sunnuntai 31. elokuuta 2014

Purinan kisat



Eilen Hippi pääsi pitkästä aikaa agilitykisoihin Purinalle. Vaikka kisaaminen ei olekaan meidän prioriteetti numero yksi, oli silti kivaa päästä taas liitelemään. Vaikka treenaamme ehkä noin kerran kuukaudessa, on Hippi silti ihan tositosi varma suorittaja. Virheet ovat vain ja ainoastaan minun, Hippi kyllä tekee just niinkuin sille sanotaan. Ekan radan tuomaroi Henri Luomala, oikein hauska agilityrata. Ekalla kiekalla rataantutustumisessa olin miettinyt noin sata ja yksi takaaleikkausta kunnes päätin että kyllä tasan ehdin muihinkin ohjauksiin! Siispä takaaleikkaukset vaihtuivat persjättöihin. Toki olin A:n alla olevan putken jälkeiselle hypylle miettinyt myös plan B:n siltä varalta, että siinä en ehdi koiraa jyräämättä tehdä persjättöä.

Kun vein Hipin lähtöön, oli se tohkeissaan kiipeämässä jo palkintopallille ruokasäkkien viereen. Possu. Puomi oli Hipillä tosi hyvä! Juoksi nyt kovaa alas asti joten palkitsin sen nopealla vapautuksella. Keinulla annoin aika napakan käskyn jotta Hippi pysyisi siellä sen aikaa, että sain pienen sivuetäisyyden. Tämän takia ehdinkin putkelle persjättöön ja siitä eteenpäin meno oli helppoa kunnes välistävedon jälkeen jäin himmailemaan enkä tehnyt ennen A:ta suunnittelemaani persjättöä vaan blokkasin näppärästi Hipin pois A:lta. Tästä siis kielto mutta eipä sen haitannut kun rata oli muuten tosi siisti. Videolta vaan katsoin jälkikäteen, että Hippi lipsui tuolla höttöpohjalla monta kertaa, ei hyvä :( En kyllä tykkää tuosta hallin pohjasta lainkaan!



Toinen rata oli ulkona ja se oli Arto Laitisen agilityrata. Hauska rata tämäkin. Vähän mietitytti 35cm rimat ja hieman pehmeä hiekkapohja. Silloin on yleensä Hipiltä rimoja pudonnut. Tällä kertaa ne kuitenkin pysyivät ylhäällä. Keinu oli vähän huono mutta tuo keinu oli tosi painava ja rämisevä joten en jäänyt sitä sen kummemmin ihmettelemään. Puomilla Hippi palasi taas reunalla roikkumiseen mutta koska en jaksa siitäkään ottaa pulttia, jatkoimme lypsämättä matkaamme. tokavikan putken jälkeen muistin jopa jäädä onkimaan Hippiä sillä tuossa kohtaa moni koira juoksi seuraavan hypyn ohi. Nollalla maaliin, jee :) Hipille siis henkinen tuplanolla koska se oli niin superpätevä. Tällä radalla sijoituttiin kolmanneksi joten Hippi sai oman lehmän (jonka tosin Flow on kotona adoptoinut)





Tänään treenattiin hallilla. Kun nostin Hipin autosta, huomasin sen päässä viiltohaavan! Ensin säikähdin, että koirat ovat tapelleet autossa ja se olisi kulmahampaan viilto. Sitten kuitenkin muistin, että päivällä olin vahingossa pudottanut veitsen lattialle ja Hippi oli siinä vieressä. Katsoin silloin, että Hippiin ei osunut kun se vain haisteli siinä lattiaa eikä vingahdusta tms ollut kuulunut. Kuitenkin veitsi oli siis osunut Hippiin ja tehnyt sille pienen viiltohaavan päähän eikä typppi sano mitään :( Haavaa katsellessa kävi mielessä miten lähellä oli ollut, että veitsi olisi osunut silmään... Ajatuskin hirvitti!

Kirjaimellisesti reikäpää


Ensin oli tokotreenit jonne pääsi Hippi. Alkuun paikalla istuminen ja paikallamakuu. Molemmat oikein hyvät. Tosin istumisessa en mennyt piiloon kun tätä Hippi ei montaa kertaa ole tehnyt. Paikallamakuun maahanmenot tehtiin EVL-tyyliin ja Hippi odotti hyvin omaa vuoroaan. Makuussa Hippi oli tosi rauhallinen ja tyyni. Hyvähyvä! Tämän jälkeen tunnari. En muista milloin oltais viimeks tätä tehty, on siitä jo pieni tovi. Hippi vinkui kun käännyin paikoillani mutta tämän jälkeen hiljeni joten palkkasin siitä. Kävi kapuloita aika pitkään läpi mutta ei käyttänyt vääriä suussaan ja lopuksi toi omansa hienosti! Bileet! Kaukokäskyt tehtiin myös ohjatusti, nämä Hippi teki niin hyvin kun osaa. Vaihtoi rauhassa eikä tullut kuin sen alle puolisen mittaa eteenpäin minkä liikkuu tekniikkavirheiden takia. Metallinoudot hyvät, ekalla kerralla pieni kiekaisu kun lähti liikkeelle mutta toisella toistolla oli ihan hiljaa. Loppuun vielä ruutu jonne meni lujaa ja suoraa muttei taaskaan pysähtynyt ihan heti vaan etsi ilmeisesti targettia pienen hetken. Meni maahan nopeasti ja oli kuitenkin ruudussa sisällä. Syksyllä olisi suunnitelmissa muutamat kokeet joten siksi myös tämä treeni-into (jos joku sitä ihmettelee :P )

Agilitytreenit vaihdettiin HTM ja rallytokotreeneiksi. Ensin hinkkasin hetken Flown HTM-ohjelmaa. Edessä-positio alkaa hahmottumaan ja Flow hakee siihen hyvin vaikka pidän kädet selän takana. Lisäksi tein ihan vain pyörähdyksien kautta positioon hakua. Tämä alkaa sujumaan. Itse ohjelma on vielä vähän hakusessa. Suurin osa on suunniteltu mutta sitten on vielä muutamia pätkiä jotka eivät oikein toimi. Onneksi tässä on kaksi viikkoa aikaa vielä viilata. Kuuluisat viimeiset sanat.

Riikka oli tehnyt rallytokoradan halliin joten seuraavaksi päätinkin tutustua innolla uuteen lajiin. Ja kas, tämähän olikin varsin haasteellista. Ohjaajalle siis! Tässä lajissa on paljon uutta opeteltavaa itselle, koirat kyllä osasivat. Tein radan molempien kanssa ja jopa Hippi osasi mm. eteentulot käsimerkein vaikkei niitä sille ole koskaan varsinaisesti opetettu. Täytyypä ihan kurkata kisakalenteria ja yrittää joihinkin kisoihin näiden kanssa! Sitten siis kun olen itse opetellut ymmärtämään mitä ne kyltit tarkoittaakaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti