maanantai 12. joulukuuta 2011

Vuoden viimeiset liitelyt

Eilen liideltiin tän vuoden vikat kisat Hyvinkäällä. Olin vähän arkonut Hyvinkäälle ilmoittautumista kun pitkin syksyä kuului noottia että matto olisi siellä hieman liukas. Uskaltauduin kuitenkin ilmoittautumaan tuonne mutta katsotaan menemmekö sinne enää jatkossa. Hipin kanssa oli tavoitteena tehdä hyviä puomeja ja se tavoite periaatteessa täyttyi, tulokset muuten eivät kummallisia olleet. Ekan radan rataantutustumisesta myöhästyttiin. Oltiin paikalla hyvissä ajoin ja ilmossa sanottiin että kisat olivat hieman myöhässä. Lähdettiin siis kunnon lenkille ja sieltä tullessamme (varttia ennen luokan arvioitua alkamisaikaa) oli rataantutustuminen kuitenkin jo käynnissä! Ei muuta kuin sidoin äkkiä koirat radanreunalle ja numeroita etsimään. Alku oli kuin pahimmissa agilitypainajaisissa kun numeroita ei löytynyt millään :D Tuomari tuli näyttämään miten alku meni koska numerot 1-3 oli jo otettu palkintojenjakoon :D Onneksi rata oli tosi kiva ja upposi päähän vähän vähemmälläkin kiertelyllä. Hippi oli neljäs lähtijä joten onneksi välissä oli maksien palkintojenjako niin ehdin vaihtaa kengät. Radalla heti neljäntenä olleen muurin palikat putosivat, ilmeisesti Hippi ei heti osannut tuolla matolla ponnistaa. Tästä johtuen pystyin jättämään ja kehumaan puomilla ihan kunnolla ajan kanssa. Puomi itsessään oli ihan kohtuunopea ja Hippi meni suoraan alas asti. Puomi jälkeisen hypyn rima taas putosi kuin myös viimeinen rima jota videolta ei näy. Ja just olin aamulla miettinyt että onpas kivaa kun rimoja ei ole tippunut aikoihin. Tosin pistän nuo rimat pohjan piikkiin. Tuloksena siis 15.

Toisen radan alussa Hippi nousi jostain syystä seisomaan lähdössä. Sopii toki yrittää kähdössä varastamista, voipi olla että meno tyssää siihen. Istui kuitenkin käskystä, en päästä sitä seisomisesta radalle kun en siihen asentoon Hippiä jättänyt. Keinu oli taas hyvä eikä Hipillä ollut pienintäkään aikomusta varastaa. Puomi ok, vapautin melko pian 2on2offista. Ennen A:ta oli taas tällainen katsotaanmitätapahtuujosenohjaaollenkaan-hetki. Tuloksena kielto hypyltä, miten kummallista! Hippi juoksi ohi kun ei parempaakaan vaihtoehtoa tuolla ohjauksella keksinyt. Tälläkin kertaa Hippi hyppäsi melko korkealta A:lta, meidän luomuA alkaa olemaan jo vähän ei-kiva. Jotenkin tarttis saada koira ottamaan edes yhden lisäaskeleen A:lla. Lopussa lensi vielä yksi rima kun olin vähän (paljon) koiran edessä.

Vikalla radalla ei videolta näy meidän sähläys A:n jälkeen, siellä kun oli yksi hyppy (kaikenlisäksi sama kuin viime radan kieltohyppy :P) joka olis pitänyt hypätä mutta sain Hipin siitä vastaavalla eiohjata-ohjauksella ohi. Puomilla sattui Hipille pieni työtapaturma. Hippi teki hyvä kontaktin mutta kun kehuin sitä ja kävelin eteenpäin, lähti se perään. No eihän sellainen passannut joten Hippi pääsi sylikyydillä radalta. Tähän olikin hyvä jättää tämän vuoden kisat :D

Tässä eilisen pöllöilyt.

Huomenna on Hipin fyssari, sunnuntaina vikat agilitytreenit ja sitten alkaakin ansaittu totaaliloma liidoista. Katsotaan missä vaiheessa palaillaan takaisin esteille :) Panda pääsee perjantaina fyssarille, katsotaan mihin kuntoon jalka on saatu. Ainakin omaan käteen lihaskato oikeasta jalasta on hävinnyt ja lihakset tuntuvat jo melko symmetrisiltä molemmilla puolilla :) Ainakin jotain on saatu aikaiseksi kuntoutuksella.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti