perjantai 20. tammikuuta 2017

Viisi vuotta mustavalkoista elämää




Jo viisi vuotta. Ja samalla vasta viisi vuotta. Sehän alkaa olla parhaassa iässä. Tai milläs tosta paremmaksi voi muuttua kun on jo tuollainen ihmisen mieli. Paljon onnea viis veelle!

Eilen Flow kävi matkamessuilla esiintymässä Scancomingin asiakastapahtumassa. Esiintymistila oli harvinaisen hyvä, lattialla oli huopainen matto jolla Flow ei juurikaan liukastellut. Esitimme Jazz-ohjelman koska se on helpohko tuunata pienempään tilaan. Hippi ja Dio olivat myös mukana ja shetlantilaiset kiipeilivät milloin kenenkin sylissä onnesta soikeana. Hippi sai myös esittää temppujaan ja olihan se tohkeissaan. Jälleen kerran Hippiä luultiin pennuksi mutta ehei, kohtahan se on yksitoista. Ei vaan itse sitä vielä tiedä. Ja hyvä niin.

Eilen aamulla huomasin, että Diolla oli pieni rähmäkökkäre silmässä. Muutaman tunnin päästä sillä rähmikin molemmat silmät oikein paksua rähmää ja sidekalvot punoittivat. Matkamessureissun jälkeen kurvasin takaisin töihin hakemaan tippoja. En todellakaan tiedä mistä se hommasi itselleen noin mojovan silmätulehduksen mutta nyt sitten huuhdotaan silmiä ja pudotellaan tippoja monta kertaa päivässä. Rallykisat jää välistä mutta no can do.

Aina ei voi olla kuvauksellinen T. Hippiäinen



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti