tiistai 20. lokakuuta 2009

Agilitypainotteinen viikonloppu

Lauantaina olin Hipin kanssa Niina-Liina Linnan pitämässä agilitykoulutuksessa. Eri kouluttajilta saa aina erilaisia näkökulmia asioihin ja vinkkejä. Ja niitä kuitenkin aina tarvitsee :) Harjoituksena oli 26 esteen "puolivaikea" rata. Ekalla yrityksellä päästiin yli puolenvälin kunnes lähetin Hipin tekemään itsenäisesti keinua ja jäin itse pitkälle taakse. Se ei ihan onnistunut, tai lähinnä siitä putkeen heitto hieman epäonnistui. Tämän jälkeen saatiin kuitenkin pätkä onnistumaan hienosti ja N-L kehui Hipin olevan yksi parhaimmista shelteistä joita hän on nähnyt, nopea ja äärimmäisen hyvin kääntyvä :) Sitten kokeilimme eri kohtia erilaisilla ohjauksilla ja Hippi oli ihan älyttömän taitava. Ei ollut väliä miten vei, kaikki tavat onnistuivat :) Jos joistain treeneistä jäi hyvä mieli niin näistä! Loppuun olisimme saaneet tehdä radan vielä kerran mutta koska takana oli monta onnistunutta pätkää, päätin jättää treenit siihen. Mutta oli kyllä kertakaikkisen hyvät treenit, joka suhteessa :)

Sunnuntaina oli leppoisat iltakisat Hyvinkäällä. Suuren koiramäärän takia mini3:set aloittivat ensimmäisen ratansa vasta 18.30 :O Alkuun oli Johanna Nybergin agilityrata joka vaikutti hieman haasteelliselta, medeissä tuli vain 4 nollaa vaikka starttaajia oli kuitenkin kuutisenkymmentä! Hipin kanssa rata tyssähti melko alussa kun koira kipaisi pikaisesti koskemassa A-estettä hieman väärässä paikassa. Tämän jälkeen rata kuitenkin eteni kuin raiteilla, puomikin oli varsin loistava! Hippi juoksi nopeasti alas, pysähtyi ja odotti lähtölupaa :) Jes, monta onnistunutta kisapuomia nyt takana!! Jatkossa pitää vaan olla supertarkka itsensä kanssa ettei anna yhtään läpijuoksua periksi vaikka olisi millainen rata alla! Anyway, radan jälkeen oli ihan yhtä hyvä fiilis kuin nollankin jälkeen, koira oli niin loistava. Hyppäri oli huomattavasti helpompi. Rataantutustumisessa tuntui ihan siltä että kyllä me nyt nolla tehdään ja niin tehtiinkin. Pituuden jälkeen tosin yritin kääntää Hippiä vasemmalle mutta luki sen ilmeisesti takaaleikkaukseksi koska kääntyi väärään suuntaan ja lähti hakemaan siellä olevaa putkea... Tähän saatiin aikaa kulumaan ja itseäni harmitti suuresti noin tökerö ohjaaminen jossa koiralle jää pahasti epäselväksi minne mennä. Ennen keppejäkin sain Hipin vielä valumaan... Eli ei mikään kaunis nolla, paljon jäi parannettavaa. Kaikesta huolimatta oltiin vielä toisia Remo-villikselle kolme kymmenystä hävinneenä. Eipä noilla sijoilla merkitystä ole mutta sekunti ainakin annettiin tasoitusta tuon yhden melkein-karkaamisen takia. Toisaalta oli kiva huomata että vauhti riittää palkinnoille noinkin pahojen tupeksimisien jälkeen :D Joten kaikella on aina puolensa ja puolensa ;) Videot löytyvät radoista, täytyy vaan vielä ladata ne nettiin. En vaan ole vielä ehtinyt.

Ilmoitin muuten tänään Pandan kisoihin. Menee yhden startin lemmikkimessuilla. Myös Hippi ilmoittautui sinne mutta nähtäväksi jää alkaako juoksu vai ei.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti