perjantai 4. huhtikuuta 2014

Vähiin käy ennen kuin loppuu


Vikat rippeet talvesta


Pellonreunasta löytyi aamulla vielä yksi lumipläntti jonne Hippi ja Flow suunnistivat ottamaan tämän talven viimeisiä lumipesuja. Hippi on ollut aina ihan mahdoton kierimään lumessa mutta tänä talvena Flowkin on löytänyt riemun tästä.

Kävin toissapäivänä Flown kanssa ottamassa pikaiset treenit ennen iltavuoroa. Tarkoituksena oli vain testata miten vanha ohjelma vielä muistuu mieleen ja kokeiltiin siinä sivussa uudet tuunaukset. Flowhan olikin ihan pihalla, "helpot" jututkaan ei oikein toimineet. Eipä siinä muu auttanut kuin pilkkoa taas kaikki palasiin ja palkata niistä. Ei jäänyt kauhean vakuuttava olo sunnuntain kisoja ajatellen. En missään nimessä haluaisi kisasuoritusta jossa Flow ei tiedä mitä tehdä! Olipas typerää ajatella ettei tätä vanhaa ohjelmaa tarvitse sen kummemmin treenata. Flow ja Hippi on siitä erilaisia että F hämmentyy helpommin jos se kokee tehneensä väärin, Hippiä se ei niin haittaa ;) F on hirmu pedantti ja haluaa tehdä aina jetsulleen oikein. Siksi sille ei sovi sellainen, ettei se tiedä mitä seuraavaksi tapahtuu. Eilen tein ihan pienet treenit missä palkkasin muutamia liikeketjuja. Tänään ei treenattu lainkaan ja huomenna ei muuta kuin ehkä muutamat yksittäiset temput isolla palkalla.



Toivottavasti pieni bordercollie saa taas kasattua itsensä jotta sunnuntaina saataisiin flow-tila kehiteltyä taas kisoihin.



Panda on ollut reippaalla tuulella nyt kun lumet sulivat. Se ei tykännyt lainkaan lumessa tarpomisesta joten nyt taas helpottaa mummelin lenkkeily. Panda jaksaa vielä kaikki lenkit mukana vaikka välillä uppoutuu hajuihin ja sitten sitä saa odotella. Jossain vaiheessa mummon joutunee pistämään fleksiin sillä Kirppukin eksyi muutaman kerran vanhoilla päivillä kun jäi haistelemaan jotain ja jäi pahasti jälkeen eikä sen jälkeen ollut enää varma minne päin lähteä... Toukokuun lopulla mittariin napsahtaa se 13 vuotta mutta siihen nähden Panda on kyllä varsin pirtsakka otus!

1 kommentti:

  1. Pienistä arjen riemuista se paras elämä koostuu =D Terkut tytöille ja ihanaa kevättä koko teidän poppoolle!

    VastaaPoista