sunnuntai 9. kesäkuuta 2013

Kauas on pitkä matka

Huh heijaa, reilun vuorokauden aikana sellaiset 1300km autossa jotta pääsee Ouluun koiratanssikisoihin, kaikkeen sitä ryhtyykin! Perjantaina lähdettiin kaverin kanssa liikkeelle jahka töistä päästiin. Tavoitteena oli ajaa Pihtiputaalle asti ja siitä jatkaa aamulla matkaa Ouluun. Perillä oltiin aika myöhään, puoli yhdentoista maissa. Käytettiin koirat lenkillä ja tutustumaan yöpaikkaan. Tämä hotelli Pihtipudas olikin melkoisen mielenkiintoinen paikka. Eteisessä ja rappusissa haisi pahalle, huone oli kuuma ja täynnä hyttysiä. Muutenkin tuli vähän hohto-elokuva mieleen kun paikkoja katseli, ei ehkä yövytä tuolla enää toista kertaa. Yöllä en saanut juurikaan unta, oli niin kuuma että meinasi järki lähteä ja korvan juuressa inisi jatkuvasti hyttynen vaikka yritin niitä tehokkaasti listiä.
Aamulla oli kaikkea muuta kuin freesi olo... Käytiin aamupalalla ja sitten nokka kohti Oulua. Reilun parin tunnin ajomatkan jälkeen oltiin hyvissä ajoin perillä Haukkukeitaalla. Pientä lisäjännitystä tilanteeseen toi se, ettei mun polttamat CD:t toimineet. Ei oma eikä kaverini. Onneksi mulla oli läppäri mukana joten sitä käytettiin näiden esitysten kohdalla. Ja itse asiassa yhden toisenkin kilpailijan levy ei toiminut soittimessa joten se kopioitiin koneelleni ja soitettiin siitä. Mitä tästä opimme, ei ole yhtään huono idea raahata sitä läppäriä mukana ;)

Ekana kehässä oli kaverini isovilla-Namun kanssa. Olin auttanut heitä ohjelman tekemisen kanssa joten jännitti kovasti miten Namu tehtävästään suoriutuu ekassa kisassaan. Ja hitsi, miten hienosti ohjelma meni! Namu teki ihan superhienosti, oli mahtavaa katseltavaa :) Alo-luokan jälkeen oli pieni tauko ja sitten avoin luokka päästiin aloittamaan. Hippi kisasi toisena ja Flow vikana joten ehdin siinä välissä vaihtaa asusteita ja kiikutella rekvisiittoja kehään. Hipin esityksessä musiikki ei meinannut lähteä käyntiin, ilmeisesti läppäri oli mennyt virransäästötilaan ja sitä siellä availtiin :P Itse esitys oli hieman kröhöm, kaoottinen. Hippi jätti paljon asioita tekemättä ja korvasi ne mun kiertämisellä. Kikki on kyllä sellainen tuhmuri. Toisessa kertosäkeessä Hippi yritti hypätä jakkaran päälle vaikka sen piti mennä hypähtelemään sen ympärillä etutassut jakkaralla. Tipahti sitten siitä ikävän näköisesti, seisoi hetken paikoillaan ja sitten alkoi tekemään oikein. Hipin ei ole ollut missään vaiheessa tarkoitus hypätä jakkaralle joten en tiedä miksi tuollaisen sooloilun keksi. Lopussa sen piti nypätä hatussa kuminauhalla kiinni ollut "rintamerkki" mutta sepä kiskaisikin koko hatun pois. Kehästä päästyäni mua nauratti koko otus, jösses että se osaa olla välillä niin raivostuttavan hauska :D Palkkasin Hipin hyvin, sillä se kyllä yritti parhaansa ja teki osia esityksestä ihan hienosti. Olisi pitänyt tehdä koko ohjelma kunnolla läpi musiikin kanssa ennen kisoja mutta helteisten kelien takia sitä ei tehty. Toinen mikä jäi mietityttämään oli se että en ollut koskaan treenannut tuon takin kanssa ohjelmaa. Viime ohjelman esiintymisasussakin oli pitkät takin helmat ja silloinkin esiintyi tätä sooloilevaa ohjaajan kiertämistä. Ehkäpä Hippi ei oikein tykkää noista pitkistä helmoista, mene ja tiedä. Muthei, Hippi ei haukkunu kun kerran.


Hipin kikkailut


Flown esityksen alussa oli myös sanoja ongelmia musiikin kanssa, jouduttiin pitkään odottelemaan. Siinä välissä nuijakin ehti valua Flown otteesta joten jouduin vähän pitämään siitä kiinni. Tuo nuija on pikkasen liian lyhyt Flown pideltäväksi. Itse esitys meni hienosti, olen todella tyytyväinen kuinka täsmällinen ja kuuliainen Flow kehässä oli. Muutamia stipluja tuli mutta eipä mikään esitys taida koskaan ihan täydellinen olla. Vadin kiertämisissä olin alkuun hieman pelännyt sitä että juokseeko F kehää ympäröivää aitaa päin koska se tekee tuon jalkojen läpi juoksemisen ihan pirun LUJAA! Onneksi pysyi suunnilleen urillaan, hiekka vaan pöllysi kun Flow pääsi kiihdyttelemään. Ohjelman jälkeen Flow sai superkehut, leikit ja namit. Hieno mustavalkoinen tanssipartneri :)

Flown esitys

Tuloksia ja palkintojenjakoa odotellessa käytiin pienellä lenkillä. Taivas oli siinä vaiheessa tummunut aika kiitettävästi ja lopulta alkoi kuulua jyrinää. Mä en oo mikään ukkosen ystävä, itse asiassa pelkään aika lailla sellaista kunnollista ukkosmyrskyä. Palkintojenjaossa jännäiltiin ekaksi Namun tulosta ja hihii, Mamuuhan nappasi alokasluokan voiton hienoilla pisteillä ja kumalla :) Hiphei! Avoimen luokan palkintojenjaossa omaksi yllätykseksi Flow oli viides ja Hippi kolmas. Olisin kyllä ehdottomasti veikannut omiani toisin päin. Voisi jopa sanoa että olin hieman pettynyt siihen ettei omasta mielestä sujuvasti mennyttä Flown esitystä arvostettu tuon enempää ja toisaalta Hipin epävarmempi kikkailu sai korkeammat pisteet. Kirjat saatuamme repesi taivas. Vettä tuli kuin esterin sieltä joten kiireellä pakkasimme auton ja lähdettiin sadetta pakoon. Kotimatkalla tutkailtiin vielä koirien pisteitä ja aloin ihmettelemään sitä ettei Hippi olisi kumaa saanut. Tarkistettiin pisteet ja kyllä vain Hipin pisteet oikeuttivat kumaan. Soitin järjestäjille ja he sanoivatkin tuloslaskennassa olleen pientä epäselvyyttä keskiarvojen kanssa. Niinpä Hippi sai tällä ontuvalla esityksellään ekan kumansa avoimesta. Tähän tulokseen vaikutti myös varmasti tietynlainen universumin ja kauhun tasapaino sillä monesti on Hipiltä jäänyt kuma saamatta hienoillakin suorituksilla joten nyt se sitten tuli tällä tyylillä ;) Flown kuma jäi 0,66 pisteen päähän, teknisen osan pisteet eivät siis ihan riittäneet. Oma mielipide on että tuon teknisempi ei avoimen luokan esityksen tarvitsisi olla, kyllä siinä ihan tarpeeksi temppuja pitäisi olla. Mutta nämä tuomarit olivat tätä mieltä ja siihen on tyytyminen. Tärkeintä on se, että koiran tekemiseen voi olla hirmuisen tyytyväinen.


Kotimatkalla pysähdyttiin muutaman kerran ja kotona oltiin yhdentoista maissa. Olihan reissu mutta hauska sellainen, ajomatkoilla tuli naurettua ah niin alati järkeville jutuille :D Kiitos Tiina ja Namu matkaseurasta, ihan huippuhauska reissu hyvässä seurassa :)

Tänään olisi pitänyt lähteä Pandan kanssa Saloon näyttelyyn mutta päädyin nukkumaan univelkoja pois. Ei vaan olis enää jaksanut.


Tässä vielä muutama kuva kisoista, nämä Pirkko Riekin käsialaa.





Ja Tiina Harjulta muutama kuva





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti