maanantai 23. tammikuuta 2017

Ihana valo!

Viikonloppuna ihana keli ja auringonpaiste! Täydellistä! Kyllä tuo aurinko on vain sellainen energialataaja ettei tosikaan. Ainakin sen huomaa silloin kun valoa ei vähään aikaa näe. Onneksi viikonloppu oli vapaa menoista niin sai vain olla ulkona ja kuvata pitkästä aikaa.

Tällä kokoonpanolla lenkkeiltiin lauantaina 25-tien varrella olevalla hiekkakuopalla.


Flown tehtävänä oli vetää porukkaa


Ja pienemmät paimenet pinkoivat perässä minkä tassuistaan pääsivät.


Diolla piti ehkä eniten kiirettä pysyä mustavalkoisen perässä. Ei oo helppoo olla personal trainer.







Tältä muuten näyttää illalla bordercollie, joka on juossut koko päivän shelttejä karkuun.


Sunnuntaina uskaltauduin taas pitkästä aikaa viereisen järven jäälle. Jotenkin sitä on kauhean arka menemään jäälle ellei siellä ole joku muu ensin käynyt. Nyt bongasin muutaman hiihtäjän ja lenkkeilijän joten eiköhän se jää ole jo tarpeeksi vahvaa. Kamera lähti toki taas mukaan kun keli oli mitä mainioin.



Aina on aikaa poseerata kameralle.


Mä en muuten enää yhtään ihmettele, että Flowlla on ollut hankala oppia tuo tassu kuonon päälle-temppu. Kun se pää on jostain syystä pakko kääntää aivan ylösalaisin niin tempusta saa kaksinverroin haasteellisemman...


Mutta kyllä Flow tän aina välillä osaa tehdä oikein!


Se tunne, kun huomaat vieneesi väärän tyypin lelun.




Synkronoidut kumijalat


Best friends forever. Ainakin Dion mielestä.


Dion silmät alkoivat näyttää nopeasti paremmilta tippakuurin aikana, onneksi kyseessä oli vain sidekalvontulehdus. Tiputellaan kuuri loppuun ja toivotaan, että se oli siinä!


Loppuun Flow haluaisi sanoa, että nääääin hyvää alkanutta viikkoa kaikille!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti