihan käsittämätöntä. Sertejä tärkeämpää oli ne kaikki onnistuneet kisasuoritukset, tuon koiran kanssa on niin nautinto olla kehässä. Siihen voi luottaa kuin kiveen vaikka uusia ja ihmeellisiä tilanteita ja kisapaikkoja oli matkan varrella. Eipä tässä enää mitään tavoitteita ole, ne on jo täytetty ennen kuin niitä oli ehtinyt edes muodostua. Nyt opiskellaan uusia liikkeitä ja katsotaan josko ne saisi kisoissakin toimimaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti