maanantai 28. lokakuuta 2013

Pieni tulitikkutyttö


Hippi sai tänään kaupasta tuliaisina laatikollisen tulitikkuja joilla aletaan treenaamaan tunnaria. En ole ennen kotona tunnaria tehnyt mutta nyt ajattelin aloittaa sheltin kiusaamisen ihan uudella tavalla. Lenkillä tehtiin käpytunnaria joka onnistuikin jokaisella toistolla mutta nää tulitikut olivat astetta haasteellisemmat. Pari ekaa toistoa oli hyvät, toki hetki meni ennen kuin Hippi tajusi että tää on periaatteessa ihan tuttu juttu. Vaihtelin tikkujen määrää ja yhdellä toistolla Hippi taas onnistui seisomaan omansa päällä, ei löytänyt ja sitten tuli turhautuminen ja tikkujen napsiminen alkoi. Tästä huomautin jolloin Hipin nenä meni kiinni ja nosteli varmaan jokaista tikkua. En antanut tehdä loppuun asti vaan pistin jäähylle sohvalle makaamaan. Pidettiin pieni tauko ja uusi yritys. Siirteli vääriä mutta löysi kuitenkin aina omansa. Hippi selvästi kiihtyy toistoista (tai palkan odottamisesta) eikä keskity enää tekemiseen. Ehkä sen kanssa pitäisi tehdä toistoja pidempien taukojen kanssa, tätä täytyy testata huomenna tai ylihuomenna. Tässä muutama videopätkä niistä viimeisistä toistoista. Kamera hävitti jostain syystä ne oikein hyvät suoritukset kun siirsin tiedostoja koneelle, grrr.



Käytiin treenaamassa loppuviikosta Sennin kanssa tokoa, Hippi pääsi tekemään ruutua, tunnaria ja seuraamista. Ruudussa on nyt kosketusalusta auttamassa oikean paikan löytämisessä mutta silti Hippi teki sellaisen ison kaarteen seis-käskyn jälkeen. Täähän on ollut vähän ongelmana kun Hippi on helposti kaartanut ulos ruudusta. Jossain vaiheessa alkoi käymään ilmi että vuosia käyttämättömänä ollut kosketusalusta ei ollutkaan enää niin itsestäänselvä Hipille joten naksuttelin sitten pelkkää kosketusalustaa... Tunnarissa taisi tehdä ihan hyviä toistoja, vikana oli iso kasa vieraita kapuloita ja silloin haisteli oikeasti pitkään ja hartaasti kunnes löysi omansa. Plääh, toi tunnari on kyllä sellaista ylä- ja alamäkeä Hipin kanssa! Enpä tiedä saako siitä koskaan varmaa.
Flow sai tehdä liikkuroitua seuraamista. Flowlla on oikein nättiä seuraamista ja nyt alkaa sellaista reippaampaa asennettakin esiintymään. Maassa olleet merkitkään eivät häirinneet tosin kaikkea häiriötreeniä pitäisi tehdä paljon enemmän. Noudossa otettin vauhtinoutoa Senniltä lainatulla kapulalla. Flow-paralla kun ei ole edes omaa puista kapulaa vaan se on opetellut noudon metallilla. Nyt täytyy käydä ostamassa sille oma kapula koska kaipa sinne avo-luokkaan tarvitsee joskus mennä.

Sunnuntaina oli taas omatoimisillisalaattitreenit. Nää on kyllä hauskoja treenejä missä ehditään treenata kaikki mahdolliset lajit läpi :D Me ehdittiin tehdä rataa Flown kanssa. Toista kertaa näin "pitkä" 10 esteen rata, kyllä nyt uskaltaa lähteä mölleilemään :P



Flow menee kovaa joten sen kanssa onkin vielä kovasti hommaa että siitä saa superhyper-estevarman otuksen, muuten tulee onkelmia.
Puomin kontaktinaksuttelut jatkuivat. Pistin Flown hyppäämään kontaktialueen alkuun jostai sai kipaista 2on2off-asentoon. Hölmö otus teki helposti 1on2off1in-air-kontakteja koska tarjosi samaan aikaan myös toisen takajalan nostoa. Sellaisia ei kyllä olis kellään muulla...
Seuraamistreenejä jatkettiin oikealla puolella häiriössä ja eri temmoilla. Sivuaskeleet alkavat hahmottua ainakin vasemmalla puolella mutta myös oikealla puolella. Pitäisi vaan opettaa sen sivuttaiskävely edessäkin varmemmaksi jotta nuo sivuaskeleet olisivat ylipäätään paremmin hallussa.
Hippikin teki pienen liikkuroidun seuraamisen mutta keuli ja kikkaili niin paljon että mun oli pakko antaa vähän noottia pienen tukistuksen kera. Tämän jälkeen alkoi keskittyä tekemiseen ja pääsin palkkaamaan ruhtinaallisesti. Ravistettava ennen käyttöä siis. Onneksi Hippi ei ota itseensä vaikka joutuisi (harvoin) hieman kovemminkin sanomaan, yrittää kahta kauheammin ja yleensä älli tulee myös kuvioihin mukaan. Perusasennot alkoivat löytymään eikä edistämistäkään enää ilmennyt. Tunnarissa teki yhdellä toistolla taas ihan mitä sattuu, haki sumeilematta kapuloita ilman tietoakaan nenän käytöstä. Näistä väärin haetuista keskeytin ja kerroin että nyt teet kyllä päin pjärsettä. Pari kertaa jouduin keskeyttämään eikä Hippi enää siinä mielentilassa aikonutkaan tehdä nenällä töitä joten koira jäähylle. Pienen tauon jälkeen olin aivan varma että tässä tää nyt taas oli mutta sitten otettiin vielä yksi toisto. Tämä olikin sitten lähes täydellinen suoritus joten oli kiva päästä palkkaamaan koira vielä kunnolla. Toistan itseäni mutta voihan tunnari ja sen epätoivoisuus!

keskiviikko 23. lokakuuta 2013

Pieniä suunnitelmia


Meidän seura järjestää epäviralliset agilitykisat 3.11 jossa luokkan supermöllit (ilmeisesti vain hyppyjä ja putkia) joten Fool pääsee ekoihin agilitykisoihinsa! Jee! Ei se osaa tehdä rataa mutta haitanneeko tuo, käydään näyttämässä miten rimat lentää ja siivekkeet kaatuu. Jos olis tosi reipas niin ens sunnuntaina ehtis treeneissä kokeilla jonkun pidemmän pätkän. Flow on kerran tehnyt 7 estettä peräkkäin mutta ei kai se niitä ehdi matkan aikana laskea. Olemme siis jännän äärellä.



Hippi ilmoittautui taas tokokokeeseen. Tämähän tarkoittaa taas hetkellistä treeni-innon nousemista, ei toki vielä vaan sitten ehkä noin viikko ennen koetta. Ei liene edes tarvetta kirjoittaa tätä mutta ongelmaliikkeet eivät ole taianomaisesti tulleet yhtään paremmaksi. Nyt kun lunta ei vielä ole, yritän rakentaa ainakin pari kertaa viikossa ruudun jonnekin ja vahvistaa sitä oikeaa paikkaa. Taas. Helpommalla varmaan pääsisin jos tavattaisiin Hipin kanssa yhdessä sitä p*run sääntökirjaa iltalukemisena. Onneksi kokeeseen on vielä noin kuukausi aikaa joten ehdimme yrittää treenaamista moneen kertaan. Tai sitten todeta että no silleen ne viikot taas livahti ohi.

Yksi asia ollaan sentään saatu treenattua aika paljon paremmaksi ja se on Flown kahdella jalalla kävely/seisominen. Oon halunnut ton tempun opettaa Flowlle ihan vain jumppaliikkeenä ja tasapainotemppuna mutta huh, että se olikin vaikeaa! Flow oli pitkälti yli vuoden kun sitä aloitettiin mutta nyt vasta se on "valmis". Tasapainon hakeminen oli ihan TOODELLa vaikeaa Flowlle, varmaan tuo pitkähkö runko aiheutti ongelmia. Pienin askelin ollaan edetty ja nyt F osaa seistä jopa useamman sekunnin takajaloillaan. Hieman hitaampaa etenemistä kuin tuollaisen shetlantilaisen kanssa mutta sallittakoon se mustavalkoiselle.

Viime perjantaina sain vihdoinkin tilaamani uuden otsalampun. Harmi vain, että lähetyksestä puuttui akku ja laturi mutta nyt nekin ovat saapuneet postiin. Huomenna pääsen ne hakemaan ja sitten valoisampi aika koittaa. Mulla on ollut sellainen perus-Pezl otsalamppu mutta nyt tuo uusi Crelant valaisee toivottavasti hieman paremmin umpipimeät pellot ja metsät. Näin harmaana ajanjaksona osaa arvostaa myös noita iltavuoroja jolloin pääsee valoisaan aikaan lenkille.



Pääsee vaikka ottamaan aurinkoisella ilmalla valokuvia ;)Tosin nythän taitaa olla pitkä pätkä sateista keliä joten tää kuvaaminen jää taas vähäksi aikaa tauolle. Hiljenee tää kuvasaaste taas hetkeksi.

sunnuntai 20. lokakuuta 2013

Kirpsakkaa syksyä

Näin käy kun on pieni Kikkiäinen. Eikä ollut edes eka kerta.


Muutama ilahduttavan aurinkoinen syyspäivä ilmaantui viime viikolle joten pääsi taas pitkästä aikaa napsimaan uusia kuvia.

Pandakin virtaisana


Tää on ehkä pöllöin kuva Flowsta ikinä, voiko koira oikeasti olla noin hämmästyneen näköinen :D "Siis OMG, mikä tuo on??"


Toinen vähän nätimpi kuva Flowsta jottei ihan hölmön näköiseksi aleta luulemaan.


Frisbee-riemua




Flow on treenannut nyt suhteellisen ahkerasti oikealla puolella seuraamista. Oon sitä aikaisemminkin tehnyt mutta nyt ollaan alettu viilaamaan sitä oikeasti. Flow hakeutuu siihen hyvin ja paikkaki pitää suht mukavasti. Käännöksissä pysyy suorana suurimmalta osin joten kyllä tää tästä. Eri temmoista ollaan harjoiteltu hidasta kävelyä ja hidasta juoksua normikävelyn lisäksi. Vauhdissa pitää olla vielä käsi apuna joten siitä pitää seuraavaksi päästä eroon. Jalkojen välissä seuraaminen on ollut myös työn alla. Siinä ei tarvitse enää käsiapua vaan pitää paikkansa hyvin, palkkaamisen kanssa saa olla tarkkana ettei ehdi istumaan pysähdyksissä, tarjoaisi sitä kovin mielellään. Katsotaan, jos ensi vuoden puolella kokeiltaisiin HTM-kisoja F:n kanssa.

Hipin kanssa oon yrittänyt treenata erilaisia vaihtoehtoja ohjelman alkuun. Viimeksi vaan unohti kokonaan mitä on kumartaminen. Osaa kyllä tehdä sen hyvin front-asennossa seisten mutta nyt ei pystynyt lainkaan. Härväs omiaan häntä heiluen eikä yksinkertaisesti muistanut kumartamisliikettä lopulta edes mun edessä. Haluaisin että se jumppais kumartamis- ja seisomisliikettä nokka menosuuntaan mun edessä. Tänään kokeiltiin uudestaan hallilla ja nyt onnistui paremmin vaikka muut koirat pörräsivät ympärillä häiriönä. Jotkut asiat vain plopsahtavat pienen shetlantilaisen päästä kunnes ne asennetaan sinne takaisin.

Perjantaina oli Flowlla Sirken tokokoulutus. Valittiin liikkeiksi seuraamista ja luoksetulon pysäytystä. Viimeksi mainitsin meidän ongelmaksi ajoittaisen matalan vireen tokossa mutta nyt oli ainakin ihan eri meininki. Sirke kehui Flown seuraamista teknisesti hyväksi joten otettiin hieman häiriötä mukaan. Onneksi hallissa oli ihmisiä rakentamassa rataa joten ei muuta kuin sinne väliin seuraamaan. Putkien ohitukset olivat hieman vaikeita mutta Sirke ohjeisti huomauttamaan asiasta jolloin koiralle tulee selkeämmäksi mitä saa tehdä ja mitä ei. Flow vastasikin hyvin nootteihin tsemppaamalla vielä paremmin. Flown kanssa pitää tehdä paljon enemmän tällaisessa kunnon häiriössä juttuja. Varsinkin nuo putket olivat aika vaikeita mutta lopulta päästiin seuraamaan niidenkin välissä varsin mainiosti.
Luoksetulon pysäytyksessä ohjeiksi pallopalkka ja voimakas vartaloapu alkuun. tein tätä kiertojen kautta ja saatiinkin muutamia hienoja liukujarrutuksia aikaan. Tässä huomasi miten vaikeaa voi pallon heittäminen olla. Joko heitin väärään aikaan tai vinoon tai muuten vain huonosti. Hankalaa! Hinkattiin myös luoksetulon loppua missä Flow välillä vähän kaartaa ihan loppuosan. Nyt kuitenkin tuli suht suoraan. Silloin aikaisemmin mietin jopa sitä että olisin vaihtanut suoraan sivulletulon selän takaa kiertämiseen mutta ehkäpä sille ei nyt ole tarvetta. Ainakaan vielä.

sunnuntai 13. lokakuuta 2013

Tuttu ja turvallinen 0 ja hyl


Aloitetaas kuulumiset viikolta. Keskiviikkona Hippi kävi lihashuollossa Hammarenin Annan luona. Tällä kertaa päästiin vähällä, jumit olivat pieniä ja aukesivat helposti. Koska hoito meni nopeammin, sai Panda myös pikakäsittelyn. Vaikka Panda on hyvin toipunut, on siltä silti hävinnyt lihaksia ja se on muutenkin sellainen vähän "kärsineen" näköinen. Nytkin jumeja oli mutta Anna sai niitä hyvin auki. Toivottavasti Panda saisi pian lihaksiaan takaisin vaikka se voikin toki olla hankalampi urakka iäkkään koiran kanssa. Illalla otin vielä Hipistä kontrolliverinäytteet, hysteerinen minä halusi jälleen kerran katsoa mitä maksa-arvot olivat. Onneksi kaikki oli viitearvoissa joten tämän suhteen sai taas huokaista helpotuksesta :)

Perjantaina ajeltiin taas Turkuun. Illalla kävin treenailemassa Sannan ja Novan kanssa. Tai no, ei se kauhean suunnitelmallista treenaamista ollut, kunhan puuhasteltiin jotain. Flow oli ihan hurjan säpäkkänä, ei häviä vauhdissa enää käytännössä lainkaan Hipille. Ihanaa, että siitä alkaa kuoriutumaan tuollainen samanlainen sähikäinen! Hippi näytti jälleen kerran miten helpot asiat ovat sille vaikeita, kuten esim pyöri ja odota kauempana. Vaikeat asiat taas ovat sille ihan pala kakkua. Ei mitään ongelmaa erotella kaikki erilaiset kahden jalan temput vaikka välimatkaa on paljon. On se outo. Yritin hahmotella ohjelman alkuun jotain uutta, sen front-tempun haluaisin alkuun jotta Hippi malttaa tehdä sen kunnolla. Front ja kumarrus voisi nyt ainakin toimia.

Eilen kisattiin tän vuoden ekat mattokisat ATT:n hallissa. Tuon hallin pohja sopii Hipille kyllä tosi hyvin, on aina liikkunut siellä ihan superhyvin. Tuomarina oli nyt Pertti Siimes ja joka radalla oli rimat tapissa. Hippi ei ole pitkiin aikoihin hypännyt 35cm hyppyjä joten vähän mietitytti miten niiden kanssa käy.
Eka rata oli hauska agility-rata. Alun puomilla Hippi sai mennä edellä mutta eihän se kisoissa osaa mennä kontaktille itsekseen, siksi puoomi oli melko hidas. Hippi ei ollut kauhean alhaalla kun vapautin. Saa nähdä, alkaako jäämään nyt kisoissa kontaktilla ylemmäs. Olin suunnitellut ennätysmäärän persjättöjä radalle sillä valssit olisivat todennäköisesti päätyneet taas koiran eteen. Muurin jälkeen joutui hieman kalastelemaan Hippiä oikealle hypylle. Keinu oli valitettavan huono. Viime kerralla käyttöön otettu paikka-käsky oli siis selvästi menettänyt kerrasta tehonsa ;) Tästä suorituksesta olisi varsin hyvin voinut antaa virheen mutta jostain syystä näin ei käynyt. A:n alla olevan putken jälkeen meinasi tulla kiire saada koira oikealle puolelle hyppyä, tässä tuli aikas monta hylkyä kun koirat hyppäsivät sujahtivat putkesta väärälle puolelle hyppyä. Ei ollut kaukana Hipinkään livahdus mutta onneksi oli tuuria mukana. Näin pääsimme nollalla maaliin. Lopputuloksissa Hippi sijoittui kolmanneksi!

Hyppyradasta tykkäsin kovasti. Olin sinnekin ehtinyt miettiä monet persjätöt, niitä pyrin nyt käyttämään kisoissa vähän joka paikassa. Tosin tällä radalla persjättö koitui myös meidän kohtaloksi kun en katsonut Hippiä vaan annoin sen juosta kahden hypyn ohi. No, tää oli vähän sellainen kaikki tai ei mitään-rata ja meille tällä kertaa ei mitään. Mutta tähän rataan olin muuten oikein tyytyväinen! Tämä tulostaso oli taas tätä tuttua 0 ja hyl-meininkiä, sopii selvästi meille.



Hallille tuli käymään myös Flown Kaiku-veli ja sisarukset tunnistivatkin heti toisensa kun autojen välissä törmäsimme! Ihanaa, miten hyvin nää kaks tulee edelleenkin toimeen. Käytiin myös vähän matkan päässä olevilla pelloilla päästämässä kaksikko juoksemaan. Hitsi että harmitti kun kamera oli kotona! Toivottavasti sisarukset pääsevät taas pian treffaamaan toisensa, sitä riekkumista ja painia on hauska seurata :)

maanantai 7. lokakuuta 2013

Hipin MH-kuvaus


Hitsi, miten mielenkiintoinen tuo MH-kuvaus olikaan! Etelä-Suomen sheltit järjestivät kuvauksen joissa kuvaajina toimivat Riitta Liimatainen ja Kai Tarkka sekä testinohjaajana (TO) Pia Sallmen. TO oli tosi selkeä ja selosti tarkasti koko ajan mitä mun pitää tehdä. Mun oli tarkoitus mennä katsomaan edellinen suoritus mutta suoritusjärjestystä oli muutettu niin että tämä koira olikin jo kuvattu ja lounastauko oli silloin kun tultiin paikalle. Onneksi selvisin itse ilman suurempia sählinkejä, kiitos hyvien ohjeiden.

Alkuun oli kontaktiosio. Hippi meni ihan reippaasti TO:n luokse, lähti reippaasti mukaan kun hän lähti taluttamaan, pysyi käsittelyn aikana paikallaan mutta ilme oli sellainen ettei nauti vieraiden lääpimisestä.
Osion kuvaukset:
KONTAKTI Tervehtiminen 4: Ottaa itse kontaktia tai vastaa siihen
KONTAKTI Yhteistyö 4: Lähtee mukaan halukkaasti, on kiinnostunut TO:sta
KONTAKTI Käsittely 3: Hyväksyy käsittelyn


Leikkimis-osiossa oli leluna sellainen käsivarren paksuinen paloletkun pätkä. Arvelin, ettei Hippi sen kanssa leiki, eihän se muutenkaan ihmeemmin leiki mutta ei ainakaan tuollaisilla jättipötköillä. Ekalla kerralla lähti perään muttei ottanut lelua suuhun, toisella kerralla kantoi sen uristen mulle jonka jälkeen alkoi äänekkään vastalauseen lelun koosta.

LEIKKI 1 Leikkihalu 3: Leikkii -aktiivisuus lisääntyy/vähenee
LEIKKI 1 Tarttuminen 4: Tarttuu heti koko suulla
LEIKKI 1Puruote ja taisteluhalu 2: Tatttuu viiveellä- irrottaa/pitää, ei vedä vastaan


Klik Kontakti ja leikki 1

Takaa-ajossa vedettiin sellaista pientä karvaviehettä. Ekalla vedolla Hippi lähti lönkötellen katsomaan, bongasi jotain ruokaa matkalla ja söi sen. Sheltti ei leiki ruoalla, jos sellaista on matkan varrella niin se pitää vetää parempiin suihin. Nih. Välissä käytiin kävelemässä vieheen luo ja Hippi sai katsoa matkan päästä sitä. Tokalla vedolla Hippi juoksi perään, kävi nuuskaisemassa viehettä ja juoksi sitten takaisin.

TAKAA-AJO 1. kerta 1: Ei aloita
TARTTUMINEN 1. kerta 1: Ei kiinnostu saaliista
TAKAA-AJO 2. kerta 3: Aloittaa etenemisen hitaasti, voi lisätä vauhtia, seuraa koko matkan saalista
TARTTUMINEN 2. kerta 2: Ei tartu, nuuskii saalista


Klik Takaa-ajo

Aktiviteettitason kuvauksessa mun piti seistä 3min paikallaan, koira pitkässä hihnassa. Koiraan ei saanut katsoa vaan katseen piti olla koko ajan eteenpäin. Tässä ei tullut yllätyksenä että Hippi vinkui lähes koko 3 minuuttisen. Se seistä tapitti paikoillaan mutta vinkui. Ihan lopussa heitti maahan syvän huokaisun saattelemana.

AKTIVITEETTITASO 4: Tarkkailevainen, toiminnot tai rauhattomuus lisääntyy vähitellen
Tästäkin on video mutta siinä on tylsästi 3 minuuttia vinkuvaa koiraa joten se tuskin kiinnostaa ketään

Etäleikissä seistiin paikoillaan ja noin parinkymmenen metrin päässä avustaja ensin liikuskeli ja sen jälkeen hyppeli ja leikki lelun kanssa koiraa kutsuen. Kun Hippi huomasi tyypin, piti sen ensin vähän haukkua mutta kun päästin hihnasta irti, lähti se juoksemaan tätä kohti. Ei mennyt leikkimään tämän kanssa mutta kävi kaartamassa vieressä. Kun käveltiin TO:n kanssa avustajan luo, meni Hippi heti tervehtimään tätä.

ETÄLEIKKI Kiinnostus 2: Tarkkailee avustajaa, välillä taukoja
ETÄLEIKKI Uhka/aggressio 1: Ei osoita uhkauseleitä
ETÄLEIKKI Uteliaisuus 1: Ei saavu avustajan luo
ETÄLEIKKI Yhteistyö 1: Ei osoita kiinnostusta


Klik Etäleikki

Klik Etäleikkijän tervehtiminen

Yllätys-osiossa käveltiin polkua pitkin jossa nykäistiin haalari ylös. Hippi alkoi haukkumaan mutta ei paennut paikalta. Kesti hetken ennen kun tuli katsomaan haalaria mutta kun lähdettiin kävelemään haalarin ohi, ei se osoittanut siihen enää kiinnostusta kun oli kerran käynyt sitä haistelemassa.

YLLÄTYS Pelko 3: Väistää kääntämättä pois katsettaan haalarista
YLLÄTYS Puolustus/aggressio 2: Osoittaa yksittäisiä uhkauseleitä
YLLÄTYS Uteliaisuus 1: Menee haalarin luo kun se on laskettu maahan
YLLÄTYS Jäljellejäävä pelko 1: Ei minkäänlaisia liikkumisnopeuden vaihtelua tai väistämistä
YllÄTYS Jäljellejäävä kiinnostus 2: Pysähtyy, haistelee tai katselee haalaria yhdellä ohituskerralla


Klik Yllätys

Ääniherkkyys-osiossa käveltiin ohi telineen jossa vedettiin yhtäkkiä rämisevää ketjuhässäkkää. Hippi reagoi räminään väistämällä mutta ei hypähtänyt kuin puolisen metriä musta. Sitten seisoskeli ja tuumaili, haisteli maata ja mietti lisää. Kun menin seisomaan telineen viereen, tuli Hippi vähän ajan päästä haistelemaan ja katsomaan telinettä. tämän jälkeen piti taas kävellä rakennelman ohi eikä Hippi ollut enää moksiskaan koko jutusta, löysi jopa puskasta paikan johon piti pikaisesti merkata.

ÄÄNIHERKKYYS Pelko 3: Väistää kääntämttä pois katsettaan
ÄÄNIHERKKYYS Uteliaisuus 3: Menee räminälaitteen luo kun ohjaaja seisoo sen vieressä
ÄÄNIHERKKYYS Jäljellejäävä pelko 1: Ei minkäänlaisia liikkumisnopeuden vaihtelua tai väistämistä
ÄÄNIHERKKYYS Jäljellejäävä kiinnostus 1: Ei osoita kiinnostusta räminälaitetta kohtaan



Klik Ääniherkkyys


Aaveet-osio oli juttu mitä eniten itse odotin. Oli tosi hauska nähdä miten Hippi reagoi. Kun aaveet ilmestyivät, katseli Hippi niitä ihmeissään hetken ja sitten alkoi haukkumaan. Kun aaveet tulivat lähemmäksi, muuttui haukku kumeammaksi ja vahvemmaksi. Lopulta Hippi kiersi mun selän takaa toiselle puolelle ja haukkui sieltä. Kun menin toisen aaveen eteen, tuli Hippi heti perässä katsomaan tätä omituisuutta. Kun vedin huput pois, oli se heti katsomassa kuka siellä onkaan.

AAVEET Puolustus/aggressio 3: Osoittaa useita uhkauseleitä
AAVEET Tarkkaavaisuus 3: Tarkkailee aaveita, pitkiä taukoja, kumpaakin puolet ajasta tai koko ajan toista
AAVEET Pelko 3: On enimmäkseen ohjaajan edessä tai sivulla, vaihtelee paon ja kontrollin välillä
AAVEET Uteliaisuus 3: Menee katsomaan, kun ohjaaja seisoo avustajan vieressä
AAVEET Kontaktinotto aaveeseen 4: Ottaa itse kontaktia avustajaan.


Klik Aaveet

Lopuksi otettiin leikkiosio vielä uudestaan, tässä Hippi teki saman kuin ekalla kerralla eli haki lelun muttei leikkinyt sillä.

LEIKKI2 Leikkihalu 3: Leikkii- aktiivisuus lisääntyy/vähenee
LEIKKI2 Tarttuminen 3: Tarttuu esineeseen viiveellä tai etuhampailla


Ampumisessa sai joko leikkiä koiran kanssa tai juoksuttaa sitä pientä ympyrää. Päätin juoksuttaa sitä koska se ei olisi kuitenkaan isolla patukalla leikkinyt. Laukauksissa Hippi käänsi päätään ja jatkoi sitten samantien riekkumistaan. Pysähdyksissä ammutuissa laukauksissa se haukkui niille mutta ei antanu niiden häiritä elämäänsä millään muotoa.

AMPUMINEN 3: Kiinnostuu laukauksista, yleisöstä tms mutta palaa leikkiin/passiivisuuteen

Klik Leikki2 ja ampuminen

Tämän jälkeen kuvaus olikin ohi, Hipin mielestä tää 45 minuuttinen oli hauska temppurata eikä se ottanut painetta mistään :) Huipputyyppi! Hippi arvosti myös sitä että sai haukkua niin paljon kun vaan äänihuulet kesti, vähän siistii! Mä olin itse pessimistisesti ajatellut että Hipillä olisi mennyt kauemmin aikaa tuosta haalarista ja räminästä palautumiseen mutta huihai, ei ne Hipin mieltä kauaa painaneet.

Videot kertovat enemmän kuin tämä sepustus mutta niiden kaikkien lataamisessa menee tovi, lisäilen niitä heti kun putkahtelevat juutuubiin.

**Edit. Videot kaikista osioista lisätty :)**

lauantai 5. lokakuuta 2013

Tahtojen taistelua keinulla


Hipillä oli keinu-teema tänään kisoissa omassa hallissa. Eihän sillä ole koskaan ollut mikään megahyvä keinu ja muutamia virheitä ollaan siitä saatu kuten esim viime kisoista. Periaatteessa Hippi on saanut aina hypätä pois pamahduksesta mutta jos olen antanut odota-käskyn, pitäisi sinne jäädä odottelemaan kunnes jotain muuta sanotaan. Vedätystä Hippi on harvemmin kestänyt vaan on saattanut silloin hypätä vähän hätäisesti pois. Mä kun en keinusta tykkää, ei me sitä juurikaan treenata.

Allan Matsson oli tehnyt tänään ihan hauskat radat. Eka rata alkoi kolmella takaakierrolla. Alkuun mietin takaakierto-valsseja mutta totesin että tulen olemaan mitä todennäköisimmin ainakin puolet ajasta koiran tiellä joten päädyimme lopulta takaakiertoon, pyöritykseen ja takaakierto-persjättöön. Nämä toimivat ihan ok, tosin tuo persjättö ennen A:ta oli hieman myöhässä. Noita mun tarttis treenata (sitten kun joskus menis treenaamaan) koska jostain syystä en oikein luota siihen että Hippi hyppää estettä. Tosin en mä tiedä miks se EI hyppäisi. Anyway, näillä mentiin. Puomi oli sellainen joita me nykyään tehdään, Hippi juoksee sinne päin ja sitten se saa luvan tulla mukaan. Kepeille ihan typerä ryntäys perään ja Hippi katsoi parhaaksi siirtyä alta pois. Olis pitänyt malttaa sen verran että koira on oikeasti kepeillä ja sitten lähteä perää. Muistetaas tämä seuraavalla kerralla. Keppien jälkeisen hypyn päätin ottaa oikean siivekkeen kautta koska putki oli siinä hollilla jos toista puolta olisi miettinyt. Tästä tuli tietysti taas hieman pyöritystä mutta niistähän me tykätään. Keinulla olin ajatellut pysäyttää koska oli jo virhe alla. Sanoin seis-käskyn jota Hippi ei mukamas ollut koskaan kuullutkaan vaan hyppäsi tuttuun tapaansa pamauksesta. Tästä pieni tuskastunut käsien levittely ja asian ihmettely koiralle. En ottanut keinua uudestaan vaan jatkettiin maaliin. Okserin jälkeen olisi ollut putki mutta Hippi esitti hienon irtoamisen vikalle hypylle.



Luokkajärjestys kisoissa oli harvinainen mini-medi-maksi joten jäähkälenkin jälkeen ehdittiin hyvin Vuokon kanssa treenata nuoriso-osastolle (Flow&Jos) vähän juttua. Flow pääsi tekemään isojen laukkaympyröidensä molempia suuntia ja niiden erottelua. Hyvin vaihtaa suuntaa pyörähdyksen jälkeen vaikka tuo vastapäivään pinkominen on ollut sillä niin addiktoitunutta touhua.

Toka rata oli vähän vähemmän takaakiertoja sisältävä. Alussa pelkäsin että juoksen putken vieressä olevia hyppyjä päin kun siinä oli esteiden välissä aika pieni väli mistä mennä. En luottanut tässä tilanteessa Hipin leieröintitaitoihin kun ei niitä olla tehty ehkä noin pariin vuoteen joten varman päälle mentiin tässä(kin). Puomilla pikainen pysähdys, siitä takaakierto-valssi joka oli just niin koiran tiellä kun olettaa saattoi. Keppien jälkeisten takaakiertojen jälkeen oli jättää koira irtoilemaan itseksiin putkeen koska siinä tuli melkoisen kiire persjättöön putken jälkeen. Keinulla tuli sellainen napakahko PAIKKA-käsky että luupäinen shelttikin katsoi parhaaksi jäädä odottelemaan kiltisti vapautuskäskyä 8) Keinun jälkeen taas epämääräinen valssi joka pysäytti koiran sujuvan etenemisen kohtuullisen tehokkaasti. Mä lopetan noiden takaakierto-valssien teon än yy tee nyt.
A:n jälkeen piti vähän katsoa renkaan suoritusta koska vauhtisuorilla on Hipin sihti ollut joskus hukassa ja se on hypännyt ohi. Nyt kuitenkin suoriutui mallikkaasti ja irtosi hienosti vikalle hypylle. Tältä radalta siis nolla, sijoitus 5. Keinulla tuhraantui vähän aikaa mutta ei ollut ehkä ihan meidän sujuvimpia ratoja muutenkaan.




Huomenna ollaankin jännän äärellä kun Hippi menee MH-kuvaukseen. Toivottavasti saan kuvauksen nauhalle, on jännä nähdä miten Hippi tällaisessa tilanteessa toimii!


keskiviikko 2. lokakuuta 2013

Treenin tapaista

No jopas on taas taukoa viime kirjoituksesta! Mitä me sit ollaan tehty? Ööö, ainakin yhdet superhuonot tokotreenit Hipin kanssa jossa mikään ei onnistunut. Tunnari ihan sieltä ja syvältä, ruudussa tarjosi reunamerkkien kiertoa vaikka kosketusalusta oli apuna, luoksetulon stopeissa ei päätä eikä häntää, seuraamisen perusasennot aivat hukassa. Kylläpäs jäi hyvä mieli näistä treeneistä 8) Tiedä sitten mistä tällainen kikkailu johtui, aina ei näköjään voi oikein onnistaa.

Lauantaina oltiin kisaamassa Purinalla. Eka rata tuntui tutustuessa vähän epäsopivalta enkä sitten keksinyt muita ohjauksia kuin takaaleikkauksia. Tuolta radalta saatiin 5 keinulta mutta voin sanoa ettei se jäänyt kyllä harmittamaan, niin epäsujuvaa menoa että alkoi naurattamaan. Takaaleikkaukset olivat sellaisia että jouduin välillä odottelemaan jotta koira pääsee edelle. Huomaa kyllä, että ratatekeminen on välillä hieman hakusessa kun pitkiä pätkiä on tehty kourallinen vuoden aikana.

Hyppärille en (luojan kiitos) ollut Hippiä ilmoittanut koska Purinan ulkoradalla meillä lentelee rimat. Koska hyppäri oli tässä välissä, odoteltiin toista rataa parisen tuntia. Toiselle radalle olin keksinyt jopa muitakin ohjauksia kuin takaaleikkaukset ja tämä rata tuntuikin hieman sujuvammalta. Keppien jälkeinen hyppy hypättiin kuitenkin sujuvasti väärinpäin joten tästä hylky, muuten ihan ok menoa. A:lta tosin Hippi hyppäsi hylyn jälkeen suht korkealta, tästä olisi jopa saattanut tulla virhe.

Sunnuntaina olin ottamassa taas verinäytteitä shelttien ulkoilupäivillä Luukissa. Näytteenotossa vierähti melkein pari tuntia ja sen ajan Hippi + Panda sompailivat sujuvasti ihmisvilinässä ruokaa pummien. Niillä oli siis varsin hauska päivä!

Kuva: Satu Tuominen


Flowkin pääsi shelttien kanssa juoksemaan, järkkyä mikä määrä kuolaa ja vaahtoa tosta eläimestä irtoaa kun se juoksee päättömänä! Tyypillä on kyljetkin ihan vaahtopalleroissa! Jotain vesikauhun tapaista kenties?

Kuvat: Satu Tuominen



Vois kuvitella että Flow on paininut jonkun kanssa mutta ehei, se on vaan juossut rinkiänsä sheltit perässä.

Kuva: Satu Tuominen


Tästä näkee hienosti Pandan kynityt perskarvat. Leikkasin ne silloin kun Panda oli kipeä, en alkanut pesemään heikossa hapessa olevaa koiraa joten saa nyt näyttää hetken tuolta. Onneksi karvaa tulee uutta, sitten joskus. Sen aikaa Panda näyttää tolta. (Panda on muuten vanhentunut ihan hetkessä tosi paljon, ulkonäöltään siis)

Luukista ajoin hallille jossa vedin ensin oman tokoryhmän ja sitten vielä hetkeksi Flown omatoimi-agilitytreeneihin. Koska koirilla oli jo pitkä päivä takana, otettiin lähinnä 2x2-keppejä. Nyt alkaa selvästi mustavalkeen päässä naksahtelemaan asioita yhteen tän suhteen. Mulla oli kaks porttia suht lähellä toisiaan ja ajoittain touhu näytti jopa hieman pujottelulta. Ehkä mä en vielä hautaakaan tätä projektia!

Tänään sain raahattua omat kepukat pihalle (toinen treenikerta siis jo viikon sisään, vau!). Toistot olivat suurimmalta osin onnistuneita, portit olivat suunnilleen samalla etäisyydellä kuin sunnuntaina. Vielä pieni siirto ja kepit ovat suorassa. Oma heittokäsi oli välillä vähän myöhässä, tosin limaiseksi muuttunut pehmopallo ei ollut kaikkein paras vaihtoehto. Nyt mä jätin kepit autoon niin ei voi ainakaan vedota siihen ettei niitä jaksa roudata pihalle. Nyt jos olis ahkera ja treenais oikeasti silleen intensiivisesti niin ehkäpä Flow osaisi pujottelun vielä tämän vuoden puolella. Tai sitten ei.



Flow sai hirmuisen soittorumban jälkeen paikan messarin koiratanssikisaan joten sitäkin lajia pitäis taas treenata. Haluaisin tehdä uuden ohjelman mutta musiikin etsiminenhän on aina yhtä riemukasta. Onhan tässä joo aikaa mutta mun treeni-innolla ei ehkä riittävästi uuteen ohjelmaan. Onneksi päästään lemmikkimessuille esiintymään marraskuun lopussa niin siellä olis hyvä mahis harjoitella uutta ohjelmaa JOS löytäisin musiikin ja saisin ohjelman rakennettua. Saattaa toki olla mission impossible. Ai niin, F on harjoitellut isoa laukkaympyräänsä myös toiseen suuntaan ettei vallan vastapäivään juokse. Vielä tarttis saada koiraa kauemmaksi mutta muuten tekee hienoa rinkiä.

Yhdet photot vielä loppuun, tyttöjen uudet passikuvat ;)