tiistai 18. elokuuta 2015

Byebye hihna! Ei jää ikävä.


Jos mentäis edes vähän kronologisessa järjestyksessä, voisi muutaman sanasen kirjoittaa Dion ekoista agilitytreeneistä. D pääsee nyt tuuraamaan Flown agilitytreenejä kun mustavalkee ei hieman ulospäin kääntyneiden etujalkojen takia agility enää harrasta. Se kun on niin hasardi otus eikä toi rakenne ole täysin optimaalinen rankkaan lajiin. Siispä Piio pääsee tekemään pentujuttuja. Kokeiltiin ekaa kertaa suoraa putkea jonne Dio muutaman ihmettelyn jälkeen alkoi syöksymään paremmin ja paremmin. Yritän varoa, etten ole itse siellä putken suulla sähläämässä vaan alusta asti haluaisin panostaa koiran itsenäiseen suoritukseen. Tämän lisäksi tehtiin yhden ja kahden "hypyn" ylitystä namikipolle. Todella outoa oli se, että Dio jäi odottelemaan esteen taakse vaikka otin sivusuunnassa etäisyyttä. Tuo odottaminen kun on ollut äärimmäisen vaikeaa Diolle joten siinä ollaan edetty tosi hitaasti epäonnistumisia varoen. Muutamia toistoja ja se oli siinä. Tässä taas huomaa miten paljon uuden koiran kansas on opeteltavaa mutta ei muuta kuin tuumasta toimeen.

Lauantaina kurvattiin Hipin ja Flown kanssa rally-tokokisoihin Riihimäelle. Alokasluokan rata oli taas kiva ja selkeä vaikkei ihan niin helppo kun viime kerralla. Hippi oli toisena suoritusvuorossa joten en ehtinyt työstää sitä riittävän kauan aikaa vaan se oli hieman huolimaton radalla, Teki kuitenkin suurimmalta osin hyvin mutta pieniä keskiintymisherpaannuksia tapahtui. Ekalla kyltillä sai -1 vinosta eteentulosta. Koira maahan ja sen kierto-kyltillä sain -1 ohjaajavirhe, tätä en ihan ymmärrä mutta jotain siinä vissiin tein. Kolmas -1 tuli noissa askeleissa joissa Hippi ei kahden askeleen jälkeen heti istunut. Muutan rata meni hyvin joten kolmannella hyväksytyllä tuloksella RTK1 ja samalla sai sanoa heipat hihnalle! Jei! Flow oli vikana vuorossa mutta sitä ennen oli kaksi koiraa poissa joten meille tuli hieman salamalähtö radalle. Tosin tämä taisi olla hyvä juttu koska Flow oli varsin innokaalla tuulella! Teki hirmuhienosti töitä eikä virheitä kertynyt lainkaan. Flowlle siis myös kolmas hyväksytty tulos 100 pisteellä. Tämän tuloksen myötä jouduimme jäämään odottelemaan vikan ryhmän tuloksia joten lähdimme käydään riihimäellä kahvilla ja jätskillä Annan ja Voitto-sheltin kanssa jotka tekivät myös 100 pisteen suorituksen.





Kolmannesta ryhmästä oli tullut vielä yksi 100 pisteen suoritus joten Voitto tuli toiseksi ja Flow kolmanneksi. Kotiin saatiin kiikuttaa suklaata, herkkuja koirille ja raatolelu joka olikin kovasti Dion mieleen.



Sunnuntaina koirat pääsivät leikkimään turistia kun lähdettiin työkavereiden kanssa viettämään aurinkoista päivää Suomenlinnassa. Dio oli mitä helpoin matkakumppani. Pisti junassa maate kun pysähdyttiin, kulki ihmisvilinässä kun vanha tekijä eikä lauttamatkakaan aiheuttanut ihmeempää kummastelua.









Suomenlinnasta ajeltiin vielä hallille ensi viikonlopun eläköön koirat-tapahtuman kenraaliharkkoihin. Käytiin kellon kanssa läpi mitä kaikkea lajiesittelyssä ehtii näyttää. Myös sunnuntain koiratanssiesitys on aika tiivis kun puoleen tuntiin pitäisi saada mahdutettua 7 esitystä. Kokeilin Hipin ohjelman läpi, olin arponut sille vanhoista ohjelmista leijonakuninkaan jota en ylläripylläri muistanut itse ollenkaan. Hippihän tuollaisesta sählingistä vallan riemastui ja huusi sydämensäkyllyydestä. Täytyy vähän katsoa vanhoja videoita tässä viikolla ja yrittää palautella ohjelmaa omaan muistiin. Dion kanssa tein ekaa kertaa "ohjelmamme" musiikin kanssa, lähinnähän se on vain temputtelua ja palkkaamista musiikin soidessa taustalla :P Flown kanssa en treenannut koska kaikki rekvisiitat oli kotona. Täytyy sekin ohjelma vain muistutella omaan päähän, Flow noin yleisesti ottaen handlaa kyllä tilanteet.

Dion kanssa vähän jännittää tuo hirmuinen härdelli ja ihmismäärä. Se kun on aika innostunut kaikista ihmisistä ja koirista niin tavoitteena on saada tenava pysymään esitysalueella sen tarvittavan minuutin ajan...

Tänään (tai siis eilen) oli aika horror lenkki Emman ja koirien kanssa. Tarkoituksena oli käyttää Kaislammella koiria uimassa mutta alkulenkistä Flow juoksi taas shelttejä karkuun ja Hippi pääsi jotenkin mun silmistä karkaamaan Flown kiitoradalle. No, siitähän seurasi melkoinen törmäys ja hetken näytti siltä, että Hippi loukkasi itsensä tosi pahasti. Alkuun oli ihan ok mutta sitten alkoi läähättämään ja jalat olivat ihan vempulat, myöskään katse ei ollut lainkaan skarppi ja koira käänsi päätä vasemmalle. Tästä tietty säikähdin ihan hirveästi, tsekkasin limakalvot läpi ja tunnustelin mahdollisia kipukohtia. Tajunnantaso ei tuntunut olevan ihan normaali :( Ei muuta kuin koira syliin ja kohti autoa. Kun ohitimme lammen, ajattelin laskea Hipin hetkeksi alas kun sen katse alkoi olemaan tarkkaavaisempi. Nyt se käveli jo ihan normaalisti, hyppi ilmaan kun kaivoin sille nameja taskusta ja söi halukkaasti. Päätin siis hetken vielä seurata tilannetta ja dipata muut koirt pikaisesti uimaan. Flow meni laiturilta uimaan ja seuraavaksi sillä oli toinen takajalka lautojen välissä samalla kun se mulahti veteen. Jalka vääntyi hurjan näköisesti sivulle joten nappasin hätäpäissäni Flowta persnahasta kiinni ja irroitin jalan pinteestä. Rantaan päästessä Flow näytti kyllä käyttävän jalkaa vaikka olin aivan varma, että se oli vähintään pahasti sökönä. Täytyy kyllä sanoa, että tää lenkki ei mennyt ihan putkeen. Kaikkien kauheuksien jälkeen koirat näyttävät olevan kunnossa. Flow ei ole levonkaan jälkeen arkonut jalkaa ja Hippikin näyttää päällisin puolin ihan normaalilta. Katastrofin ainekset olivat ilmassa mutta onneksi oli onneakin onnettomuudessa mukana!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti