maanantai 8. helmikuuta 2016

Skannauspäivä


En kyllä sitten yhtään tykkää näistä yli-aikaisista aamuista. Tänäänkin lähdettiin puoli seitsemän aikoihin liikenteeseen jotta ehdittiin hyvissä ajoin Tammistoon ennen Dion aikaa. Dion otti vastaan ell Ari Suhonen, joka kyseli esitiedot ja tutki Dion alustavasti. Tunnusteli ja väänteli oikeaa kyynärtä eikä Dio sanonut siihen yhtään mitään. Tämän jälkeen Dio otettiin sisään joten lähdin tappamaan aikaa Hipin ja Flown kanssa.



Kaverini laittoi jossain vaiheessa kuvan Diosta, oli jatkanut keskeytyneitä aamu-unia vaikka viereisessä häkissä haukkui koira. Tässä vaiheessa Dioa ei siis oltu vielä rauhoitettu, tyyppi otti vaan aika lungisti vieraassa paikassa ;)


Olin kattonut, että tuolla vieressä oli Showhau Center jossa oli vuokrattava treenitila. Suunnattiin siis sinne heti kun se aukesi. Siellä vaan sattui olemaan remontti kesken ja sanoivat, etteivät metelin takia oikein voi vuokrata kenttää tällä hetkellä. Totesin, ettei meteli meitä haittaa jolloin saatiinkiin sitten treenata siellä ilmaiseksi! Olihan siinä taustalla pauketta ja poran jyrinää mutta onneksi F eikä H olleet äänistä moksiskaan. Flow sai treenata positioita koska ilmoitin sen Janakkalan kisoihin vaikkei meillä ole ohjelmaakaan... Yksi musavaihtoehto on olemassa mutta saas nähdä tuleeko siitä mitään. Mä olen nyt palkannut Flowta ihan hirveästi siitä, että se painaa mun jalkaan kiinni. Positiot ovatkin tulleet hieman tiiviimmiksi mutta työtä on vielä.

Positioiden lisäksi treenailin erilaisia edessä nenä menosuuntaan tehtäviä temppuja. Flow kävelee jo aika pitkään eteenpäin niin, että olen itse paikoillani. Tämän lisäksi tekee asennonvaihtoja. Tänään nosteli myös tassuja ekaa kertaa kunnolla, aikaisemmin on nostanut yhden tassun jonka jälkeen on vaihtanut pupu-istuntaan. Nyt malttoi istua, kuunnella ja nostella tassuja.



Hippi sai treenailla lähinnä seuraamista sillä se oli hieman äänekkäällä tuulella. Sai treenailla sivuaskeleita joihin malttoi keskittyä hyvin siitä huolimatta, että oli aika kierroksilla. No onneksi seuraamisessa vire pysyy suunnilleen hallittavalla tasolla.

Puolenpäivän aikaan olin jo kiertänyt suurimman osa liikkeistä eikä puhelua ollut vielä tullut joten lähdin takaisin Univetiin kysymään, mikä Dion tilanne on. Sattuikin niin, että Dio oli juuri kuvattu ja oli juuri nostettu heräilemään. Istahdin siis hetkeksi odottelemaan ja kohta ortopedi Esa Eskelinen kutsuikin huoneeseen jossa kävimme löydökset läpi. Summa summarum, tämäkään kuvaus ei tehnyt koirasta yhtään sairaampaa. Seuraava askel olisi nivelen tähystys mutta tätä ei varsinaisesti suositeltu oireettomalle koiralle. Jatkossa Dio saa elää täysin normaalia elämää, koiralla paino kurissa ja lihaskunto hyvänä sekä lisäksi niveltukiaineita ja rasvahappoja. Diohan on syönyt noita 1-TDC kapseleita ja Nutrolinia joten näillä jatkamme, tavallinen Nutrolin vaan vaihtuu Nivel Nutroliiniin.



Tää tutkimus ei mennyt vakuutukseen mutta tulipahan taas 350 euron edestä mielenrauhaa. Täytyy pyytää muutamia screen shotteja noista ct-kuvista näytille :) Sitähän ei voi ennustaa, tuleeko tuo kyynärnivel ikinä vaivaamaan Dioa mutta eipä sitä voi varmaksi sanoa terveistä nivelistäkään.

Dio on ollut aika väsynyt tän illan, toivottavasti ei tarvitsisi ihan heti rauhoittaa uudestaan nyt kun kuitenkin tuli vähän reilun viikon välein kaksi rauhoitusta.

Känninen Piio <3

2 kommenttia:

  1. Tsempit Diolle <3 Ihanan innokas Flow tuossa kuvassa :) niin taitava<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Dio kiittää :) Flow se on aina yhtä innokkaana kun pääsee vaan temppuilemaan!

      Poista