maanantai 25. tammikuuta 2016

Ilmoja pidellyt



Vitsit, että mä oon nauttinut näistä keleistä! Talvi on kyllä niin makee vuodenaika, siis sellainen kunnon talvi. Samalla voi jo vähän ahdistua huomiseks luvatusta nollakelistä ja vesisateesta, en tykkää.



Tänään oli tuuria ja satuttiin osumaan ulos kameran kanssa kun aurinko paistoi sen vartin verran.










>

Hippiä tuo polveen asti lumihanki hieman ketuttaa mutta kyllä sekin tuolla reippaasti loikkii menemään.



Dio ja the kieli.






Itse ilkimys




Eilen käytiin hallilla treenaamassa kun oli vähän vähemmän pakkasta. Dio sai tehdä vähän agilityn tapaista, Hippi rallya ja Flow HTM:ää. Dion kanssa olen vähän harjoitellut namialustan namin jättämistä ja nyt tehtiin muutaman esteen pätkiä niin, että sai palkan alustalta. "Jätä"-käskyllä jätti namin oikein kiltisti ja suoritti parit esteet ennenkuin sai luvan juosta palkalle. Ei varastanut kertaakaan palkalle vaikka alustaa ei ollut kukaan vahtimassa, hyvä Piio! Tämän lisäksi treenattiin vauvakeinun paukuttamista. Tää oli superhauska juttu Dion mielestä ja se hyppi innoissaan keinulle. Paukahdus ei haittaa pienissäkään määrin.

Keinun paukuttelua

Flown kanssa Näkyi hieman valoa tunnelin päässä HTM:n suhteen, pieni tauko on taas tehnyt hyvää. Tällä kertaa Flow oli innokas ja suoritti positioita tohkeissaan. Oivoi, ton asenteen kun sais jotenkin asennettua jatkossakin Flown HTM:ään. Saa nähdä, teenkö sille nyt vielä ohjelmaa mutta ehkä sitten joskus.



Dion lihotuskuuri etenee hitaasti ja toivottavasti varmasti. Ruokavalioon on vielä lisätty lihainen rasva. Vielä ei tuloksia ole nähtävissä mutta ainakin yksi shetlantilainen on tyytyväinen lisääntyneeseen ruokamäärään.
Lauantaina on Dion luustokuvaukset, jännää! Harmillisesti en itse pääse mukaan kun olen Akaalla koiratanssikisoja arvostelemassa mutta onneksi Dio pääsee paikalle kasvattajan kanssa.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti