sunnuntai 14. helmikuuta 2016

Flowlle RTK2


Jos kisat ovat lähellä, ei luulis tarvitsevan herätä ihan hirmuisen aikaisin sunnuntai-aamuna paitsi jos ne kisat alkaa ihan hirmu aikaisin... Mun tuuriani tietysti. No ei siinä mitään, kello soimaan ja menoks. Kisat oli Piskipajalla joten sinne oikeasti ajoi vain vartin. Rata näytti ihan hauskalta, ainoastaan hyppy on meille haasteellinen koska Flow leiskaisee sen aika vauhdilla. Luonnollisesti en ole treenannut kyseistä liikettä joten ei ole mikään ihme ettei koira tiedä miten hypyn jälkeen tilanne jatkuu.

Päivän kartta


Flow oli tokavikana vuorossa joten rataantutustumisen jälkeen ehti käydä hyvin lenkillä ja treenata pikaisesti kylttien tehtäviä. Tää on hyväks havaittu systeemi, kisapaikalla sitten näkee mitä tarvii pikaisesti vahvistaa.
Kehässä Flow oli oikein pätevä hypylle asti, siinä tuli ohjaajalta hieman hätäinen huitaisu ja Flow ryntäsi esteen ohi. Uusittiin tehtävä mutta Flow oli sen jälkeen hieman epävarma koska oli omasta mielestään mokannut kun tolleen törmäili. Reppana on aina niin kiltti ja tunnollinen että sillä menee pasmat sekaisin mun aiheuttamista erheistä. Epävarmuus näkyi vinoissa perusasennoissa jatkossa. Toki nuo perusasennot olivat osaltaan huonoja myös siksi, että ollaan tehty nyt suht paljon HTM:ää eikä siinä tarvitse istua. Olen monesti miettinyt, että Flowlla olisi hyvä olla eri käskyt HTM-seuraamiseen ja "oikeaan" seuraamiseen. Nyt nuo perusasennot tulevat aika lailla sen mukaan, lähdetäänkö liikkeelle istumasta vai seisomasta. Tosin olen myös välttänyt pysähdyksiä HTM:ssä ja jos niitä käytän niin pyydän Flowta aina seisomaan käskyllä.

Radan jälkeen ei pisteitä kerrottu ennen palkintojenjakoa. Tässä lajissa ei voi olla yhtään varma oman suorituksen pisteytyksestä tai ainakin mulle se on tosi vaikea arvioida. Radalla kun on voinut tapahtua joku pikkujuttu joka vaikka hylkää suorituksen. Onneksi tällä kertaa meni vai pieniä pistemenetyksiä, yksi uusinta ja muutamia vinoja asentoja joten Flowlle 94 pistettä ja RTK2! Päästiin vielä palkinnoille kakkospallille.

Flown rata

Näistä kisoista innostuneena rakensin pienen rallyradan Diollekin illan treeneissä. Se on kerran tehnyt juttuja muutamalla kyltillä mutta nyt kokeilin vähän pidempä pätkää. Vielä on luonnollisesti paljon tekemistä palkkaamattomuuden kanssa mutta yllättävän hyvin se jaksoi tehdä pidempää pätkää muutamalla välipalkalla. Hihnan kanssa pelleilyhän on taas uskomattoman hankalaa, pieni koira kun niin helposti vähän hypähtää ja sitten on heti hihna jalan alla. Tehtiin vain sellaisia kylttejä joita Dio osaa, kaikki odota ja kierrä koira-kyltit ovat ihan liian vaikeita vielä Piupalille. Ehkäpä alamme seuraavaksi treenaamaan niitä.

Dion treenailua

Dion selkälausunto muuten tuli myös viikolla, priimaa pukkasi! Eli Dio on luustoltaan terve lukuunottamatta tuota harmillista oikeaa kyynärää. No, kaikkea ei vaan voi saada.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti