maanantai 28. maaliskuuta 2016

Pääsiäistreeningit


Perjantain pääsiäispupu. Käytiin ruokkimassa Vuokon pupuset. Dio sai odotella koira-aitauksessa sillä se on ihan peto pupu-aitauksen ympärillä.


Lauantaina treenattiin koko päivä. Oltiin varattu porukalla Vanton koirahalli joten 8 tuntia vierähti näppärästi koiratanssin parissa. Itse tosin treenasin ehkä kaikkein vähiten itse lajia koska meillä ei ole vielä mitään uutta musiikkia tai ideaa. Siispä Flow sai tehdä työn alla olevia temppuja. Eteenmenoon otin häiriötä mukaan sillä Flowlla on hankalaa kävellä kohti ihmisiä. Nyt oli hyvä mahdollisuus harjoitella tätä, yksin treenatessa se on hieman hankalampaa. Yritin myös jättää palkkaa näkyville jotta Flown voisi sille vapauttaa mutta siitä aiheutui elämää suurempi jumitus joten jatkamme aikaisempaa palkkaussysteemiä jossa heitän lelun sille. Toki tuota koomaamista, tai lähinnä sen lopettamista, olisi pitänyt treenata jo kauan aikaa sitten mutta koska siitä ei ole ollut sen suurempaa ongelmaa niin olen ollut laiska sen suhteen. Ainoa on, ettei Flowlle voi oikein jättää etäpalkkaa näkyville mutta ihan hirveän montaa kertaa en ole edes tuollaista mahdollisuutta kaivannut.

Eteenmenon ja sivuaskeleiden erottelu toimii aina välillä. Yllättävän hyvin Flow käskyjä kuuntelee, sillähän ei ole tuossa pienintäkään visuaalista apua vaan se joutuu vain luottamaan korviinsa.

Dio treenaili lähinnä kuplan rakentamista. Siis työskentelykuplan. Mä en halua tuollaisiin tilanteisiin viedä vielä hirveästi "sisältöä" kehään ennen kuin Diolla on rento ja häiriötön työskentelytila. Häiriöttömällä tarkoitan siis sitä, että Dio ei reagoi häiriöihin. Dion kanssa tehtiin häiriötreeniä missä Sanna liikkui ympärillä lelujen kanssa ja jutteli Diolle. Tässä Piio yllätti sillä se ei reagoinut kertaakaan häiriöihin! Kupla alkaa siis rakentumaan! Tehtiin myös palkattomuutta ja kehään menoja. Palkat olivat pöydällä mutta Dio ei kertaakaan ennakoinut palkalle menoa vaan kuunteli kehut hienosti kehässä ja siitä mentiin aina hakemaan palkat. Tällaista pitäisi tehdä ihan hirmuisen paljon, aina kun vaan siihen on mahdollisuus. Dio palkkaantuu kehuista hyvin, innostuu niistä aina hyppimään jolloin "paukautan" sitä ilmassa kylkiin. Tää on Diosta eri hauskaa! Pienin askelin alkaa Dion tekeminen näyttämään paremmalta ja paremmalta.

Hippi teki vuorollaan rallya. Oikean puolen seuraaminen on jostain syystä taas huonontunut, Hippi poikittaa siinä nyt entistä enemmän. Ehkä se heel-position treenaaminen hieman sekoitti sillä tein niitä positionvaihtoja paikoillaan missä Hippi saa kääntyä paikoillaan eri positioihin. Nyt se on sitten yhdistänyt nämä kaksi positiota tuollaiseksi nenä polvessa 90 asteen kulmassa ohjaajan-positioksi. Onneksi Vantolla oli peili joten oli helpompi hinkata oikeaa positiota. Ehkäpä unohdamme tuon heel-in hetkeksi.

Sunnuntaina menimme vielä Sannan ja poikien kanssa samaan paikkaan jatkamaan hyvin alkaneita treenejä. Kun kerta vauhtiin päästiin! Flown eteenmenoon tein vähän vauhtia lisää, nythän se on kävellyt ja se on periaatteessa ihan ok mutta kun sen pyytää front-asentoon ja hetsaa siinä hetken mennään-käskyllä niin alkoi tulla vauhtia! Eikä suoritus itsessään kärsinyt, se juoksi ripeämmin eteenpäin mutta pysähtyi pyynnöstä ihan suoraan. Palkan suunta on sille niin vahva, että vaikka hihkaisen sille kehut kesken liikkeen, pysyy sen katse eteenpäin sillä palkka lentää aina sinne. Tämä on kyllä hyvä, Flow ei ole aikoihin kääntynyt katsomaan taaksepäin palkkaa koska tietää sen tulevan nenän eteen anyway.

Videolla ei ole parhaita toistoja mutta jotain kuitenkin!


Iloiset treenaajat


Hipin aihe pysyi samana. Vielä seuraamispaikka hieman vinotti mutta se suoristi ainakin itsensä käskystä ja myös pyöriminen auttoi hakemaan uudestaan suoremman asennon. Toki videolta huomasi, että myös vasemmalla seuraaminen hieman poikittaa ajoittain... Mutta kun on tuollainen pingviinipomppija niin ei vaan voi olla aina korrektissa paikassa.



Dio teki musiikin ignooraamista. Tai siis treenasi, ettei musiikin aloittamiseen tarvitse reagoida. Tätä oon tehnyt olohuoneessa oman kaiuttimen kanssa niin, että Dio odottamaan ja sitten musiikki päälle. Koiran ei tarvitse reagoida ääneen vaan pitää keskittymisen minussa, sen jälkeen vapautan tai pyydän yhden liikkeen. Musiikki on yksi häiriö koiralle mutta siihen ei tarvitse koiran reagoida vaan siitä huolimatta pidetään kontaktia josta tulee palkka. Toinen treeni musiikin kanssa on ollut se, että koira kontaktiin, musiikki päälle ja melkein heti alkaa leikkiminen. Musiikki tarkoittaa siis aina hyvää asiaa mutta vain kontaktin kautta. Nää on tällaisia pikkutreenejä joita on helppo tehdä kotonakin. Hallilla oli toki mahdollista tehdä tätä samaa kehään menojen kanssa. Dio suoriutui oikein mallikkaasti. Se ei reagoi musiikin alkuun vaan pitää kontaktia erinomaisesti. Tähän yhdistettiin myös palkattomuutta ja käytiin kehujen jälkeen hakemassa palkat kehän laidalta. Palkattomuus ei vaikuta Dioon oikein mitenkään, ainakaan näin pienessä mittakaavassa, vaan se lähtee "kehään" aina yhtä innokkaasti "Dio pääsee"-vihjeiden kera vaikkei mulla ole itsellä palkkoja mukana. Kauheasti kaikkea oheistreeniä mitä pitäisi vain tehdä ahkerasti. Varsinkin Dion kanssa. Flown kanssa on päässyt paljon helpommalla ja olen voinut luistaa monista palkattomuus- ja kehätreeneistä. Mutta nyt on taas erilainen koira ja sen mukaan täytyy kehittyminen suunnitella.

Viikonlopun treenit olivat superhyödylliset ja treeni-intoa tuli taas roppakaupalla!

Tänään käytiin lenkillä Suskin ja Katjan kanssa tällaisella kokoonpanolla.


Flow juoksutti shelttejä onnesta soikeana läkähtymiseen asti. Ja sheltit jahtasivat mustavalkoista ihan yhtä intona.









Tänään oli kyllä mitä ihanin keli, kevät on selvästi tulossa. Tosin tää tietää myös kyiden heräämistä, niitä mä en kaipaa lainkaan...




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti