maanantai 7. marraskuuta 2011

Jos jotain raapustais

Pieni kirjoitustauko taas takana, eipä tosin olla oikein mitään tehtykään. Paskin asia on se, että Pandan jalka ei ole kunnossa vieläkään. Todellakaan. Kaksi viikkoa sitten varasin sille ajan ortopedille kun jalan keventäminen oli kestänyt jo puolitoista viikkoa. Ajan varaamisen jälkeen hieroin koiraa ja venytellessäni huomasin että tämä jalka jota keventää (oikea etujalka), taipuu ihan omituiseen asentoon ihan itsestään. Normaalisti etujalkaa saa suorana venytettyä taaksepäin niin että tassu on suunnilleen siinä vatsalinjan kohdalla mutta Pandan jalka taipuu sen verran että tassu on heittämällä melkein selkälinjan yli. Mitä ilmeisimmin joku lihas tai jänne on katkennut/irronnut siinä kun hyppäsi autosta. Omituista on että koira ei ole tästä moksiskaan. Kevennyksen huomaa tietyssä vauhdissa mutta muuten menisi kuin päätön kana, etenkin kun olen pitänyt sitä levossa ja menojalkaa alkaisi jo vipattamaan. Töissä ovat molemmat ell:t Pandaa katsoneet mutta eivät ole vastaavaa ennen nähnyt joten ortopedin mielipidettä odotellaan. Pandahan on jälleen kerran tyypilliseen tapaansa varsinainen eläinlääkärin painajainen, ei mitään normaalia vaivaa vaan tällaisia todella omituisia tapauksia kerta toisensa jälkeen... Meillä piti olla viime perjantaina aika mutta koska omaan huonon tuurin, tuli ell kipeäksi ja jouduimme siirtämään ajan joka on vasta tulevana torstaina. Huoh, toivottavasti silloin saisin diagnoosin vaivalle.

Hippi on päässyt vähän treenailemaan koiratanssia, ilmoitin sen molemmille päiville messarin kisoihin :P Lauantaina heelworkkia ja sunnuntaina freestylea. Tosin meillä on harvinainen tilanne että ohjelma on periaatteessa jo kasassa ja sitä on päästy jopa treenaamaan! Siis melkein kuukausi ennen kisoja, wau! Mä en vieläkään oikein tiedä, mikä on Hipin kannalta paras tapa opettaa ohjelmia. Se, että se tietää tarkalleen mitä seuraavaksi tapahtuu, vaiko se että ei tiedä. Kun tuo koira on periaatteessa välillä niin palikka että sellainen rutiininomainen treenaus tuo sille toisaalta turvallisuuden tunteen kun ei tarvitse jännätä mitä jatkossa seuraa. Mutta toisaalta, sitten kun se tietää mitä tapahtuu, on sen helppo ennakoida ja suoristaa mutkia. Josta päästään siihen että Hippihän on suhteellisen huono ennakoimaan mutta se osaa aina välillä yllättää. Tällä hetkellä yritän siis ketjuttaa mahdollisimman paljon liikkeitä isompiin kokonaisuuksiin ja välillä "vaadin" tekemään koko ohjelman läpi josta megapalkka. Soppaa hämmentää myös se että ohjaaja aina välillä unohtaa ohjelman, käskyttää väärillä sanoilla tai muuten vaan sekoittaa koiraparan pään entistä sekaisemmaksi. Ehkä mä vaan luotan että Hippi oppii tekemään asiat musiikin mukaan jolloin mun häirintä jää toissijaiseksi :D

Lauantaina olin Sinin ja Sonicin kanssa treenamassa Leppävaarassa. Ohjelma on vielä kaikenlisäksi sellaisessa vaiheessa jolloin tulee paljon muutoksia kun huomaa että joku asia ei niin toimi tai on muuten vaan jotenkin vammanen. Onneksi Hipillä riittää intoa moniin toistoihin. HTM-ohjelma on vielä ihan hajalla mutta siihen me ei niin panosteta. Viime vuoden tapaan, tässä vaiheessa vuotta on kahden ohjelman lisäksi vielä tokokokeisiin treenaamista koska saatiin paikka 27.11 Hämeenlinnan kokeeseen. Kokeillaan vielä kerran VOIVOIta tän vuoden puolella, jos ei onnaa niin sitten isken otuksen joka pirun kokeeseen ensi vuonna. Ja hakeudun ehkä johonkin ohjattuihin koulutuksiin :D

Eilen oltiin agilitytreeneissä joista muodostuikin lähes privaattitreenit kun 8 koriakon ryhmästä vain kaksi oli paikalla. No hei, sopii meille! Siinä ehti sitten tehdä useamman toiston, tosin toistot johtuivat osaltaan myös siitä ettemme onnistuneet ihan kerralla. Koirassa ei onneksi ollut vikaa, tälläkään kertaa. Ensi lauantaina on pitkästä aikaa kisat, jotenkin taas tuli lahden kuukauden kisatauko vaikka meidän piti kisailla nyt syksyllä ja yrittää keräillä niitä nollia. No, muutamat kisat ehditään tänä vuonna vielä hömpötellä kunnes taas taukoillaan perinteinen talvitauko :D

Ps, kun yksi koira on levossa, pitää aktiivisinta väsyttää muilla tavoilla. Tässä yksi niistä ;)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti